Vastaa asukaskyselyyn ja vaikuta Söderkullan kaavarunkoalueen kehittämiseen

Kaavarunko on asemakaavaa yleisempi ja yleiskaavaa yksityiskohtaisempi ohjeellinen suunnitelma, jota käytetään suunnittelun apuvälineenä asemakaavoja laadittaessa. Kaavarunko ei ole oikeusvaikutteinen kaava. Alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden näkemykset ja toiveet ovat kaavarunkoa laadittaessa erittäin arvokkaita.

Söderkullan kaavarunkoa on ryhdytty laatimaan kunnanhallituksen 25.9.2023 hyväksymän kaavoitusohjelman perusteella. Kyselyn tavoitteena on täydentää kaavarungon laatimisen lähtötietoja ja täsmentää työn tavoitteita siten, että huomioidaan alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden näkökulmat. Kyselyyn voi vastata 19.5.2024 saakka osoitteessa: https://app.maptionnaire.com/q/682opu6u2a86 . Voit vastata kyselyyn suomeksi tai ruotsiksi.

Kyselyn jälkeen analysoidaan tulokset ja ryhdytään laatimaan kaavarunkoehdotusta. Työn edetessä tullaan järjestämään yleisötilaisuuksia, joissa esitellään suunnitelmia ja kerätään niistä palautetta ennen päätöksentekoa. Tavoitteena on, että kaavarunko valmistuisi vuoden 2025 syksyllä.

Lue lisää laadittavasta kaavarungosta kunnan verkkosivuilta:  KR4 Söderkullan kaavarunko – Sipoo – Sibbo .

 

Viimeksi muokattu 26.04.2024

Rosk’n Roll tiedottaa: Jätteiden keräysautot lähtevät jälleen liikkeelle

Jätteiden keräysautot lähtevät liikkeelle 6. toukokuuta ja kiertävät ympäri Itä- ja Länsi-Uuttamaata keräämässä kotitalouksien ja vapaa-ajan asukkaiden vaarallista jätettä ja metalliromua. Itä-Uudellamaalla kierros alkaa Loviisasta ja päättyy noin seitsemänkymmenen pysäkin jälkeen Porvooseen 20.5. Karkkila on Länsi-Uudenmaan kierroksen lähtöpiste, ja pysähtyessään Hankoon 29.5. autot ovat keränneet jätteitä lähes yhtä monesta eri paikasta.

Vaarallisen jätteen keräysauto Otto ottaa vastaan muun muassa loisteputkia, jäteöljyä, akkuja, maaleja, liuottimia, torjunta-aineita, jäähdytin- ja jarrunesteitä sekä siivouskemikaaleja. Vaaralliset jätteet ovat turvallisinta tuoda keräykseen alkuperäisessä pakkauksessa. Jokin muu ehjä ja tiiviisti suljettu astia käy myös, mutta silloin on tärkeää merkitä selvästi, mitä pakkaus sisältää. Otto-keräysautoon voi tuoda enintään 50 kg vaarallisia jätteitä per asiakas.

Kotitalouksien vaarallista jätettä voi myös ympäri vuoden viedä jäteasemille sekä vaarallisen jätteen vastaanottokontteihin. Vaaralliset jätteet käsitellään vaarattomiksi ja suurin osa hyödynnetään joko materiaalina tai energiana.

Metalliromua keräävään Romulus-autoon voi tuoda henkilöauton peräkärryllisen verran metalliromua. Kyytiin sopivat esimerkiksi polkupyörät, pellinpalat, metallipurkit ja puulämmitteiset kiukaat, joista kivet on poistettu. Keräykseen tuoduista metalleista jopa 95 prosenttia kierrätetään uusioraaka-aineeksi, muun muassa teollisuuden tarpeisiin.

Sähkölaitteet sen sijaan eivät sovi Romuluksen kyytiin, mutta kuten metalliromut, myös sähkölaitteet voi viedä maksutta kierrätykseen jäteasemille.

Otto- ja Romulus -kierrosten tarkat aikataulut ja ohjeet löytyvät verkkosivuilta www.rosknroll.fi, huhtikuussa koteihin jaetusta Roskis-lehdestä sekä Rosk’n Rollin seinäkalenterista.

Kiertävät keräykset toteutetaan jätehuollon perusmaksulla ja ne on tarkoitettu kotitalouksien ja vapaa-ajan asukkaiden jätteille. Huomaa, että jätteitä ei saa jättää keräyspaikoille etukäteen.

