Päiväretki Norrkullalandetiin ja Östholmenille

Pörtö Line liikennöi Sipoon saariston ihanien saarien välillä, muun muassa Norrkullalandetin ulkoilualueelle. Norrkullalandetilla on monta asukasta ja kesämökkiä, mutta myös monta uimarantaa ja kalliota, joilla voi makoilla ja ottaa aurinkoa tai pulahtaa mereen, luontopolkuja, sekä näköalatorni, josta näkee pitkälle saaristoon.

Aivan ulkoilualueen kupeessa sijaitsee Seasong. Seasongilla on pari mökkiä, joita voi vuokrata, jos haluaa jäädä saareen yöksi, tai piipahtaa Seasongin ravintolassa syömässä. Löydät Seasongin aukioloajat ja ruokalistan näistä linkeistä. Saaristoon pääsee helposti kesällä, vaikka ei ole omaa venettä. Omalla veneellä se onnistuu myös helposti!

Norrkullalandetiin ja Östholmenille pääsee helposti omalla veneellä. Norrkullalandetilla on kaksi laituria, yksi, joka on virkistysalueen oma laituri, ja toinen, joka on tarkoitettu Seasongin vieraille.

Kuva: Mikaela Björkqvist

Saaristoon pääsee helpommin kuin luuletkaan, eli mitä odotat?

Minulla oli mahdollisuus lähteä saaristoon niin sanotulla tilausajolla, Pörtö Linen m/s Matildalla. Matka alkoi Gumbostrandin venesatamasta, ja Matilda vei meidän porukkamme Norrkullalandetille Seasongiin. Perillä meillä oli pieni kokous Seasongin tiloissa, jonka jälkeen saimme nauttia ihanan saaristolounaan. Lounaan ja kokoustamisen jälkeen oli aikaa käydä virkistäytymässä virkistysalueella, ja kävimme Saran kanssa tutustumassa saareen.

Saaren rannat ja kalliot näyttivät ihanilta. Oli harmillista, että meillä ei ollut mukana pyyhkeitä, sillä olisi ollut ihanaa pulahtaa mereen. Rannoilla oli myös grillauspaikkoja. Ellemme olisi juuri nauttineet ihanan lounaan, niin olisi ollut hauskaa pitää pieni piknik parin grillatun makkaran kera. Jatkoimme polkuja pitkin ja löysimme (teimme ensin pienen kiertotien mustikka pensaiden läpi, nam!) näköalatornin pienellä kukkulalla.

Näköala Norrkullalandetin näköalatornista. Kuva: Mikaela Björkqvist

Näköala tornista oli huikea. En kuitenkaan pelännyt. Minulla ei ole korkean paikan kammoa, mutta kiipeäminen vanhoihin ja huteriin näköalatorneihin yleensä kyllä kuumottaa. Harvoin olen nähnyt noin tukevasti rakennetun näköalatornin. Kun olimme kivenneet alas tornista, oli jo aika palata satamaan ja lähteä kohti seuraavaa kohdetta: Östholmen. Östholmen on Sipoon kunnan omistama saari, joka myös on yksi kunnan virkistysalueista. Östholmeniin pääse helpoiten omalla veneellä, sillä Pörtö Linen yhteysalukset pysähtyvät harvoin saaressa.

Östholmenin laituri. Kuva: Mikaela Björkqvist

Östholmenilla ei tarvitse varoa, että vahingossa kävelee jonkun pihaan, sillä koko saari on kunnan omistuksessa. Saaressa voi telttailla, ja täällä on saman tyyppisiä grillauspaikkoja ja uimarantoja kuin Norrkullalandetilla.

Yksi Östholmenin grillipaikoista. Kuva: Mikaela Björkqvist

Teemme vain nopean visiitin Östholmenille, ennen kuin matkamme jatkuu. m/s Matilda vie meidät takaisin Gumbostrandin satamaan, mistä matkamme alkoikin. Siinä loppui meidän päivämme saaristossa.

Kuva: Mikaela Björkqvist

Kuva: Mikaela Björkqvist

Blogikirjoituksen on kirjoittanut kunnan harjoittelija Mikaela Björkqvist elokuussa 2019.

