Tartunnanjäljitystä rajataan yhä tiukemmin myös Sipoossa – ohjeet oireisille ja altistuneille muuttuvat

Tartuntamäärien moninkertaistuttua ja koronatestauksen ruuhkauduttua viranomaisten tartunnanjäljitys on menettänyt vaikuttavuutensa. Tartunnat tulevat tietoon viiveellä, eikä varsinaisen karanteeniajan päätyttyä jälkikäteen tehtävillä karanteenimääräyksillä pystytä ehkäisemään tartuntojen leviämistä. Tässä tilanteessa nämä yksilönvapautta voimakkaasti rajoittavat karanteenimääräykset menettävät perusteensa. Näin ollen myös Sipoon kunta on päättänyt luopua valtaosasta karanteeneihin asettamisista, kuten monet muut Uudenmaan kunnat päättivät tehdä aiemmin.

Ilmoitimme jo aikaisemmin joutuvamme luopumaan altistuneiden jäljittämisestä kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla ja harrastuksissa. Jatkossa myöskään sairastuneen kanssa samassa taloudessa asuvia ei määrätä karanteeniin. Tartuntoja ja altistuneita jäljitetään jatkossa ainoastaan vakavan koronavirustaudin riskiryhmien asumisyksiköissä ja hoivalaitoksissa sekä terveydenhuollon yksiköissä.

-Epidemiatilanne vaatii nyt sitä, että jokaisen pitää pystyä itse toimimaan vastuullisesti ja yleisesti annettujen ohjeiden mukaan. Oireisena kotiin jääminen ja omien lähikontaktien informoiminen altistumisen mahdollisuudesta on tärkeämpää kuin koskaan, kunnanjohtaja Mikael Grannas sanoo.

Uudet ohjeet oireisille ja läheisille

Omaehtoisen karanteenin ja eristyksen kestot lyhenevät. Ohjeet koronatestaukseen sekä toimimiseen altistuksissa ja positiivisen kotitestituloksen jälkeen muuttuvat myös Sipoossa THL:n tuoreen ohjeistuksen mukaisesti. THL päivitti eilen (13.1.2022) kansalaisten ohjeistusta koronatesteistä ja karanteeneista alueilla, joilla tartunnanjäljitystä ei ole mahdollista tehdä kattavasti. Ohjeet päivitetään mahdollisimman pian Sipoon kunnan verkkosivuille osoitteeseen www.sipoo.fi/koronavirus. Ohjeiden mukaisesti voi alkaa toimia välittömästi.

Jatkossa oireisia kehotetaan välttämään kontakteja viiden vuorokauden ajan, vaikka kotitesti olisi negatiivinen. Jos oireet jatkuvat kauemmin kuin kolme vuorokautta, suositellaan välttämään kontakteja, kunnes on ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.

Jos asuu samassa taloudessa positiivisen kotitestin tehneen kanssa, tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää kodin ulkopuolisia kontakteja, kunnes sairastuneen henkilön oireiden alusta on kulunut viisi vuorokautta. Jos kuitenkin olet täysin oireeton, etkä voi jäädä etätöihin, voit mennä töihin kasvomaskia käyttäen ja kontakteja välttäen.

Etätyö- ja kasvomaskisuosituksia jatketaan helmikuulle

Sipoon kunta jatkaa antamiaan koronasuosituksia ja -rajoituksia 13.2.2022 saakka. Esimerkiksi kasvomaskisuositusta ja etätyösuositusta jatketaan 13.2.2022. Myös yksityistilaisuuksia suositellaan välttämään ja tapaamiset suositellaan rajaamaan lähipiiriin.

Kootut tiedot Sipoossa voimassa olevista rajoituksista ja suosituksista näet kunnan verkkosivuilta tästä linkistä.

Koululaisten kotitesteistä ohjeistetaan valtakunnallisesti

Koululaisten kotitesteistä ja niiden jakelusta odotetaan valtakunnallisia ohjeistuksia. Niistä kunnalla ei ole toistaiseksi annettavissa tietoja.

