Sairasta hengitystieinfektio kotona – eristyskäytännöt muuttuvat

Tartuntatautiviranomaisen asettama eristys on menettänyt vaikuttavuutensa

Valtavirukseksi noussut omikronmuunnos on moninkertaistunut päivittäisten tartuntojen määrän joulukuun alun jälkeen ja ruuhkauttanut koronavirustestauksen, tartunnanjäljityksen ja perusterveydenhuollon palvelut vakavasti. Terveydenhuollon koronatestiin pääsy voi kestää useita vuorokausia.

Omikronmuunnos aiheuttaa merkittävästi tartuntoja jo ennen oireiden alkua ja kun viive näytteenottoon pääsyyn on pitkä, suurin osa jatkotartunnoista on jo tapahtunut siinä vaiheessa, kun testitulos tulee tartuntatautiviranomaisen tietoon. Jatkotartuntojen estämiseksi perustetta asettaa henkilöä eristykseen ei tällöin ole. Kotitestillä todetut tartunnat eivät tule tartuntatautiviranomaisten tietoon lainkaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 13.1.2022 julkaiseman ohjeen mukaan koronavirustautiin sopivien oireiden tullen tulee välttää kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden vuorokauden ajan.  Nykyisessä epidemiatilanteessa tartuntatautiviranomaiset saavat yhä useammin tiedon tartunnasta vasta eristysajan päätyttyä. Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida ehkäistä tartuntojen leviämistä.

Kotitestit ja kontaktien välttäminen auttavat rajaamaan epidemiaa

Kuntalaisten vastuullinen toiminta on välttämätöntä oman lähipiirin suojaamiseksi, epidemian hidastamiseksi sekä sairaalahoidon kuormituksen vähentämiseksi. Lievästikin oireisena kotiin jääminen ja omien lähikontaktien nopea informoiminen altistumisen mahdollisuudesta on tärkeämpää kuin koskaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on 13.1.2022 antanut uusia ohjeita koronavirustautiin liittyvästä eristyksestä. Toimintaohjeet on päivitetty kuntien verkkosivuille. Sipoossa ajantasaiset ohjeet koronatestauksesta ja toimimisesta erilaisissa koronavirukseen liittyvissä tilanteissa näet osoitteesta www.sipoo.fi/koronavirus . Myös oireettomien tulee noudattaa voimassa olevia suosituksia ja rajoituksia.

Laboratoriotestillä todetun koronavirustartunnan saaneille lähetetään toimintaohjeet tekstiviestillä. Lisäksi kuntien verkkosivuilla on toimintaohjeita positiivisen testituloksen saaneelle ja heidän läheisilleen.

Riskiryhmiin kuuluvien koronavirustestit etusijalla

Viimeisimmän, koronaviruspandemiaa edeltävän kansallisen pandemian varautumissuunnitelman mukaan pandemiavaiheessa ei ole enää tarvetta tunnistaa yksittäisen potilaan taudinaiheuttajaa, vaan taudinaiheuttajan selvittely tulee kohdentaa vakavasti sairaisiin potilaisiin.

Terveydenhuollon testaus kohdennetaan tämän vuoksi tällä hetkellä muun muassa vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin. Lisäohjeita siitä, kenelle suositellaan terveydenhuollon testiä, on kuntien verkkosivuilla. Sipoossa voit tutustua ohjeeseen osoitteessa www.sipoo.fi/koronavirus.

Eristyspäätöksiä ei pääsääntöisesti enää tehdä

Tartuntatautilain mukaan kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi päättää henkilön eristykseen asettamisesta, kun yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä taudin leviämistä voida muulla tavoin estää.

Yksilön perusoikeuksia rajoittava päätös on viimesijainen keino epidemian rajaamiseksi. Perusoikeusrajoitusten tulee olla tehokkaita ja välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi. THL:n 17.1. antaman lausunnon mukaan hybridistrategian testaa-eristä-jäljitä-hoida -mallilla ei enää voida hidastaa tartuntojen leviämistä. Tartuntatautilain edellyttämää epidemiologista perustetta laajamittaisille eristyspäätöksille ei siten enää ole.