Viimeksi muokattu 05.12.2020

Taidetta Nikkilässä

Aravatalo

Aivan Nikkilän Kirjaston kupeessa sijaitsee Aravatalo. Aravatalo sai silmäänpistävän muraalin syyskuussa 2017. Muraali on Rustam QBicin tekemä koko talon peittävä muraaliteos. Teos oli osa UPEA17-tapahtumaa, joka keskittyi taiteeseen katukuvassa. Venäläinen Rustam QBic hakee inspiraatiota teoksiinsa luonnosta ja saduista, joka näkyy selvästi aravatalon taideteoksessa.

QBicin on kansainvälisesti tunnistettu ja hänen muraalejaan voi nähdä muun muassa Venäjällä, Sveitsissä, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

Aravatalo sijaitsee osoitteessa Pohjoinen Koulutie 1.

Nikkilän kirjasto

Nikkilän kirjastossa, Sipoon pääkirjastossa on kaksi Marjukka Korhosen tekemää veistosta. Pulu, Tyttö ja punaiset hiukset (2018) on kaksiosainen vala-alumiinista, pronssista ja maaliväristä tehty veistos. Lintumies (2019) on toinen veistos, tämä vala-alumiinia ja maaliväriä, on veistoksista pienin.

Tyttö ja punaiset hiukset (2018)

Jaakko Pietiläisen veistos Kutsuttuja vieraita

Aivan Galleria Pesulan vieressä sijaitsee Jaakko Peitiläisen veistos Kutsuttuja Vieraita, joka oli osa KEHÄ / KRETS näyttelyä kesällä 2019. Taidenäyttely oli yhteistyö Pietiläisen ja taiteilijan Corinna Helenelundin, sekä kuraattori Rickard Borgström kanssa.

Löydät Jaakko Pietiläisen veistoksen aivan Galleria Pesulan vierestä, osoitteessa Pilvilinnantie 2, 04130 Sipoo.

Galleria Pesula

Galleria Pesula sijaitsee Sipoon Nikkilän vanhassa mielisairaalassa toimineen entisen pesulan tiloissa ja on voittoa tavoittelematon, taiteilijavetoinen ja monitaiteinen taidegalleria. Galleriassa järjestetään ryhmä- ja yksityisnäyttelyiden lisäksi teatteri- ja musiikki-iltoja, työpajoja sekä muuta monipuolista tapahtumaohjelmaa. Voit lukea lisää Galleria Pesulasta ja tulevista näyttelyistä gallerian nettisivuilta.

Artborg 35

Sipoon taiteilijat r.y. ylläpitää Artborg 35, joka on eräänlainen taiteilijakollektiivi, jossa on ateljeita ja työhuoneita. Ajoittain siellä järjestetään myös näyttelyitä ja pieniä myyjäistilaisuuksia, jolloin taiteilijat saavat myydä taidettaan.

Artborgissa sijaitsee myös Sipoon Taidelainaamo. Taidelainaamo toimii tavallaan kuin kirjasto, mutta kirjojen sijaan voi lainata taidetta.

Pilvilinnantie 2G, 04130 Sipoo

Taidelainaamo

Taidelainaamo tarjoaa vaivattoman tavan hankkia taidetta. Lainaamon kokoelmasta löytyy grafiikkaa, maalauksia, piirustuksia, veistoksia ja valokuvataidetta 25 ammattitaiteilijan tuotannosta. Teoksia voi lainata pientä kuukausivuokraa vastaan tai ostaa suoraan omaksi. Teos siirtyy asiakkaan omistukseen, kun maksettuja lainausmaksuja on kertynyt teoksen hinnan verran. Lainausmaksu on koroton osamaksu. Sipoon taidelainaamo löytyy kahdesta paikasta, Söderkullan kirjastosta (Amiraalintie 2) ja Artborgista (Pilvilinnantie 2 G).

