G 15 Saariston ja rannikon osayleiskaava

Osayleiskaava

Osayleiskaavan tarkoituksena oli määrittää kiinteistö- ja maanomistajakohtainen rakennusoikeus sisältäen pysyvän asumisen tarpeet, loma-asumisen sekä matkailun- ja elinkeinojen alueet.

Yleiskaavan laadinnassa noudatetaan emätilaperiaatetta, joka tarkoittaa, että 1.7.1959 jälkeen, jolloin rakennuslaki tuli voimaan, kantatilasta erotetut rantarakennuspaikat otetaan huomioon vähentävänä tekijänä rakennusoikeutta laskettaessa. Kaava laaditaan siten, että maan-omistajia kohdellaan tasapuolisesti.

Tavoitteena ranta-alueiden suunnittelussa on, että rakentamista ohjataan sille soveltuville alueille. Maisema- ja luonnonarvoiltaan merkittäville alueille ei toimintoja pyritä ohjaamaan, vaan luonnonarvoja vaalitaan. Myös suojelu- ja virkistysalueet, yleiset tarpeet esim. venerannat, kulkuyhteydet ja kalastukseen liittyvät tarpeet otetaan huomioon.

Lainvoimaiseksi tulo

Sipoon valtuusto on päätöksellään 13.6.2011 § 69 hyväksynyt Saariston ja rannikon osayleiskaavan. Korkein hallinto-oikeus on 12.2.2014 hylännyt päätöksestä tehdyt valitukset.
Saariston ja rannikon osayleiskaava tuli kunnanhallituksen kuulutuksella 20.2.2014 voimaan.

G 15 Kuulutus voimaantulosta 20.2.2014 

G 15 Kaavakartta, hyväksytty KHO, pdf
G 15 Merkinnät ja määräykset, hyväksytty KHO, pdf

G 15 Kaavaselostus, hyväksytty, pdf

Selostuksen liitteet (pdf):
1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 29.8.2002, tark. 9.6.2008
1 Program för deltagande och bedömning 29.8.2002, rev. 9.6.2008
2 Viranomaisneuvottelun pöytäkirja 13.6.2003
3. Maanomistajatilanne  (Emmi Sihvonen, FCG Planeko Oy, 2008)

4. Luettelo kaavaan merkityistä luonto ja maisemakohteista
5. Luettelo kaavaan merkityistä rakennetun kulttuuriympäristön kohteista ja
alueista

6a Mitoitustaulukot 
6b Mitoitusvyöhykkeet 
6c Rantaviiva-analyysi 

7a Manneralueen mitoitustaulukko 
7b Manneralueen mitoituskartat 

8 Natura-arviointi (Jari Kärkkäinen, Finnish Consulting Group Oy, 2009)
9 virkistysalueet (FCG 2011)

G 15 Selostuksen liitteet – kaikki liitteet yhdessä, pdf