Linkit:

Sipoon koronavirusohjeet: www.sipoo.fi/koronavirus
THL:n tiedote ohjeista liittyen koronatestaukseen ja karanteeneihin

 

Viimeksi muokattu 14.01.2022

Sipoon kunta ottaa vastaan ainoastaan verkkolaskuja tämän vuoden alusta alkaen

Kunnan laskuttaminen onnistuu sujuvasti jatkossakin vaikka toimittajalla ei olisi käytössään järjestelmää verkkolaskutuksen tekemiseen. Kunta tarjoaa veloituksetta käyttöön Toimittajaportaalin verkkolaskuttamiseen niille toimittajille, joilla ei ole itsellään käytössään järjestelmää verkkolaskutuksen tekemiseen. Lisätiedot ja ohjeet Toimittajaportaalin käyttöön saat Laskutus-sivultamme tästä linkistä.

Näet myös verkkolaskutusosoitteemme ja muut olennaiset laskuttamiseen liittyvät tiedot Laskutus-sivultamme tästä linkistä.

Viimeksi muokattu 14.01.2022

T6 Taasjärven itäpuolen asemakaavaehdotus nähtäville

 

Kunnanhallitus päätti 25.10.2021 asettaa Taasjärven itäpuolen asemakaavaehdotuksen nähtäville. Kaavatyön tarkoituksena on mahdollistaa osayleiskaavan mukaisen kokoojakadun rakentaminen Taasjärven ympäri, sekä uuden pientaloalueen rakentaminen.

Asemakaavaehdotus on maankäyttö- ja rakennuslain 65 § ja -asetuksen 27 § mukaisesti nähtävillä 14.1.2022–18.2.2022 SipooInfo Nikkilässä (Pohjoinen Koulutie 2), sekä SipooInfo Söderkullassa (Amiraalintie 2) niiden aukioloaikoina. Kaavaehdotukseen voi tutustua myös kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.sipoo.fi > t6. Mahdolliset muistutukset kaavaehdotuksesta tulee toimittaa kirjallisesti perjantaihin 18.2.2022 mennessä osoitteeseen Sipoon kunta, Kirjaamo, PL 7, 04131 SIPOO tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi, kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon kaavahankkeen nimi.

Vuorovaikutus tullaan järjestämään koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen mahdollistamilla tavoilla. Kaava-aineisto esitellään webinaarissa torstaina 27.1.2022 klo 17. Webinaariohje julkaistaan kaavan nettisivulla noin viikkoa ennen webinaaria.Kaavoittajalta voi myös varata ajan tapaamiseen Söderkullan kirjastolla. Tapaamisajat on tarkoitettu ensisijaisesti suunnittelualueen kiinteistönomistajille. Ajanvaraus tapahtuu puhelimitse numerosta 050 432 8644. Aikoja voi varata seuraaville päiville: keskiviikko 19.1., perjantai 21.1. ja keskiviikko 2.2.

Lisätietoja antavat kaavoittaja Pieta Kupiainen puh. 050 432 8644 sekä kaavoituspäällikkö Jarkko Lyytinen puh. 050 409 3957, sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@sipoo.fi.

Kehitys- ja kaavoituskeskus

Sipoossa 14.1.2022

 

Viimeksi muokattu 13.01.2022

HUS tiedottaa: Modernan rokotteen käyttöä lisätään Uudellamaalla

”Rokotteiden saatavuus Uudellamaalla on edelleen hyvä. Lisäämällä Modernan rokotteen käyttöä pystymme varmistamaan, että kaikki saavat ilman viiveitä heille parhaiten soveltuvan rokotteen”, sanoo toimialajohtaja Kerstin Carlsson HUS Apteekista.