Liikenneympyrät

Nikkilässä sijaitsee kolme liikenneympyrää, joiden keskellä on Pekka Paikkarin taideteos. Turvapaikka on kaksiosainen teos, joka on yhteistyö Pekka Paikkarin ja hänen tyttärensä Mari Paikkarin välillä. Teos koostuu kahdesta liikenneympyrästä. Ensimmäisen liikenneympyrän keskellä on betonista valettuja porkkanoita ja toisessa betonisia kaneja. Taideteos tulkitsee citykanien tilaa, ja siitä miten Sipoo voi olla turvapaikka pääkaupunkiseudun citykaneille. Teos suuntaa myös ajatukset siihen, miten Sipoo on turvapaikka kaikille. Teos oli erittäin ajankohtainen, sillä teoksen valmistumisen aikaan Helsinki ”ryösti” Östersundomin Sipoolta. Kaniliikenneympyrän löydät Nikkiläntien ja Ison Kylätien risteyksestä, ja porkkanaliikenneympyrän Nikkiläntien ja Pornaistentien risteyksestä. Kolmas liikenneympyrä, joka myös on Pekka Paikkarin jälkeä, on Perhosliikenneympyrä Nikkiläntien, Jokilaaksotien ja Jokipuistontien risteyksessä, jota koristaa perhoset ja kukat. Kaikki Paikkarin luomat liikenneympyrät on tehty maalatusta tai värjätystä betonista.

Paikkarin neljännes liikenneympyräteos on kohta valmistumassa. Neljänteen liikenneympyrään on tulossa susi. Susi on Sipoon maskotti ja näkyy muun muassa Sipoon kunnan vaakunassa ja logossa. Susiliikenneympyrää tule sijaitsemaan Nikkiläntien ja Martinkyläntien risteyksessä, joka suunnitelmien mukaan on valmistumassa syksyllä 2019.

Aivar Simson von Seakülin veistos Segrispuistossa

Simson on tunnettu kuvanveistäjä Kuusalusta, Sipoon ystäväkunnasta Virosta. Taideteos, joka muistuttaa viikinkilaivaa, symbolisoi ystäväkuntien suhdetta. Kuusalun ja Sipoon välillä on kauan ollut aktiivinen merenkulku.

Blogikirjoituksen on kirjoittanut kunnan harjoittelija Mikaela Björkqvist elokuussa 2019.

Viimeksi muokattu 25.10.2024

Päivä Sipoonkorvessa

Monet sipoolaiset ja naapurikuntien asukkaat lähtevät Sipoonkorven metsiin lenkille iltaisin, tai ulkoiluttamaan koiraa tai muuten vaan kävelylle metsään luonnon ympäröimänä.

Jos vierailet Helsingissä tai olet pysähtynyt Helsinki-Vantaan lentoasemalle, Sipoonkorven kansallispuisto reitteineen ja luontokohteineen on lähellä. Retki kansallispuistoon voi olla mukava tapa päästä pois kaupungin hälinästä.

Tästä blogitekstissä löydät kaikki tiedot, sisältäen kaikki osoitteet, kartat ja varusteet, joita tarvitset päiväretkeä varten.

Sipoonkorpeen pääsee helposti autolla. Helsingin keskustasta matka kestää noin 30–45 minuuttia johonkin kansallispuiston pysäköintialueista. On olemassa useita, mutta tässä blogitekstissä keskitymme eteläiseltä pysäköintialueelta lähteviin reitteihin. Jos sinulla ei ole autoa, voit myös ottaa bussin Sipoonkorpeen. Reittioppaasta voit tarkistaa linja-autojen aikataulut. Lähin linja-autoasema on Kuusikorvenkuja.

Tässä on valmis retkisuunnitelma Eteläisen Sipoonkorven Kalkinpolttajanpolulle.

Kalkinpolttajanpolku on noin 5 km pitkä, ja polun alkuun on noin 1 km pysäköintialueelta. Voit lukea lisää polusta ja kansallispuistosta osoitteessa luontoon.fi.

Vaihe 1: Suunnittelu

Hyvä retki vaatii suunnittelua. Jos luet tätä blogipostausta, olet jo tullut pitkälle suunnittelussa!

Täältä löydät kaikki tiedot saadaksesi hyvän pohjan päiväretkelle Sipoonkorvessa. Voit myös yöpyä, mutta sitten tarvitset enemmän varusteita mukaasi kuin mitä tässä alla luetellaan.

