Kuulutukset
Päätös ilmoituksesta joka koskee melua ja tärinää aiheuttavaa tilapäistä toimintaa – Jokioisten Maanrakennus Oy, Rekkatie 2, Martinkylä
Viimeksi muokattu 04.02.2021
Viimeksi muokattu 04.02.2021
Kuuleminen ehdotuksesta Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi vuosille 2022 – 2027. Varsinais-Suomen ELY-keskus ja ympäristöministeriö pyytävät palautetta asiakirjasta 1.2-14.5.2021 välisenä aikana. Kuulemismateriaali ja ohjeet palautteen antamiseksi löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/vaikutavesiin/merenhoito
Lausuntopalvelu.fi: Ehdotus Suomen merenhoitosuunnitelman toimenpideohjelmaksi 2022-2027 (vaatii kirjautumisen)
Viimeksi muokattu 04.02.2021
Marraskuussa 2020 toteutettu asukastyytyväisyyskysely oli jaettu kahteen osaan. Katujen asukastyytyväisyyskyselyssä keskityttiin katuympäristön toimivuuteen. Puistojen ja viheralueiden kyselyssä teemoina olivat muun muassa puistojen ja kukkaistutusten sekä koirapuistojen ja roska-astioiden kunnossapito. Kyselyihin tuli yhteensä noin 120 vastausta.
Katujen kesähoitoon oltiin enimmäkseen tyytyväisiä eikä mikään alue noussut erityisesti esille. Kuitenkin vastauksista nousi esille katuverkon kunnon riittämättömyys eli katujen epätasaisuuksista ja muista heikkouksista oli mainintoja. Palautteissa toivottiin, että katujen kunnossapitoon ja hoitoon kiinnitettään enemmän huomiota jatkossa sekä Pohjois- että Etelä-Sipoossa.
Puisto- ja viheralueiden asukaskyselyn vastauksista välittyi, että puistoalueiden hoitoon oltiin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä. Lisäksi kesäkukkaryhmät saivat kiitosta. Roska-astioiden ympäristöjen siisteyteen ja roska-astioiden tyhjennysväliin toivottiin kuitenkin parannusta. Lisäksi roska-astioita kaivattiin lisää sekä Pohjois- että Etelä-Sipooseen. Koirapuistoista saatiin myös useita sanallisia palautteita.
Kyselyissä esiin nousseet aiheet tullaan huomioimaan ensi kevään ja kesän katu- ja viheralueiden ylläpidon suunnittelussa. Söderkullassa viheralueen kunnossapito tullaan tulevana kesänsä tekemään kunnan omien työntekijöiden voimin. Roska-astioita toivottiin lisää, ja niistä onkin ensimmäiset asennettu kyselyssä toivottuihin paikkoihin. Kyselyn karttapalvelun kautta erottuikin hyvin toiveet uusien roska-astioiden sijainneista. Katutyömaiden poikkeusreittien selkeyteen ja toimivuuteen tullaan jatkossakin kiinnittämään huomiota, jotta kulku työmaiden lähettyvillä on turvallista ja sujuvaa. Kyselyn tuloksen perusteella tullaan parantamaan myös saatavilla olevaa tietoa muun muassa katujen kunnossapitoon liittyvistä kunnan vastuualueista.
Kiitos kaikille vastauksista!
Lisätiedot:
Simo Kesti, Katupäällikkö simo.kesti@sipoo.fi
Kari Ojamies, Kunnanpuutarhuri kari.ojamies@sipoo.fi
Viimeksi muokattu 05.07.2022
Dnro: UUDELY/1115/2021
Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella.
Tämä tiedoksianto on yleisesti nähtävillä 2.2.–11.3.2021 ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset.