”Suomessa Modernan rokote on vähemmän tunnettu kuin BioNTech-Pfizerin rokote. Varmaankin tämä johtuu siitä, että sitä on ollut vähemmän saatavilla. Tutkimuksissa Modernan rokotteen teho on ollut vähintään yhtä hyvä kuin BioNTech-Pfizerin rokotteella”, kertoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Ruotsalainen kertoo, että maailmalta kertyneen kokemuksen perusteella BioNTech-Pfizerin ja Modernan rokotteiden ristiinkäyttö on ollut turvallista ja suoja on muodostunut vähintään yhtä hyväksi tai jopa paremmaksi kuin vain yhtä rokotevalmistetta saaneilla.

Modernan rokotetta voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille naisille ja 30 vuotta täyttäneille miehille.

THL on ohjeistanut, että koronavirusrokotussarjaa voidaan täydentää ja tehostaa myös eri rokotevalmisteella kuin mitä rokotettava on aikaisemmin saanut, jos se on tarpeen rokotustoiminnan sujuvuuden vuoksi eikä toisen valmisteen käytölle ole lääketieteellistä estettä. Myös kolmea eri rokotevalmistetta voidaan käyttää.

 

Viimeksi muokattu 13.01.2022

Aluevaalien ennakkoäänestys käynnistyi, varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022

Varsinaisena vaalipäivänä, sunnuntaina 23.1.2022, äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänestäjälle postitse saapuneeseen ilmoituskorttiin. Äänestyspaikat ovat avoinna klo 9–20.

Aluevaaleissa vaalipiirinä on hyvinvointialue. Äänestäjät äänestävät vain oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja tulos lasketaan hyvinvointialuekohtaisesti.

Aluevaaleissa valitaan Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto, joka on hyvinvointialueen ylin päättävä elin. Nyt valittavat aluevaltuutetut päättävät hyvinvointialueen palveluiden järjestämisestä vuodesta 2023 eteenpäin. Äänestämällä voit vaikuttaa tärkeisiin, jokaisen arkea koskeviin asioihin, kuten sosiaali- ja terveyspalveluihin ja pelastustoimeen itäisellä Uudellamaalla.

Koronaohjeita äänestäjille

Pidä riittävä etäisyys muihin ihmisiin. Huolehdi käsien puhtaudesta. Käytä äänestyspaikalla kasvomaskia tai kasvovisiiriä, jos se on mahdollista. Jos haluat, voit tuoda mukana oman kynän. Jos sinulla on hengitystieoireita, odota niiden paranemista ennen kuin äänestät ennakkoon.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Viimeksi muokattu 12.01.2022

Jatkorahoitusta Itä-Uudenmaan sote-uudistushankkeille

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeelle avattiin elokuussa 2021 täydennyshaku, jossa tulevien hyvinvointialueiden kuntien oli mahdollista hakea rahoitusta käynnissä olevien sote-uudistushankkeiden jatkamiseksi vuoden 2023 loppuun. Haussa painotettiin erityisesti palveluiden saatavuutta edistäviä toimia perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollossa, mielenterveyspalveluissa ja monialaisessa kuntoutuksessa.

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmalle myönnetty noin kahden miljoonan euron summa vastaa hakemusta, joten hankkeita voidaan jatkaa ja täydentää suunnitelmien mukaisesti. Tulevaisuuden kotona asumista tukevat palvelut iäkkäille liitettiin ohjelmaan uutena hankkeena, jonka tavoitteena on luoda iäkkäiden kotona asumista tukevien palveluille yhtenäinen toimintamalli Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella.

– Nyt käynnistyvät hankkeet liitetään yhteen jo käynnissä olevien sote-uudistushankkeiden kanssa ja niitä edistetään yhtenä kokonaisuutena yhteistyössä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen kanssa, kertoo hankejohtaja Jaana Forslund.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Viimeksi muokattu 12.01.2022

Hobari -harrastustoiminta Sipoossa

Opetus– ja kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen mallin toiminta jatkuu Sipoossa 

Harrastuksia järjestetään ensisijaisesti koulujen tiloissa iltapäivisin klo 14-17 välisenä aikana. Lisäksi toimintaa järjestetään koulujemme läheisyydessä olevissa tiloissa kuten Artborg 35 Itäisessä Jokipuistossa, Sininen Halli Martinkyläntiellä ja Lival-halli. Kursseja järjestetään myös etänä, esimerkkinä suositut koodauskurssit. 