Aikataulu, Sipoo

Pe 10.5. Pornainen-Sipoo

16.10–16.20 Halkia, Kivistö nuorisoseurantalo, Pornaistentie 590
16.40–17.00 Pornainen, Pormestarintori, Rantalantie-Kirkkotie
17.20–17.40 Jokimäki, koulu, Anttilantie 9
18.00–18.20 Etelä-Paippinen, Paipis Centralbod, Paippistentie 401
18.40–19.00 Pohjois-Paippinen, Widegård seurantalo, Paippistentie 1134
19.15–19.40 Talma, koulu, Satotalmantie 11

La 11.5. Sipoo

09.00–09.25 Söderkulla, K-Supermarket, Rautatiekuja 4
09.50–10.15 Box, moottoripyöräkorjaamo, Uusi Porvoon tie 1545
10.35–11.00 Spjutsund, venesatama, Spjutsundintie 963
11.30–11.55 Kalkkiranta, grilli, Kalkkirannantie 585
12.45–13.10 Gumbostrand, laituri, Gumbontie 215
13.30–13.50 Sipoonranta, ekopiste, Storörenintie 25

Ma 13.5. Sipoo

16.20–16.40 Linnanpelto, pallokentän ekopiste, Pornaistentie 461
17.00–17.20 Nikkilä, jäähalli, Urheilutie 2
17.40–18.00 Gesterby, entinen paloasema, Gesterbyntie 83
18.20–­18.40 Immersby, paloasema, Immersbyntie 578

Viimeksi muokattu 25.04.2024

Julkinen kuulutus: Vaasan hallinto-oikeuden päätös maa-aineslain ja ympäristönsuojelulain mukaisessa valitusasiassa

Asia
Vaasan hallinto-oikeuden päätös 25.4.2024 nro 540/2024, valitus maa-aines ja ympäristölupa-asiassa. Asia koskee Destia Oy:n hakemusta maa-aineslain 6 §:n mukaisen maa-ainesluvan ja ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan myöntämiseksi (yhteislupa) kalliokiviaineksen ottamiseen sekä kallion louhintaan ja murskaukseen Keravan kaupungissa Jokivarren alueella sijaitsevalla kiinteistöllä Takala 245-401-8-169.

Kuulutuksen ja päätösasiakirjan nähtävilläpito
Tämä kuulutus ja päätösasiakirja pidetään nähtävillä 25.4.2024 – 3.6.2024 Vaasan hallinto-oikeuden verkkosivuilla osoitteessa:
https://oikeus.fi/hallintooikeudet/vaasanhallinto-oikeus/fi/index/hallinto oikeudenkuulutukset/paatoskuulutukset.html

Julkinen kuulutus (pdf)

VAASAN HALLINTO-OIKEUS

 

Viimeksi muokattu 25.04.2024

Korjattu kuulutus – Voimaan tullut asemakaava ja asemakaavan muutos, N65 Metsärinne

Valtuusto on päätöksellään 12.2.2024 § 5 hyväksynyt N65 Metsärinteen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen.

Aikaisemmassa 11.4.2024 julkaistussa kuulutuksessa oli virheellisesti todettu, että kaava olisi tullut lainvoimaiseksi. Valtuuston päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen, joten kaava ei ole lainvoimainen.

Kunnanhallitus
Sipoossa 25.4.2024

 

Viimeksi muokattu 24.04.2024

N63 Kirkonkylän hautausmaan asemakaavan muutos vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville

Kunnan kaavoitusohjelmaan 2023–2025 kuuluvan Kirkonkylän hautausmaan asemakaavamuutoksen (N63) laatiminen käynnistyy.

Kaavamuutosalue sijaitsee Nikkilässä Sipoon historiallisen pitäjänkeskuk­sen maisemassa, Ison Kylätien, Brobölentien, Nikkiläntien ja Eteläisen Koulutien välissä. Kaavatyön tarkoituksena on laatia asemakaavamuutos, joka mahdollis­taa hautausmaa-alueen laajenemisen vastaamaan alueen kehittämistar­peita. Kaavamuutoksen yhteydessä tarkastellaan hautausmaa-alueen rakennusoikeutta siten, että se mah­dollistaa uuden huoltorakennuksen rakentamisen.

Vuorovaikutusmenettelyä ja kaavan lähtökohtia koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 25.4.–24.5.2024 Sipooinfo Nikkilässä (Pohjoinen Koulutie 2) sen aukioloaikoina. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua myös kunnan verkkosivuilla osoitteessa www.sipoo.fi/n63

Mahdolliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä tulee toimittaa kirjallisesti 24.5.2024 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi tai osoitteeseen Sipoon kunta, Kirjaamo, PL 7, 04131 SIPOO, kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon kaavahankkeen nimi.

Lisätietoja antaa kaavoittaja Jaakko Heikkilä puh. 040 195 4915, sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@sipoo.fi.

Yhdyskunnan ja ympäristön toimiala
25.4.2024

 

Viimeksi muokattu 25.04.2024

Pohjakartan mittaajat liikkuvat pihoilla huhti-kesäkuussa Söderkullassa ja Nikkilässä

Mittauksissa mitataan kartalta puuttuvia rajamerkkejä, rakennuksia ja muita rakennettuja kohteita. Mittauksista ei aiheudu haittaa kiinteistöille.

Mittauksista pyritään tiedottamaan kiinteistöjen omistajia myös postilaatikoihin jaettavalla tiedotteella. Mittaukset suorittaa Field Finland Oy.

