Katusuunnitelmien nähtäville asettaminen

Etelä-Sipoossa sijaitsevien, asemakaavan B17 mukaisten Majvikintien ja Professorinpolun katusuunnitelmaehdotukset sekä Nikkilässä sijaitsevan asemakaavan N60 Puistikkotien länsipään katusuunnitelmaehdotus pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 § mukaisesti julkisesti nähtävinä 12.-25.5.2022 välisenä aikana toimiston aukioloaikana Sipoon kunnan pääkirjaston infopisteessä sekä kunnan kotisivuilla.

Mahdolliset katusuunnitelmiin koskevat muistutukset on toimitettava nähtävillä oloaikana Sipoon kunnan tekniselle valiokunnalle, PL 7, 04131 SIPOO tai kirjaamo@sipoo.fi

Tekniikka- ja ympäristöosasto
Sipoo 12.5.2022

Viimeksi muokattu 09.05.2022

BA4 Bastukärr 2 asemakaavamuutoksen ehdotus nähtäville

Kunnanhallitus päätti 2.5.2022 asettaa Bastukärr 2 asemakaavamuutoksen ehdotuksen nähtäville. Alueen korttelikoot ja liikenneratkaisut ovat nykyisessä asemakaavassa osittain vanhentuneet.

Kaavamuutos on lähinnä tekninen, ja sen tavoitteena on kaavan toteutettavuuden helpottaminen. Alueen kokonaisrakennusoikeus ei kasva. Kortteleita ja tontteja yhdistämällä sekä ET-aluetta siirtämällä on tarkoitus parantaa edellytyksiä alueen rakennettavuudessa.
Asemakaavaehdotus on maankäyttö- ja rakennuslain 65 § ja -asetuksen 27 § mukaisesti nähtävillä 12.5.2022–13.6.2022 SipooInfo Nikkilässä (Pohjoinen Koulutie 2) kirjaston aukioloaikoina.

Kaavaehdotukseen voi tutustua myös kunnan verkkosivuilla.

Mahdolliset muistutukset kaavaehdotuksesta tulee toimittaa kirjallisesti maanantaihin 13.6.2022 mennessä osoitteeseen Sipoon kunta, Kirjaamo, PL 7, 04131 SIPOO tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi, kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon kaavahankkeen nimi.

Lisätietoja antavat kaavoituspäällikkö Jarkko Lyytinen puh. 050 409 3957 sekä kaavoittaja Niina Tiittanen puh. 040 541 7596, sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@sipoo.fi.

Kunnanhallitus
Sipoo 12.5.2022

 

Viimeksi muokattu 09.05.2022

Uudenmaan jätelautakunnan pöytäkirja 28.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu ja allekirjoitettu sähköisesti. Pöytäkirja on nähtävillä 11.5.-11.6.2022. Pöytäkirja pidetään lisäksi nähtävänä Lohjan Munkkaan jätekeskuksessa 11.5.2022 alkaen.

Uudenmaan jätelautakunnan pöytäkirja 28.4.2022 (pdf)

Uudenmaan jätehuoltoviranomainen | Nylands avfallshanteringsmyndighet
Munkkaanmäki 51 | Munkabacken 51
08500 LOHJA | 08500 LOJO
puh. | tfn. 020 690 145
ujlk@ujlk.fi
www.ujlk.fi

Uudenmaan jätehuoltoviranomainen toimii yhteisenä jätehuoltoviranomaisena seuraavissa kunnissa: Askola, Hanko, Inkoo, Karkkila, Lohja, Loviisa, Pornainen, Porvoo, Raasepori, Sipoo, Siuntio ja Vihti.

 

 

 

Viimeksi muokattu 11.05.2022

Neljänsiä koronarokotuksia tarjotaan Sipoossa entistä useammalle

Kotihoidon palveluita saaville neljättä rokoteannosta tarjotaan Sipoossa osana kotihoitoa, eikä heidän tarvitse varata aikaa yleiselle rokotuspisteelle. Muille neljänsien rokotteiden verkkoajanvaraus osoitteessa koronarokotusaika.fi on avautumassa lähipäivinä. Sitä ennen ja tarvittaessa myös sen jälkeen rokoteajan voi varata Sipoossa puhelimitse numerosta 09 2353 6001 ma-pe klo 9–15.

Jo aikaisemmin neljättä koronarokotetta on suositeltu 12 vuotta täyttäneille vakavasti immuunipuutteisille, 80 vuotta täyttäneille ja kaikille hoivakodeissa asuville iäkkäille. Nyt suositus laajentui koskemaan kotihoidossa tai omaishoidossa olevia iäkkäitä ja niitä iäkkäitä, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet. HUS-alueella tällä tarkoitetaan yli 65-vuotiaita, jotka tarvitsevat toisen henkilön apua arjessa selviytymiseen terveytensä ja/tai toimintakykynsä takia.

THL:n mukaan neljänsillä koronarokoteannoksilla pyritään estämään lieväoireistakin infektiota haavoittuvassa väestönosassa. Tarkoituksena on suojata niitä, joiden terveys on alentunut ja joiden kotona pärjäämistä lieväkin infektio voi heikentää.