Normaalit sairauspoissaolokäytännöt käyttöön

On tärkeää, että kaikki hengitystieinfektio-oireiset voivat jäädä pois töistä ilman huolta ansionmenetyksistä. Tarpeesta korvata ansionmenetys ei synny perustetta määrätä henkilöä eristykseen. Työnantajalla ei ole oikeutta vaatia työntekijältä eristyspäätöstä. Ansionmenetykset tulee korvata muilla tavoin. Korvaavia käytäntöjä voivat olla esimerkiksi normaalit sairauspäivärahakäytännöt tai työntekijän laajennettu oikeus olla poissa omalla ilmoituksella. Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää asiaa.

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin tekemiä eristyspäätöksiä käytetään jatkossa vain tilanteissa, joissa hallintopäätöksellä aidosti pystytään ehkäisemään jatkotartuntoja. Kuntien tartuntatautiyksiköt jatkavat epidemian torjuntaa myös muilla käytettävissä olevin keinoin.

Tämä toimintatapa otetaan asteittain käyttöön 21.1.2022 alkaen HUS-alueella Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Kauniaisissa, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Porvoossa, Sipoossa, Tuusulassa ja Vantaalla.

Vastaava toimintatapa on otettu tai otetaan käyttöön lähipäivinä myös Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä sekä Turussa.

Viitteet:

Epidemiologinen tilanne ja toimintastrategian mahdolliset muutostarpeet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 17.1.2022.
Lievien koronavirusoireiden takia ei yleensä tarvitse käydä testissä – vältä kontakteja viiden päivän ajan ja noudata alueellisia ohjeita, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 13.1.2022.
THL:n tilannearvio vuoden 2022 alussa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 5.1.2022.
Kansallinen varautumissuunnitelma influenssapandemiaa varten, Sosiaali- ja terveysministeriö 2012.

 

Viimeksi muokattu 21.01.2022

Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa poikkeusjärjestelyjä Sipoossa koronaviruksesta johtuvan henkilöstöpulan takia

Osassa kouluista ja päiväkodeista on jo jouduttu yhdistämään ryhmiä. Päiväkodeissa erityisopettajat ja päiväkodinjohtajat ovat siirtyneet omista tehtävistään tuuraamaan poissaolevia varhaiskasvatuksen opettajia. Lisäksi avoimen varhaiskasvatuksen kerhot on keskeytetty kokonaan ainakin 24.1.-6.2., ja henkilöstö on siirretty päiväkoteihin.

-Pyrimme turvaamaan kaikin käytettävissä olevin keinoin sen, että perusopetusta ja varhaiskasvatusta voidaan järjestää mahdollisimman normaalisti. Tilanne on kuitenkin vaikea, kertoo sivistysjohtaja Jukka Pietinen.

Yksittäisissä kouluissa ja päiväkodeissa jopa lähes puolet työntekijöistä on voinut olla samaan aikaan pois töistä sairastumisen tai altistumisen vuoksi. Jos henkilökunnan riittävyys heikkenee entisestään, on mahdollista, että palveluiden tarjontaa joudutaan rajaamaan. Esimerkiksi peruskouluissa tämä voi tarkoittaa sitä, että aamu- ja iltapäivätoiminta-aikaa saatetaan joutua lyhentämään tai niiden järjestämisestä voidaan jopa joutua kokonaan luopumaan tilapäisesti. Päiväkodeissa voidaan joutua esimerkiksi rajaamaan toiminta-aikaa, sulkemaan yksittäisiä lapsiryhmiä tai mahdollisesti tarjoamaan tilapäisesti varhaiskasvatusta lapselle jossain toisessa päiväkodissa.

-Pyydämme huoltajia varautumaan siihen, että poikkeusjärjestelyjä saatetaan joutua tekemään hyvin nopeastikin, Pietinen sanoo.

 

Viimeksi muokattu 21.01.2022

Liikunta- ja nuorisopalvelut järjestävät hiihtolomalla ohjelmaa sipoolaisille!

Liikuntapalvelut järjestää uimakouluja, vapaauintivuoroja sekä yleisöluisteluja.

