Sipoossa järjestetään syyskuussa keskustelu- ja kuulemistilaisuus kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ehkäisystä kouluyhteisöissä

Opetushallitus on täsmentänyt useita esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita ja määräyksiä, joiden tavoitteena on vahvistaa oppilaan oikeusturvaa ja oppimisympäristön turvallisuutta. Täsmennykset mahdollistavat nykyistä tehokkaammat ja oikea-aikaiset keinot puuttua kiusaamiseen, syrjintään, häirintään ja väkivaltaan esiopetuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

Oikea-aikaisen puuttumisen mahdollistamiseksi perusopetuslakia on muutettu. Lakimuutos on astunut voimaan 1.8.2022.

Keskustelu- ja kuulemistilaisuus on osa Sipoon paikallisen opetussuunnitelman päivittämistä, jotta paikallinen opetussuunnitelma vastaa annettuja määräyksiä. Tavoitteena on nostaa esille ennaltaehkäiseviä toimia yhteiseksi päämääräksi kiusaamisen, häirinnän ja väkivallan ehkäisemiseksi. Lisäksi tilaisuudessa esitellään yhteinen malli, jonka mukaisesti Sipoossa puututaan oppilaiden/opiskelijoiden lainvastaiseen toimintaan.

Avoin keskustelu- ja kuulemistilaisuus tiistaina 20.9.2022 klo 17.30-19

Kaikille avoin kuulemistilaisuus järjestetään Nikkilän Sydämessä tiistaina 20.9.2022 klo 17.30-19. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Sipoon koulujen oppilaat, huoltajat ja henkilöstö. Tilaisuus on kaksikielinen.

Pyydämme ilmoittautumaan keskustelu- ja kuulemistilaisuuteen 16.9.2022 mennessä oheisen linkin kautta. Olisi arvokasta kuulla juuri sinun äänesi!

Ilmoittautuminen tilaisuuteen 16.9.2022 mennessä

Lue lisää: Kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisyyn sekä kurinpitoon 1.8.2022 voimaan tulevat muutokset | Opetushallitus (oph.fi)

 

 

Viimeksi muokattu 06.09.2022

Ensimmäinen osa Nikkilän keskuspuistoa on valmistunut

Monimuotoista kasvillisuutta, uusi oleskelualue ja puistokalusteita

Sipoolaisten toiveiden ja ideoiden pohjalta on rakennettu niittyalueiden, istutusten ja puiden monipuoliseen käyttöön soveltuvan kokonaisuus. Puiston pääteemana on monimuotoisuus ja kestävä kehitys, mikä ilmenee puistokasvien ja rakenteiden valinnassa sekä alueen rakentamisessa. Puistoon on tuotu lahotukkeja Ruxin metsästä, ja ne jätetään paikoilleen maatumaan. Kauniisti läpi kesän kukkivat istutukset houkuttelevat monipuolisesti hyönteisiä.

Tällä hetkellä kukassa ovat muun muassa tädykkeet, kurjenpolvet ja samettikukat. Keväällä kukkivat puolestaan omenapuut ja jasmikkeet. Istutukset toimivat lähioppimisympäristönä, jota pääsee tarkastelemaan luonnonkivistä ja pitkospuista muodostuvaa kulkureittiä pitkin.

Puistoalueen keskellä on uudistettu ja laajennettu urheilukenttä. Alueelle on rakennettu uusia kulkureittejä ja olemassa ollut kulkuväylä on parannettu. Puisto-osaan on myös lisätty pöytiä ja penkkejä sekä roska-astioita ja pyörätelineitä. Monimuotoisuuspuiston rakennusvaiheessa on huomioitu esteettömyysnäkökulmat niin puistokalusteiden valinnassa kuin kulkuväylien suunnittelussa.

Nikkilän keskuspuiston toteutus tehdään osallistuvan budjetoinnin hankkeena

Uusi puistoalue sijoittuu Eteläisen koulutien varteen ja päiväkoti Pikkusydämen viereen. Monimuotoisuuspuisto on yksi neljästä eniten ääniä saaneista puistovaihtoehdoista kevään 2020 osallistuva budjetointi -äänestyksessä. Osallistuvan budjetoinnin kautta kuntalaisilla oli mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa keskuspuiston yleissuunnitelman laadintaan.

Myöhemmin toteutettavat muut Nikkilän keskuspuiston kokonaisuudet ovat Kukkiva puisto, Näyttävät istutukset ja Kirjaston aukio. Seuraavana näistä tullaan toteuttamaan Eteläisen kouluntien varrelle tuleva Kukkiva puisto lähivuosien aikana.

 

Viimeksi muokattu 25.10.2022

Ilmoitus päätöksen kuuluttamisesta: Lietteenkäsittelymenetelmän testaamista koskeva koetoiminta, Sipoo

Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun päätöksen tiedoksi julkisella kuulutuksella
aluehallintovirastojen verkkosivuilla.

Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 5.9.–12.10.2022 osoitteessa ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa.