Tiedoksiannettavat asiakirjat voi pyytää nähtäväksi Uudenmaan ELY-keskuksen kirjaamosta: kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi
Juha Kuvaja, puh. 0295 021 413, sähköposti: juha.kuvaja@ely-keskus.fi
Viimeksi muokattu 02.02.2021
Webinaarin aikana esitelemme, miten Nikkilää on tarkoitus kehittää kokonaisuutena, ja miltä Nikkilän kartanon keskuksen kaavaluonnos näyttää. Lisäksi kerromme alueen liikenteestä ja virkistysalueista.
Voit kysyä ja keskustella illan aiheista tilaisuuden viestiseinällä, jossa suunnittelijat ovat vastaamassa kysymyksiisi seminaarin aikana. Jos sinulla on jo nyt joku kysymys kaavoihin liittyen, lähetä se meille 1.2.2021 mennessä tämän linkin kautta.
Lisätietoa saat kaavojen nettisivuilta. Samoilla sivuilla on julkaistu myös tilaisuuden ohjeet ja liittymislinkki:
Nikkilän kaavarunko (KR 3)
Nikkilän kartanon keskuksen asemakaava (NG 8)
Liity tästä webinaariin 3.2.2021 klo 16:45 alkaen (linkki avaa Microsoft Teams -livetapahtuman).
Viimeksi muokattu 01.02.2021
Hakemukset kunnan kesätyöpaikkoihin jätetään sähköisesti Kuntarekryn kautta. Hakuprosessissa auttavat Ohjaamo Sipoon työntekijät. Jos sinulla on kysyttävää kesätyöstä tai sen hakemisesta, otathan yhteyttä Sipoon Ohjaamoon puhelimitse 050 331 4265. Ohjaamo toimii helpdeskinä hakuaikana ja myös nuoren koko kesätyön ajan.
Kesätyöhaku on avoinna tavalliseen tapaan koronaepidemiasta huolimatta, mutta tilannetta seurataan ja kesätyöt pyritään mahdollistamaan epidemiatilanteen ja sen vaatimien turvallisuusohjeiden mukaan.
Sipoolaisille yrityksille ja yhdistyksille kunta tarjoaa mahdollisuuden hakea kesätyöseteleitä nuorten työllistämistä varten. Kesätyösetelillä voi työllistää 15–19-vuotiaan nuoren kahden tai neljän viikon ajaksi.
Yritykset ja yhdistykset voivat hakea kesätyöseteliä kunnalta verkossa tämän linkin kautta 14.2.2021 mennessä. Setelit jaetaan viikon 8 alussa ilmoittautuneiden kesken. Kesätyösetelin arvo on 150 euroa kahden viikon kesätyöstä tai 250 euroa neljän viikon kesätyöstä.
Nuoren tulee hakea itse kesätyötä suoraan sellaiselta työnantajalta, jolle on myönnetty kesätyöseteli. Luettelo setelillä kesätyötä tarjoavista yrityksistä ja yhdistyksistä julkaistaan sipoo.fi:ssä tällä sivulla, kun setelit on jaettu.
Kesätyöilmoitus Kuntarekryssä, puisto- ja siivoustyöntekijä
Kesätyöilmoitus Kuntarekryssä, kesätyöt sosiaali- ja terveyspalveluissa
Tietoa kesätöistä ja kesätyöseteleistä sipoo.fi:ssä
Viimeksi muokattu 01.02.2021
Uusimaa-ohjelma 2022-2025 on Uudenmaan elinvoiman, hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kehittämiseen tähtäävä maakuntaohjelma. Ohjelma sisältää pitkän aikavälin vision vuodelle 2050 sekä tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2022-2025. Ohjelma valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä.
Uusimaa-ohjelman 2022-2025 työohjelma ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on hyväksytty Uudenmaan maakuntahallituksen päätöksellä 25.1.2021. Työohjelma ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Uudenmaan liiton verkkosivuilla www.uudenmaanliitto.fi/uusimaaohjelma2022-2025 sekä erikseen sovittaessa Uudenmaan liiton toimistossa, Esterinportti 2 B, 00240 Helsinki. Verkkosivuille päivitetään aineistoa ja tietoa ohjelmasta valmistelun edetessä.