Liikunta- ja nuorisopalvelut järjestävät yhteistyössä koko perheen lasketteluretken Messilään.

Nuorisopalvelut järjestää lapsille ja nuorille retken SuperParkkiin sekä koko perheen retken Serenaan. Lisäksi ohjelmassa on kaikille avoin ja ilmainen rusettiluistelutapahtuma.  

Lisätietoa ja ilmoittautumiset tästä! (Kohdista Liikunta ja urheilu sekä Retket ja tapahtumat.)

Viimeksi muokattu 06.07.2022

Ehkäisevä päihdetyö Sipoossa 2022-2024

Sipoon kunnan ensimmäinen ehkäisevän päihdetyön suunnitelma on nyt julkaistu.

Päihde- ja mielenterveysongelmilla on hyvin merkittävä vaikutus kansanterveyteen. Ongelmat vaikuttavat yksilön lisäksi myös hänen lähipiiriinsä ja yltävät monesti sukupolvesta toiseen. Päihdehaitat maksavat Suomelle joka vuosi useita miljardeja euroja. Tiesitkö, että haittoja voidaan ehkäistä työllä, jonka hinta on tästä vain muutama prosentti?

Ehkäisevä päihdetyö on päihteiden aiheuttamien haittojen ehkäisyä ja vähentämistä. Ehkäisevän päihdetyön tavoitteena on vähentää päihteiden kysyntää, saatavuutta ja tarjontaa ja päihdehaittoja, edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia sekä tukea erityisesti lasten ja nuorten päihteettömyyttä sekä lykätä päihteiden käytön aloittamista ja ensikokeiluja.

Suunnitelma löytyy kokonaisuudessaan Sipoon kunnan ehkäisevän päihdetyön verkkosivulta.

Viimeksi muokattu 06.07.2022

Ilmoitus kuulutuksesta – Vesilain mukainen hakemus MH-Kivi Oy:n Itä-Tontun ja Soratontun merikiviaineksen ottotoiminnan vaikutustarkkailuohjelman Etelä-Suomen aluehallintovirasto

 

Asia: Vesilain mukainen hakemus Itä-Tontun ja Soratontun merikiviaineksen ottotoiminnan vaikutustarkkailuohjelman hyväksymiseksi, Helsinki ja Sipoo. Tarkkailuvelvoite perustuu Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökseen 19.5.2020 (Dnro ESAVI/13576/2019, Nro 191/2020).

Hakija: MH-Kivi Oy

Kuulutuksen ja tarkkailusuunnitelman nähtävilläpito: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (pdf)

Viimeksi muokattu 20.01.2022

Esiopetukseen ilmoittaudutaan Sipoossa tänä vuonna 1.2. -15.2.2022

Viimeksi muokattu 20.01.2022

Liikkuva koronarokotuspiste palvelee aluevaalien vaalipäivänä useilla äänestyspaikoilla Sipoossa

Sipoon kunnan liikkuva koronarokotuspiste palvelee vaalipäivän aikana viidellä äänestyspaikalla Sipoossa. Liikkuvan rokotuspisteen antamat rokotukset on tarkoitus järjestää äänestyspaikkojen sisätiloihin. Aikaa liikkuvaan pisteeseen ei voi varata etukäteen, vaan rokottautujia palvellaan äänestyspaikoilla jonotusjärjestyksessä. Huomaathan, että liikkuva koronarokotuspiste äänestyspaikoilla palvelee ainoastaan 18 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia.

Liikkuvan koronarokotuspisteen aukioloajat eri äänestyspaikoilla:

Paippinen klo 9–10 (Norra Paipis Skola, Paippistentie 1098)
Talma klo 10.30–11.30 (Talman koulu, Satotalmantie 11)
Box klo 13–14 (Boxby skola, Spjutsundintie 71)
Söderkulla, Miili klo 14.30–16 (Sipoonlahden koulu, Söderkullan koulutie 7)
Västerskog klo 16.30–17.30 (Hedåsen, Hedåsintie 17)

Walk-in-vastaanotto su 23.1.2022 klo 12–14:

Ajanvaraukseton vastaanotto, eli niin kutsuttu walk-in-vastaanotto, palvelee yli 12-vuotiaita rokottautujia ilman ajanvarausta Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla sunnuntaina 23.1. klo 12–14. Vastaanotto sijaitsee talon P-kerroksessa, Fysioterapian käytävällä. Osoite on Jussaksentie 14.