Ohjeet muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa.

Viimeksi muokattu 05.09.2022

Näin saat tietoa kunnan päätöksenteosta – Katso uusi video!

Viimeksi muokattu 02.09.2022

Sipoon Humus Oy, lupa louhia ja murskata kalliota Sipoossa

Kuulutus

Dnro 86/2021

Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunta on myöntänyt Sipoon Humus Oy:lle 10 vuodeksi maa-aines- ja ympäristöluvan kallion louhinnalle ja murskaukselle Nikkilässä, osoitteessa Öljytie 588 käsittäen kiinteistöt Petersbo 753-423-6-175, Chrissebo 753-423-6-176 ja Stormosseskogen 753-423-6-177. Päätös sisältää myös toiminnan aloittamisluvan mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Päätös 25.8.2022 § 100 valitusosoituksineen on nähtävillä 2.9 – 10.10.2022 Sipoon kunnan ja Porvoon kaupungin verkkosivuilla sekä osoitteessa www.julkipano.fi

Valitusaika päättyy 10.10.2022 klo 16.15.

Lisätietoja antaa Anu Juvonen p. 050 548 7596

Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunta

Sipoo 2.9.2022

 

Viimeksi muokattu 05.09.2022

Söderkullan uusien kausivalojen teema on selvillä – jopa 816 sipoolaista äänesti!

Vaihtoehto 1. Purje, vaihtoehto 2. Tuuli, vaihtoehto 3. Aalto.  

Sipoolaiset pääsivät äänestämään mielestään parasta kausivaloa kolmen vaihtoehtoisen teeman väliltä. Voittajaksi valikoitui 380 äänellä vaihtoehto 1. Purje. Kaikkiaan ääniä annettiin yhteensä 816 kappaletta, joista toisiksi eniten ääniä keräsi vaihtoehto 2. Tuuli (249) ja vähiten ääni keräsi vaihtoehto 3. Aalto (187).

Kuvassa näkyy eniten ääniä saanut vaihtoehto 1. Purje. Tunnelmallinen kausivalojen sarja muistuttaa purjeveneen purjeita.

Kiitos kaikille äänestäjille aktiivisesta osallistumisesta! Asennuksesta tiedotetaan myöhemmin syksyllä.

 

Viimeksi muokattu 01.09.2022

Tervetuloa Sipoon ilmaisiin coworking-tiloihin Söderkullan kartanossa – Katso uusi esittelyvideo!

 

Tutustu tiloihin yllä olevassa videossa ja vierailemalla tällä sivulla. Videon sat auki erilliseen ikkunaan painamalla tästä.

Tervetuloa Sipoon kunnan ilmaisiin coworking-tiloihin Söderkullan kartanon toisessa kerroksessa, Söderkullantie 701. Tilat ovat auki arkisin kello 8–16.

Linkit:

Viimeksi muokattu 01.09.2022

Katusuunnitelman nähtäville asettaminen

Söderkullassa sijaitsevien, asemakaavan S31 mukaisen Liiketien katusuunnitelmaehdotus pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 § mukaisesti julkisesti nähtävänä 1-14.9.2022 välisenä aikana toimiston aukioloaikana Sipoon kunnan pääkirjaston infopisteessä sekä kunnan kotisivuilla

Mahdolliset katusuunnitelmaa koskevat muistutukset on toimitettava nähtävilläoloaikana Sipoon kunnan tekniselle valiokunnalle, PL 7, 04131 SIPOO tai kirjaamo@sipoo.fi

Tekniikka- ja ympäristöosasto
Sipoo 1.9.2022

Viimeksi muokattu 05.09.2022

Sipoo-viikon ohjelma ja nettisivu julkaistu

”Tervetuloa kaikki kuntalaiset ilolla mukaan juhlistamaan pitkää yhteistä historiaamme,” toivottaa kunnanjohtaja Mikael Grannas.

Viikon aikana pääset esimerkiksi tutustumaan saaristomaisemaan, maistelemaan Sipoo-leivosta, svengaamaan jazzin tahdissa tai pistämään räpäten. Kuorolaulu raikaa Juhlatalolla ja Nikkilän urheilukentällä liikutetaan kaikenikäisiä.

Sipoolaiset yritykset ja yhdistykset ovat tervetulleita järjestämään tapahtumia viikon aikana. Yritykset ja yhdistykset voivat itse julkaista tapahtumia kunnan tapahtumakalenteriin (tapahtumat.sipoo.fi) ja merkitä ne tapahtumakategorialla ”Sipoo-viikko”. Tapahtumakalenterissa on suomenkielinen ohje tapahtuman luomiseen.

Tapahtuman nettisivut ja tapahtumalistaus ovat osoitteessa www.sipoo.fi/sipoo-viikko .

Viimeksi muokattu 31.08.2022

Sipoon Oma asioinnissa on huoltokatko tänä viikonloppuna, jolloin palvelu ei ole käytettävissä

Viimeksi muokattu 30.08.2022