Ohjelman sisältöön voi ottaa kantaa ja ohjelmasta voi antaa palautetta koko valmistelun ajan sähköpostitse toimisto@uudenmaanliitto.fi tai postitse Uudenmaan liittoon, Esterinportti 2 B, 00240 Helsinki.Lisätietoja:
Maakuntaohjelman valmistelu:
Ympäristöselostus:
Viimeksi muokattu 01.09.2021
Sipoon kunta on päättänyt jatkaa rajoitustoimenpiteitä Covid-19 viruksen leviämisen torjumiseksi. Sipoon opiston osalta rajoitukset koskevat aikuisten ryhmäharrastustoimintaa ja ovat voimassa 1.2.-28.2.2021. Tämä tarkoittaa, että kevätlukukauden lähiopetus siirtyy alkavaksi 1.3.2021 tautitilanteen niin salliessa. Tällä hetkellä emme tiedä, voidaanko kevätlukukautta kaikkien kurssien osalta pidentää. Mikäli opettajasi haluaa järjestää helmikuun opetuksen etäopetuksena, hän on yhteydessä opiskelijaryhmiinsä. Mikäli opetus on suunniteltu pidettäväksi etäopetuksena, opetus toteutuu suunnitellusti. Rajoitukset eivät koske alle 20- vuotiaiden harrastustoimintaa. Lasten ja nuorten opetus alkaa lähiopetuksena 1.2.2021.
Myös silloin kun toimintaa järjestetään alle 20- vuotiaille toiminnassa on noudatettava seuraavia periaatteita kunnan tiloissa:
Näet kaikki Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset kunnan verkkosivuilta. Lisäksi saat tietoa alueellisista ja valtakunnallisista suosituksista ja rajoituksista HUSin verkkosivuilta, Valtioneuvoston verkkosivuilta ja aluehallintoviraston verkkosivuilta.
Viimeksi muokattu 05.07.2022
-Epidemiatilanteessa ei näy käännettä parempaan, vaan tartuntamäärät ovat päinvastoin lähteneet nousuun Uudellamaalla ja myös Sipoon sisällä. Samaan aikaan virusmuunnokset aiheuttavat huolta ja valtioneuvoston viesti tiukkojen rajoitusten tarpeesta on selvä. Tästä syystä rajoituksia jatketaan kaikilta muilta osin paitsi alle 20-vuotiaiden harrastustoiminnan osalta, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.
Lapset ja nuoret ovat olleet erityisen haavoittuvassa asemassa ja rajoitukset ovat vaikuttaneet negatiivisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin. Tästä syystä kunta päätti avata mahdollisuuden järjestää rajatusti ja turvallisuusohjeita noudattaen alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa sisätiloissa maanantaista (1.2.2021) alkaen.
-Lasten ja nuorten liikkuminen ja harrastaminen on äärimmäisen tärkeää heidän hyvinvoinnilleen nyt ja myös tulevaisuuden kannalta. Harrastustilat ovat olleet nyt suljettuna jo kaksi kuukautta. Epidemiatilanteen lisäksi olemme arvioineet pandemian yhteisvaikutusta lasten pidemmän ajan hyvinvointiin. Lisäksi nyt kun pääkaupunkiseudun kaupungit päättivät avata lasten harrastusmahdollisuuksia, on luontevaa toimia samoin Sipoossa, Grannas sanoo.
Muilta osin kaikki aiemmat tiukennetut rajoitukset ja suositukset pysyvät voimassa Sipoossa. Käytännössä rajoitusten ja suositusten jatkaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kirjastoissa saa helmikuun loppuun asti ainoastaan käydä asioimassa ja noutamassa ennakkoon varattua aineistoa. Kunta peruu kaikki kunnan järjestämät yleisötilaisuudet 28.2.2021 asti. Aikuisten ryhmäharrastuksia suositellaan edelleen keskeytettäväksi niin ulkona kuin sisätiloissa.