Tällä viikolla ajanvarauksetta koronarokotteen voi ottaa siis sekä lauantaina että sunnuntaina, koska ajanvaraukseton vastaanotto järjestetään myös tavalliseen tapaan lauantaina Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla klo 12–14.

Kaikkia rokoteannoksia saatavilla

Sekä walk-in-vastaanotolla että liikkuvassa rokotuspisteessä annetaan sekä ensimmäisiä rokoteannoksia että kaikkia tehosterokoteannoksia.  Walk-in-vastaanotto palvelee kaikkia yli 12-vuotiaita ja liikkuva rokotuspiste palvelee ainoastaan äänestysikäisiä, eli 18 vuotta täyttäneitä. Huomaathan, ettei 5-11-vuotiaita lapsia rokoteta kummassakaan, vaan lasten rokotukset on keskitetty neuvoloihin Sipoossa.

Toisia, kolmansia ja neljänsiä rokoteannoksia voivat saada ne, joille niitä parhaillaan suositellaan ja sillä edellytyksellä, että rokotettavan edellisestä rokoteannoksesta on ehtinyt kulua riittävän pitkä aika. Ajanjakson pituus vaihtelee eri rokotusryhmillä riippuen valtakunnallisista suosituksista. Esimerkiksi kolmatta koronarokoteannosta suositellaan perusterveille 18 vuotta täyttäneille, kun heidän toisesta annoksestaan on kulunut vähintään 4 kuukautta. Suositeltavien rokoteannosten määrän ja annosvälit voit tarkistaa kunnan verkkosivuilta osoitteesta www.sipoo.fi/koronarokotukset .

Ajanvarausaikoja runsaasti tarjolla

Sipoossa on myös runsaasti tarjolla vapaita rokotusaikoja lähiviikoille niille, jotka mieluummin varaavat itselleen sopivan rokotusajan. Ajan voit varata verkossa osoitteesta koronarokotusaika.fi .

 

Viimeksi muokattu 19.01.2022

Vielä ehdit ideoimaan ja vaikuttamaan! Osallistuvan budjetoinnin ideointivaihe on parhaillaan käynnissä

 

Hankkeen aikana kaikki sipoolaiset pääsevät ideoimaan ja äänestämään, miten 70 000 euroa käytetään Sipoon asuinalueiden kehittämiseksi. Ideat voivat olla esimerkiksi vapaa-ajan mahdollisuuksiin, tapahtumiin tai lähiympäristöön liittyviä yksittäisiä hankintoja tai projekteja. Ideoita voi jättää verkossa sekä paperilomakkeella SipooInfo-palvelupisteillä Nikkilässä ja Söderkullassa.

Ideointia seuraa äänestysvaihe, jota ennen kunta käy asukasideat sisäisesti läpi ja varmistaa hanketta varten laadittujen kriteerien täyttymisen. Hankkeen äänestysvaihe käynnistyy maaliskuun aikana.

Tutustu hankkeeseen, alueisiin ja asukasideoiden kriteereihin tarkemmin Sipoo rakentaa ja kehittää -verkkosivulta tämän linkin takaa.

Asukasidean voit kertoa suoraan tästä linkistä.

Viimeksi muokattu 18.01.2022

Nikkilän kartanon keskuksen asemakaava on muutettu aiempaa pientalovaltaisemmaksi puutarhakaupungiksi – Ehdotus myös säästää virkistysmetsää

Nikkilän kartanon keskuksen asemakaavan luonnos oli julkisesti nähtävillä vuosi sitten ja sen nähtävilläolon aikana kaavahankkeesta kerättiin kuntalaisilta palautetta kolmella eri menetelmällä. Kaavaluonnoksesta saatiin myös viranomaislausuntoja. Runsaan palautteen perusteella kaavaratkaisuun on tehty paljon olennaisesti alueen ilmettä ja rakennetta kehittäviä muutoksia.