THL:n tämänhetkisen arvion mukaan muulle väestölle neljänsistä annoksista on suurempi lääketieteellinen hyöty, jos ne jaetaan myöhemmin. THL:n mukaan mahdollinen ajankohta saattaisi olla syksyllä.

Linkit:

Ajanvaraus verkossa: Koronarokotusaika.fi
Tietoa koronarokotuksista sipoo.fi:ssä
THL:n tiedote 5.5.2022: THL:n suositus neljänsistä koronarokotteista laajenee

 

Viimeksi muokattu 11.05.2022

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue tiedottaa: Seitsemän hakijaa hyvinvointialuejohtajan virkaan

Virkaan hakivat

  • Eeva Halme, hankejohtaja, Pirkanmaanliitto
  • Vertti Kiukas, pääsihteeri, SOSTE
  • Antero Kiviniemi, senior policy officer, Euroopan komissio
  • Max Lönnqvist, hallintopäällikkö, Turun kaupunki
  • Harri Markkula, vastaava työterveyslääkäri, LTTR Oy
  • Pia Nurme, toimitusjohtaja, Wallaton Oy
  • Ann-Sofie Silvennoinen, vt. hyvinvointialuejohtaja, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

– Olen erittäin iloinen, että meillä on useita hyviä hakijoita erilaisilla taustoilla. On tärkeää, että paikka herättää kiinnostusta, koska hyvinvointialueen johtajan rooli on niin keskeinen. Toivon, että rekrytointiprosessi etenee sujuvasti sekä hallituksessa että valtuustossa, jotta voimme valita johtajan ennen kesätaukoa. Se olisi tärkeää, jotta suunnittelu pääsee etenemään, sanoo aluehallituksen puheenjohtaja Mikaela Nylander.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

 

Viimeksi muokattu 11.05.2022

Julkinen kuulutus: Vaasan hallinto-oikeuden päätös ympäristönsuojelulain mukaisessa valitusasiassa

Kuulutuksen julkaisupäivä Vaasan hallinto-oikeuden verkkosivuilla
10.5.2022

Päätöksen tiedoksisaantipäivä
Hallintolain 62 a §:n 3 momentin mukaan päätöksen tiedoksisaannin katsotaan
tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta.
Päätöksen tiedoksisaantipäivä on 17.5.2022.

Asia
Vaasan hallinto-oikeuden päätös 10.5.2022 nro 493/2022, valitus
ympäristölupa-asiassa, ympäristölupa ja maa-aineslupa, kalliokiviaineksen
otto ja murskaus sekä maa-ainesten hyödyntäminen maisemoinnissa, Sipoo.

Luvan hakija
Massax Oy

Kuulutuksen ja päätösasiakirjan nähtävilläpito
Tämä kuulutus ja päätösasiakirja pidetään nähtävillä 10.5.2022 – 16.6.2022
Vaasan hallinto-oikeuden verkkosivuilla.

Muutoksenhakuohjeet
Ohjeet valituksen tekemiseen löytyvät kuulutetun päätöksen muutoksenhakua
koskevasta osasta sekä siihen liitetystä valitusosoituksesta.

Valitusaika päättyy 16.6.2022.

Julkinen kuulutus (pdf)

VAASAN HALLINTO-OIKEUS

Viimeksi muokattu 10.05.2022

Valtuuston kokous 16.5.2022

Sipoon valtuusto kokoontuu Nikkilän Sydämessä maanantaina 16. toukokuuta 2022 klo 18. Kokouksessa käsitellään Sipoon hyvinvointikertomus 2021–2025, tontin myynti ja rakentamisvelvoitteen pidentäminen Bastukärrin asemakaava-alueella sekä muut esityslistalla olevat asiat.

Esityslista on julkaistu kunnan nettisivuilla 10. toukokuuta 2022 ja pöytäkirja julkaistaan 24. toukokuuta 2022.

Valtuuston kokoukset esitetään reaaliaikaisina ja ne tallennetaan Sipoon kunnan YouTube-kanavalla. Pääset YouTube-kanavalle sipoo.fi:n kautta: Etusivu > Demokratia > Valtuusto ja kunnanhallitus > Valtuusto > Sipoon kunnan YouTube-kanava.

Kokousta on mahdollista seurata myös Nikkilän Sydämessä (Iso Kylätie 12).

Ari Oksanen
valtuuston puheenjohtaja
Sipoo 10.5.2022

Viimeksi muokattu 09.05.2022

Vierailut ikääntyneiden asumisyksiköissä ja Akuutti- ja kuntoutusosastolla

Vierailuohjeita noudattamalla varmistamme turvallisen vierailun sinulle, läheisellesi ja henkilöstöllemme. Tutustuthan tarkasti vierailuohjeisiin, jotka voit lukea alempana tällä sivulla. On ensiarvoisen tärkeää, että noudatat vierailullasi ohjeita ja suojatoimia. Henkilökuntamme ohjeistaa tarvittaessa tarkemmin vierailuista. Painavista syistä vierailuohjeisiin voidaan tehdä lievennyksiä tai rajoituksia. Korona- tai noroepidemiassa vierailuja rajoitetaan akuutin epidemian ajaksi.