Lukiot jatkavat pääosin etäopetusta. Ainoastaan ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville järjestetään lähiopetusta. Myös Sipoon opisto jatkaa etäopetusta siltä osin, kun opetusta on järkevää järjestää etänä. Poikkeuksena pitkäaikaistyöttömille sekä maahanmuuttajille suunnattuja koulutuksia jatketaan yhä lähiopetuksena, ja opiston lapsille ja nuorille suunnatut ryhmät käynnistyvät 1.2.2021 alkaen. Kunnan nuorisotilat Nuorkka ja Pleissi pidetään avoinna, mutta nuorisotiloissa asioivilta edellytetään kasvomaskin käyttöä iästä riippumatta.
Näet kaikki Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset kunnan verkkosivuilta.
Kunnan hallinnoimissa tiloissa voidaan toteuttaa 1.2.2021 alkaen alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaa rajatusti ja erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen. Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa ohjattua toimintaa. Ohjeiden rikkominen voi johtaa tilavarausten peruuttamiseen tai toiminnan keskeyttämiseen.
Otteluita, kilpailuja, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei edelleenkään ole sallittua järjestää kunnan tiloissa. Kouluissa liikunnanopetus järjestetään edelleen lähtökohtaisesti ulkona, mutta tilanteen vaatiessa voidaan liikunnanopetusta järjestää sisällä huomioiden turvavälit, kasvomaskien käyttö ja käsihygienia.
Alle 20-vuotiaidenkin toiminnassa on noudatettava seuraavia periaatteita kunnan tiloissa:
Kunta suosittelee voimakkaasti noudattamaan samoja rajauksia ja turvallisuusohjeita myös yksityisissä tiloissa järjestettävässä lasten ja nuorten harrastustoiminnassa.
Huippu-urheilun harjoittelumahdollisuudet turvataan siten, että lajien kansainväliselle tai kansalliselle huipulle tähtäävä harjoittelu on mahdollista pienryhmissä urheilijan iästä riippumatta.
Kunnan liikuntapalvelut käynnistää 1.2. alkaen lasten erityisliikuntaryhmät rajauksia ja turvallisuusohjeita noudattaen. Nuorten pelikerhojen ja aikuisten ohjattujen ryhmien osalta keskeytys jatkuu helmikuun loppuun asti. Jäähallin yleisöluisteluvuorot on peruttu helmikuun loppuun asti.
Pyydämme sipoolaisia edelleen hakeutumaan koronavirustestiin, jos heillä on vähäisiäkään koronavirukseen viittaavia oireita.
Ajan näytteenottoon voi varata itse Koronabotin kautta tai soittamalla arkisin klo 8-16 Sipoon terveyskeskukseen numeroon 09 2353 6001 ja muina aikoina Päivystysapu-puhelinpalveluun 116 117.
Koronavirustaudin oireita ovat flunssaoireet, kuten yskä, hengenahdistus, lihaskivut, kurkkukipu, nuha, väsymys ja kuume. Myös haju- tai makuaistin äkillinen katoaminen voi olla taudin oire. Ripuli ja vatsaoireet saattavat liittyä koronavirustautiin, jos niillä ei ole muuta ilmeistä syytä.
Linkit:
Sipoo.fi: Tietoa koronaviruksesta
Sipoo.fi: Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset
Sipoo.fi: Tietoa koronarokotuksista
HUS: Alueellinen epidemiatilanne ja suositukset
Valtioneuvosto: Valtakunnalliset suositukset ja rajoitukset
Aluehallintovirasto: Yleisötilaisuudet
Viimeksi muokattu 05.07.2022
Dnro: UUDELY/897/2021
Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella.
Tämä tiedoksianto on yleisesti nähtävillä 28.1. – 6.3.2021 ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset
Tiedoksiannettavat asiakirjat voi pyytää nähtäväksi Uudenmaan ELY-keskuksen kirjaamosta: kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi
Juha Kuvaja, puh. 0295 021 413, sähköposti: juha.kuvaja@ely-keskus.fi
Viimeksi muokattu 02.02.2021