Aloitteleville hiihtäjille soveltuva latu purolaakson peltomaisemaan

Kuntalaisten antamassa palautteessa nousi vahvasti esille huoli alueen nykyisen virkistyskäytön säilymisestä ja erityiskysymyksenä niin kutsutun 2 kilometrin lenkin poistuminen. Tämä nykyinen lenkki kulkee tasaisemmassa ja helppokulkuisemmassa maastossa verrattuna pohjoisempiin virkistysreitteihin ja soveltuu siksi esimerkiksi aloitteleville hiihtäjille.

Huoleen on kaavaehdotuksessa vastattu laajentamalla kaava-aluetta kunnan ostamalle maakaistaleelle Martinkylän puolelle Gretasbäckenin purolaaksoa. Gretasbäckenin purolaakson ympäri on siten mahdollista rakentaa talvisin helppokulkuiseen maastoon noin 2 kilometrin hiihtolatu, joka muina vuodenaikoina palvelee kuntoratana kävelijöitä, pyöräilijöitä ja muita lenkkeilijöitä.

Martinkylän puolella purolaaksoa maisema on myös pitkälti samanlainen laaja avoin viljelymaisema kuin nykyisen hiihtolenkin alueella. Näin ollen kuntoradalla kulkiessa tai ladulla hiihtäessä voisi nauttia myös peltomaisemasta.

Virkistysmetsää säästetään 2 hehtaaria lisää

Myös metsäalan väheneminen nousi esille virkistyskäyttöä koskevissa palautteissa. Siksi kaavaehdotuksessa on metsäalaa säästetty noin 2 hehtaaria lisää verrattuna kaavaluonnokseen. Tämä on tehty pienentämällä luoteista omakotialuetta.

Rakentaminen on keskitetty entistä enemmän pelloille. Näin Nikkilän kartanon arvokkaan ulkoilualueen metsien virkistysarvo säilyy ja kehittyy, samalla kun alueelle tulee uusia ulkoilureittejä.

Kaiken kaikkiaan kaava-alueelle ja sen läheisyyteen jää 53 hehtaaria metsäalaa Pohjanmetsään, Pohjanniitynmetsään, Kylävuorelle, Riihimäelle ja puron varren metsiin. Rakentamista on osoitettu 38 hehtaarille.

Kuva: Tietoa Finland Oy

Piirretty hahmotelma kaava-alueesta suoraan ylhäältä ilmasta käsin. Metsää, puistoaluetta, teitä ja rakennuksia.
Nikkilän kartanon keskuksen asemakaavan tavoitteena on luoda viihtyisä ja puutarhamainen asuinalue, jossa säilyy runsaasti virkistysmetsää. Alueella on osoitettu rakentamista noin 38 hehtaarille. Virkistysmetsää kaava-alueella ja sen läheisyydessä on yhteensä noin 53 hehtaaria.

Päiväkodille uusi paikka, vähemmän kerrostaloja

Kartanorakennuksen lähellä ollut päiväkotitontti on siirretty kaavaehdotuksessa uuteen kohtaan kartanon vanhan pajan viereen. Päiväkodille kaavaillut uudisrakennukset on sijoitettu samoille paikoille, joissa on aikoinaan sijainnut kartanon maatalousrakennuksia, jotka sittemmin on purettu. Tällä tavalla säilyy eräänlainen historiallinen jatkumo rakennusten sijoittelussa. Alueen kulttuurihistoriaa kunnioitetaan myös säästämällä historiallinen tielinjaus.  Lisäksi kartanorakennukselta avataan näkymiä uuteen puistoon.

Rakentamisen korkeudesta tuli kuntalaisilta paljon palautetta ja joissakin palautteissa vastustettiin kerrostaloja ylipäätään. Palautteen johdosta kerrostalorakentamista on vähennetty merkittävästi. Neljäsosa kerrostalokortteleista, eli kolme pohjoisinta korttelia, on muutettu rivitalokortteleiksi. Näin näiden korttelien rakennusoikeus puolittuu. Saman palautteen perusteella jäljelle jäävien kerrostalojen korkeus on madallettu määräämällä ylin kerros ullakkokerrokseksi klassisine kattomuotoineen. Tämä myös keventää kerrostalojen ilmettä katumaisemassa ja tuo lisää valoa katualueille ja kortteleihin. Ennen kaikkea alueelle luodaan harjakattoista vanhaan kartanomiljööseen sopivaa uutta puutarhakaupunkia.