Hobari-toiminta on avointa ja maksutonta kaikille peruskouluikäisille ja harrastuksia tarjotaan monipuolisesti liikunnasta taiteisiin ja kokkauksesta koodaukseen. Ensimmäiset harrastukset alkavat 17.1. alkavalla viikolla ja koronatilanteen salliessa uusia harrastuksia käynnistyy viikoittain pitkin kevättalvea. Toiminta pyritään järjestämään koronaturvallisesti ja seuraamme aktiivisesti koronatilanteen kehittymistä. Seuraa ilmoitteluamme.  

Toimintaan voi tutustua tarkemmin Harrastustoiminnan sivuilla. 

Linkki Harrastustoiminnan sivuille 

Lisätiedot: Elina Halla, elina.halla@sipoo.fi ja Maria Sundman, maria.sundman@sipoo.fi

 

Viimeksi muokattu 12.01.2022

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin tiedottaa 10.1.2022

 

Väliaikaisen valmistelutoimielimen päätökset 10.1.2022

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen tieto- ja toiminnanohjausjärjestelmä Apotin ohjausryhmä toimii Apotin asiakkaiden ylimpänä yhteisenä päätöksentekofoorumina. Koska osa Apotin käyttöönotoista siirtyy hyvinvointialueille, ohjausryhmä on kutsunut edustajat väliaikaisista valmistelutoimielimistä mukaan Apotin ohjausryhmään. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen väliaikainen valmistelutoimielin päätti nimetä ohjausryhmään edustajakseen Katja Blombergin, jolla on ohjausryhmässä puhe- ja läsnäolo-oikeus.

Sitran johtava asiantuntija Joonas Leppänen ja asiantuntija Elina Eerola vierailivat kokouksessa kertomassa organisaation osallistamisen keinoista ja demokratian toteutumisesta päätöksenteossa. Valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, oikeusministeriö sekä Sitra ovat perustaneet hyvinvointialueiden tueksi verkostomaisesti toimivan demokratiateemaryhmän. Itä-Uudenmaan väliaikainen valmistelutoimielin on aiemmin kokouksessaan 29.10.2021 nimennyt ryhmään jäseneksi Ilona Koskenniemen ja varajäseneksi Tiia Gustavsonin. Sitran vetovastuulla toimiva ryhmä keskittyy osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamiseen alueilla.

Muut esityslistan asiat merkittiin tiedoksi esitysten mukaisesti.

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueeseen kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Vastuu sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista siirtyy kunnilta hyvinvointialueelle 1.1.2023.

itauusimaa.fi

 

Viimeksi muokattu 11.01.2022

Medinet-palvelussa on häiriö (10.1.2022)

Viimeksi muokattu 11.01.2022

Tiedote Sipoon kunnan uudesta nuorisovaltuustosta 2022–2024

Sipoon kunnan yhdeksäs nuorisovaltuusto on nyt valittu toimikaudelle 2022–2024. 

Uusi valtuusto valittiin sopuvaalein nykyisen nuorisovaltuuston ehdottamana ja kunnanhallituksen hyväksymänä.  

Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenpaikkakiintiöiden salliessa kaikki ehdolle asettuneet nuoret valittiin valtuustoon.  

Uudet nuorisovaltuuston jäsenet ovat: 

Alvar Burman
Isak Eriksson
Wilma Holmqvist
Emma Tackman
Wilma Nikkanen
Vili-Valtteri Väänänen
Otto Junnila
Alex Busk
Tristan Lindholm
Vilma Yli-Ilkka
Elias Ristimäki
Santeri Sanaksenaho
Alvar Tiri
Fanny Sarkonen
Petja Nuutinen
Rauha Sillanpää
Maria Lindroos
Minea Kinnunen
Ahti Pokkinen 

 

Uusi nuorisovaltuusto aloitti toimintansa 1.1.2022.
Onnittelut kaikille valituille! 

Viimeksi muokattu 06.07.2022