Mittausalueet kartoilla:

Mittaukset Nikkilän alueella (pdf)
Mittaukset Söderkullan alueella (pdf)
Mittaukset Eriksnäs-Hangelby-alueella (pdf)

 

Viimeksi muokattu 23.04.2024

Ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 18.4.2024

Ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 18.4.2024

Pöytäkirja

Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Pornaisten, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.

 

Viimeksi muokattu 23.04.2024

Tule mukaan Sipoo siistiksi -kevätsiivoustalkoisiin 6.-12.5.2024

Ilmoittaudu nyt mukaan Sipoo siistiksi -talkoisiin ympäristöassistentti Nina Väisäselle (nina.vaisanen@sipoo.fi tai 0401396504). Toivomme, että talkoisiin osallistujat ilmoittautuisivat mukaan 22.4.-3.5.2024 välisenä aikana, jotta osallistujien kanssa voidaan sopia siivousalueista ja kerättävien jätteiden noutopaikoista ennen talkoilun aloittamista.

Kunta kerää talkoissa kerätyt jätteet pois viikolla 20 ja kuljettaa ne edelleen jätteenkäsittelyyn. Suositeltavaa on, että täytetyt jätesäkit koottaisiin kullakin siivousalueella yhteen sovittuun paikkaan, jos se on mahdollista.

Kunta tarjoaa talkoilijoille käyttöön jätesäkkejä, joita voit noutaa talkoilua varten kunnan SipooInfo-palvelupisteiltä 18.4.2024 alkaen:

Huomaathan, että Sipoo siistiksi -kevätsiivoustalkoot kohdistuvat kunnan yleisille alueille, kuten leikkipuistoihin, puistoihin, ulkoilureittien tai katujen varsille. Talkoissa siistitään sipoolaisten yhteistä lähiympäristöä. Ethän siis tyhjennä kotisi jätteitä tai yhdistyksesi pihavaraston roinaa kunnan poisvietäväksi Sipoo siistiksi -talkoiden yhteyteen.

Sipoon kunta on mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa

Sipoon kunta on mukana myös parhaillaan käynnissä olevassa Ylen järjestämässä Miljoona roskapussia -kampanjassa. Kampanjan tavoitteena on innostaa suomalaisia keräämään ympäristöstään peräti miljoona pussillista roskia. Kampanja käynnistyi 15. huhtikuuta ja jatkuu aina 5. kesäkuuta asti.

Voit merkitä kevätsiivoustalkoissa kerätyt roskapussit Miljoona roskapussia -kampanjaan yle.fi/miljoonaroskapussia -verkkosivulle Sipoon kohdalle. Voit myös osallistua lähiympäristösi siistimiseen keräämällä roskia kampanjan merkeissä suoraan kunnan omistamiin, yleisiin roska-astioihin.

Voit lukea lisää kampanjasta sipoo.fi:stä tästä linkistä.

Tule mukaan ja haasta myös ystäväsi ja naapurisi siistimään lähiympäristöäsi!

 

Viimeksi muokattu 22.04.2024

Pohjanmetsän ulkoilureittien toteutukseen liittyviä puunkaatoja jatketaan aikaisintaan syksyllä

Lisäksi tiistai-iltana 16.4. Sipoon rakennus- ja ympäristövaliokunta päätti kokouksessaan perua aiemmin myönnetyn puunpoistojen maisematyöluvan aloitusluvan. Puunpoistoja ei siis saa jatkaa ennen kuin maisematyölupa saa lainvoiman.

Töitä ulkoilureittien rakentamiseksi on tarkoitus jatkaa muilla tavoin kesän aikana. Puunkaatoja jatketaan aikaisintaan syksyllä 2024 lintujen pesimäkauden päätyttyä. Tavoitteena on saada uusittu ulkoilureitistö osin käyttöön ensi talvikaudella. Kunta tiedottaa ulkoilureiteistä ja niiden rakentamisaikataulusta myöhemmin erikseen.

Suunnitelmaa ja suunnitelmakarttaa ulkoilureittien toteutuksesta voit tarkastella teknisen valiokunnan 12.3. pöytäkirjasta tästä linkistä.

Lisätiedot:
Kasvun ja kehityksen päällikkö Lari Sirén, puh. 040 182 6503, lari.siren@sipoo.fi

 

Viimeksi muokattu 19.04.2024

Sipoon elinkeino-ohjelman kysely yrittäjille ja sidosryhmille

Vastaattehan kyselyyn 8.5.2024 mennessä. Kaikki vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.

Tuloksia käydään läpi yritysfoorumin toisessa osassa maanantaina 20.5. klo 17–20.  Lisätietoja tiedotteesta: Tule mukaan Sipoon elinkeino-ohjelman päivittämisen työpajaan! – Sipoo – Sibbo

Kyselyn toteutuksesta ja elinkeino-ohjelman kokoamisesta vastaa FCG.

Kysely yrittäjille ja sidosryhmille on avattu:

Suomi: https://link.webropolsurveys.com/S/247DAFCAF3715816
Svenska: https://link.webropolsurveys.com/S/5C5BF1706237367F
English: https://link.webropolsurveys.com/S/2B1B320CAB06876B

 

Viimeksi muokattu 18.04.2024