Kuva: Tietoa Finland Oy

Piirretty hahmotelma ilmasta käsin. Omakotitaloja, rivitaloja, kerrostaloja, metsää, pihoja ja teitä.
Kaava on pientalovaltainen, mutta mahdollistaa monimuotoista rakentamista miniomakotitaloista ja omakotitaloista rivitaloihin ja kerrostaloihin.

Asukasmäärä vähenee 400 asukkaalla

Kaiken kaikkiaan kaavaehdotukseen tehtyjen muutosten myötä arvioitu asukasmäärä alenee noin 400 asukkaalla, kaavaluonnoksen 3 300 asukkaasta kaavaehdotuksen 2 900 asukkaaseen. Kerrosalana vähennys on huomattava, noin 18 000 k-m². Muutos mahdollistaa matalamman, pienimittakaavaisemman rakenteen alueella siten, ettei kuitenkaan kaavatalous vaarannu ja Nikkilän asukasmäärä kasvaa mahdollistamaan paremmat palvelut Nikkilässä.  Ratkaisu myös tukee Kerava−Nikkilä-henkilöjunaliikennettä.

Kaavaehdotusvaiheessa on myös laadittu rakennustapaohje, jolla huolehditaan alueen yleisilmeestä ja tulevan rakentamisen laadusta. Kaavaluonnoksen palautekyselyssä kysyttiin rakentamisen tyylistä. Suurinta kannatusta sai tyylit ”perinteinen klassinen” (noin puolet kannatuksesta) ja ”moderni klassinen” (reilu neljäsosa kannatuksesta). Tyyli ”nykyaikainen” sai noin viidesosan kannatusta. Rakennustapaohjeessa on nyt ohjattu rakentaminen enemmän klassiseen suuntaan muun muassa kattoja, aukotusta ja muita yksityiskohtia ohjaamalla. Rakennustapaohjeen värikartat perustuvat Nikkilästä tehtyyn värianalyysiin, joten asemakaava-alueella tulee käyttää tyypillisiä nikkiläläisiä värejä.

Kuva: Tietoa Finland Oy

Piirretty hahmotelma ilmasta käsin. Tietä, jonka varressa on pysäköintipaikkoja autoille ja kerrostaloja.
Kaavassa on suunniteltu myös liiketilakortteli, jossa asuinkerrosten alapuolelle talojen jalustaosaan voi sijoittua päivittäistavarakauppa. Pienempiä liiketiloja tulee torin ympärille.

Kaavaehdotus päätöksentekoon ja asukkaiden kommentoitavaksi

Maankäyttöjaosto saa käsiteltäväkseen Nikkilän kartanon keskuksen asemakaavaehdotuksen kokouksessaan 20.1.2022. Sen jälkeen kaavaehdotus voi edetä kunnanhallituksen käsittelyyn, ja sen kautta kuntalaisten kommentoitavaksi. Kaavaehdotuksesta saadun palautteen perusteella laaditaan lopullinen kaavaehdotus, josta kunnanvaltuusto lopullisesti aikanaan päättää.

Linkit:

Kaava-aineisto maankäyttöjaoston esityslistalla

 

Kuva: Tietoa Finland Oy

Piirretty hahmotelma katunäkymästä. Omakotitaloja autotalleineen ja istutuksineen. Aikuinen lapsi sylissään pihallaan. Ihminen kävelyttää koiria kevyen liikenteen väylällä.
Alueelle on tulossa runsaasti omakotitalotontteja. Rakennukset on sijoitettu kiinni katuun, jolloin suhteellisen pienillekin tonteille muodostuu iso vapaa piha-alue.

Viimeksi muokattu 18.01.2022

Uudet koronaohjeet on nyt päivitetty kunnan verkkosivuille

Viimeksi muokattu 14.01.2022