Sipoo kunta jatkaa kasvomaskisuositusta ja etätyösuositusta

Koronapandemiatilanne Uudellamaalla vaikuttaa etenevän kohti parempaa, vaikka tartuntamäärät ovatkin pysyneet edelleen korkeina. Käänteen myötä useita rajoituksia ja suosituksia on voitu asteittain purkaa. Esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto on eilisestä alkaen sallinut enimmillään 500 henkilön yleisötilaisuudet.

Sipoon kunnan poikkeusolojen johtoryhmä on tarkastellut kunnan antamia suosituksia ja päättänyt lieventää myös yksityistilaisuuksia koskevaa suositustaan. Yksityistilaisuuksia voi jatkossa järjestää melko vapaasti, kunhan terveysturvallisuustoimet huomioidaan tilaisuuksissa. Kunta suosittelee järjestämään yksityistilaisuudet etenkin sisätiloissa siten, että tilassa on väljyyttä ja mahdollisuus pitää etäisyyksiä muihin sekä noudattaa hyvää käsihygieniaa.

-Kun kutsut vieraita juhliin tai muihin yksityistilaisuuksiin, huomioi siis tilan koko kutsuttavien määrässä. Kutsu vieraita vain sen verran, että tilaan jää väljyyttä, kunnanjohtaja Mikael Grannas toteaa.

Vaikka epidemiatilanteessa onkin nähty käänne parempaa kohti, on edelleen tartuntoja runsaasti ja on syytä harkita kohtaamisten välttämättömyyttä sekä käyttää kasvomaskia. Myös henkilöstön riittävyys sairastumisten takia on yhä haaste kunnan palveluille. Näistä syistä Sipoon kunta on päättänyt pidentää etätyösuositusta helmikuun loppuun. Etätyötä suositellaan siis järjestämään helmikuun loppuun saakka kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa etätyö on tilapäisestikin mahdollista.

Laajaa kasvomaskisuositusta on päätetty jatkaa toistaiseksi. Kunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä sivistyspalveluissa, kuten kirjastossa, asioivilta edellytetään maskin käyttöä. Maskin käyttöä edellytetään myös esimerkiksi päiväkodissa käyviltä huoltajilta. Henkilöstölle Sipoolla on yhä voimassa velvoittava kasvomaskiohje.

Voit katsoa kaikki Sipoossa voimassa olevat rajoitukset ja suositukset sipoo.fi:stä tästä linkistä.

Kotitestien jakelua oppilaitoksissa järjestellään

Huoltovarmuuskeskus toimittaa lähiaikoina myös Sipooseen käyttöön kotitestejä koululaisille, opiskelijoille ja oppilaitosten henkilökunnalle. Kunta järjestelee parhaillaan käytäntöjä kotitestien jakeluun. Todennäköisesti kotitestit jaetaan ensin oppilaitoksiin, joista ne jaetaan puolestaan eteenpäin opiskelijoille ja henkilökunnalle. Jakelusta tiedotetaan tarkemmin oppilaitoksissa, kun jakelun yksityiskohdat ovat tiedossa. Pakkauskoko on alkuun viisi testiä per oppilas tai henkilökunnan jäsen.

THL on laatinut suosituksen kotitestien käytöstä Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen ja koronaministeriryhmän linjauksen mukaisesti. Suosituksen mukaan oppilas, opiskelija tai henkilökuntaan kuuluva voi tehdä kotitestin, jos hänellä on koronavirukseen viittaavia oireita.

Testi tehdään kotona itsenäisesti tai huoltajan valvonnassa testipakkauksen ohjeiden mukaisesti. Testaamista ei suositella, jos henkilö on sairastanut joko virallisella tai kotitestillä varmistetun koronavirusinfektion edeltävän kolmen kuukauden aikana. Jos testitulos on negatiivinen, mutta oireet jatkuvat, testin voi toistaa 1–2 kertaa kahden vuorokauden välein. Koulu tai oppilaitos ei opasta testin tekemisessä eikä kerää tietoja testivastauksista.

Linkit:

Sipoo.fi: Sipoossa voimassa olevat rajoitukset ja suositukset
THL: Kotitestausohje koululaisille, opiskelijoille sekä koulujen ja oppilaitosten henkilökunnalle
Sipoo.fi: Ohjeet koronatestauksesta ja testiin hakeutumisesta eri tilanteissa
Sipoo.fi: Ohjeet koronavirukseen sairastuneelle

 

Viimeksi muokattu 09.02.2022