Turvallisen vierailun ohjeet

  • Vierailulle tulemisesta täytyy sopia etukäteen henkilökunnan kanssa.
  • Muihin asukkaisiin/potilaisiin ja henkilökuntaan tulee pitää 2 metrin turvaetäisyys koko tapaamisen ajan.
  • Saavuttuasi paikalle, voit siirtyä suoraan läheisesi huoneeseen tai erilliseen vierailutilaan.
  • Vierailijan tulee käyttää koko vierailun ajan FFP2 tai FFP3 -luokituksen hengityssuojainta (venttiilitön).
  • Saat tarvittaessa FFP2-hengityssuojaimen yksikön/osaston henkilökunnalta.
  • Vierailulla on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta. Käytäthän käsihuuhdetta tai peset kädet saapuessasi asumisyksikköön/osastolle ja läheisesi huoneeseen sekä myös poistuessasi.
  • Voit tavata läheistäsi myös ulkona, mutta myös silloin pitää huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja hengityssuojain tulee olla käytössä.
  • Jos läheisesi on saattohoidossa, voit vierailla hänen luonaan pidempiä aikoja. Sovithan vierailuista tarkemmin henkilökunnan kanssa.

 

Et voi vierailla, jos 

  • sinulla on lieviäkään infektiotaudin oireita, kuten nuha, yskä, päänsärky, kuume tai ripuli.
  • olet eristyksessä koronavirustartunnan vuoksi.
  • olet altistunut koronavirukselle.

 

Viimeksi muokattu 09.05.2022

Julkinen kuulutus – Vaasan hallinto-oikeuden päätös ympäristönsuojelulain mukaisessa valitusasiassa, Rudus Oy

 

Vaasan hallinto-oikeus
Diaarinumero 00465/19/5701, 00492/19/5701, 00502/19/5701, 00506/19/5701, 00512/19/5701 ja 00521/19/5701

Julkinen kuulutus 
Vaasan hallinto-oikeuden päätös ympäristönsuojelulain mukaisessa valitusasiassa

Kuulutuksen julkaisupäivä Vaasan hallinto-oikeuden verkkosivuilla
9.5.2022

Päätöksen tiedoksisaantipäivä
Hallintolain 62 a §:n 3 momentin mukaan päätöksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen
seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta.
Päätöksen tiedoksisaantipäivä on 16.5.2022 (7 pv).

Asia
Vaasan hallinto-oikeuden päätös 9.5.2022 nro 22/0023/1, valitus ympäristölupa-asiassa /
Bastukärrin maa-aineslupa, kallion louhinnan, louheen murskauksen, maankaatopaikan ja
betonijätteen käsittelyn ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa, Sipoo

Luvan hakija
Rudus Oy

Kuulutuksen ja päätösasiakirjan nähtävilläpito
Tämä kuulutus ja päätösasiakirja pidetään nähtävillä 9.5. – 15.6.2022 Vaasan hallinto-oikeuden
verkkosivuilla osoitteessa:

https://oikeus.fi/hallintooikeudet/vaasanhallinto-oikeus/fi/index/hallintooikeudenkuulutukset/paatoskuulutukset.html

Muutoksenhakuohjeet ja valitusaika
Ohjeet valituksen tekemiseen löytyvät kuulutetun päätöksen muutoksenhakua koskevasta
osasta sekä siihen liitetystä valitusosoituksesta. Valitusaika päättyy 15.6.2022.

Julkinen kuulutus (pdf)

VAASAN HALLINTO-OIKEUS

 

Viimeksi muokattu 09.05.2022

Porvoon-Sipoon kalatalousalue – Ilmoitus pöytäkirjan esille panosta

 

Ilmoitus pöytäkirjan esille panosta

Porvoon-Sipoon kalatalousalue ilmoittaa, että yleiskokous 21.4.2022 on päättänyt
sääntömääräisistä asioista ja hakemuksesta kalastussäätelytoimenpiteistä Varsinais-Suomen
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Kokouksesta laadittu pöytäkirja liitteineen, pidetään nähtävänä 9.5-15.6.2022 kalatalousalueen
ilmoitustaululla, jota on kalatalousalueen kotisivu https://porvoon-sipoonkalatalousalue.fi/

Se, jota asia koskee, voi jättää oikaisuvaatimuksen kalatalousalueelle, josta ilmenee esittäjän
yhteystiedot. Oikaisuvaatimus on esitettävä kolmenkymmenen päivän kuluessa päätöksen
tiedoksiannosta. Tämä ilmoitus julkaistaan 9.5.2022 kalatalousalueen kotisivuilla ja tiedoksisaanti on tapahtunut laskettuna seitsemäntenä (7) päivänä mainitusta päivämäärästä.Lisätietoja: gabi.lindholm@outlook.com tai puh.: 050-404 2738 arkisin klo. 8-16.

6.5.2022, Porvoon-Sipoon kalatalousalueen hallitus

 

Viimeksi muokattu 06.05.2022