Varustelista:

  • Vesipullo
  • Hyvät kengät, jotka sopeutuvat metsäiseen maastoon (tennarit tai vaelluskengät)
  • Kartta

Asiaa ei tarvitse tehdä tätä monimutkaisemmaksi. Voit tuoda eväitä ja syödä lounastaa metsässä, jos haluat. Se voi olla aika hauskaa. Tietysti voi aina pakata vielä enemmän mukavuuksia, kuten pyllynaluset, tulentekovälineitä, kameran ja pienen ensiapupakkauksen, mutta kolmella yllä luetetulla asialla pitäisi pystyä selviytymään hyvin, jos vietät vain päivän kansallispuistossa.

Maastokartta tai suunnistuskartta on hyvä olla mukana, jotta et eksy. Maanmittauslaitoksella on hyvät kartat Paikkatietoikkunassa. On myös monia sovelluksia, joita voi käyttää suunnistamiseen. Karttaselain on hyvä sovellus. Voit ladata sen suoraan puhelimeesi.

Kartalla pysäköintialue ja Kalkinpolttajanpolku on merkitty sinisellä.

Vaihe 2: Puistoon saapuminen

Autolla: Tulet tähän osoitteeseen. Siellä on Sipoonkorven eteläinen pysäköintialue. Pysäköintialueella on tilaa noin kahdellekymmenelle autolle ja siellä on opastustaulu, jossa on kansallispuiston kartta.

Saattaa olla hyvä tutustua opastustauluun ja karttaan. Siitä löydät myös kansallispuiston säännöt. Kansallispuistossa on tärkeitä sääntöjä, esimerkiksi että koirat ovat tervetulleita, mutta ne on pidettävä kytkettynä ja avotulen saa tehdä vain merkityillä tulentekopaikoilla.

Eteläisestä parkkipaikasta kulkee kaksi hyvää polkua. Yksi on nimeltään Storträsk ja se on esteetön, eli sopii ajaa pyörätuolilla tai kävellä lastenvaunujen kanssa. Toinen polku on nimeltään Kalkinpolttajanpolku ja se on päivän kohde. Jos haluat lisätietoja Storträskiin suuntautuvista retkistä, voit napsauttaa tätä linkkiä.

Vaihe 3: Luontopolku

Tutki karttaa ja tutustu ympäristöön. Kalkinpolttajanpolku-reitti alkaa tien varrella. Reitti on aluksi merkitty, tumman keltaisilla merkinnöillä. Myöhemmin merkit muuttuvat vihreiksi ja valkoisiksi. Seuraa niitä.

Polku on hyvin helppo löytää merkintöjen takia, eikä tarvitse olla mikään kokenut suunnistaja pärjätäkseen. Muista kuitenkin, että kartta on edelleen hyvä olla mukanasi.

Luonto vaihtelee suuresti kävellessäsi polkua pitkin. Polun varrelta löytyy paljaita kallioalueita, vehreitä niittyjä sekä tiheää peikonmetsää. Luonto polun varrella on hämmästyttävän vaihtelevaa luonteeltaan. Polku on saanut nimensä vanhasta kalkkikivilouhoksesta, joka sijaitsee polunvarrella. Vanha kalkkikivilouhos on nykyään täyttynyt vedellä. Vanhan louhoksen vieressä on myös raunio. Oletan, että rakennus oli ennen osa jo aikoja sitten lakkautettua louhostoimintaa.

Jos haluat sooloilla ja poiketa luontopolulta ja suunnistaa itse, polun läheisyydessä on paljon nähtävää. On todella mahtava vuoriseinämä, joka on koilliseen polulta, ja kaksi hiidenkirnua pohjoiseen polulta, jotka ovat ehdottomasti vierailun arvoisia.

Vaihe 4: Lounastauko

Högbergetin huipulla on piknik-pöytä, jossa voit nauttia lounasta tai välipalaa. Högbergetillä ei ole tulisijaa, joten avotulen tekeminen ei ole mahdollista. Jos käytät retkikeittiötä, voit toki valmistaa ruokasi sillä. Muista aina seurata voimassaolevia metsäpalovaroituksia. Voit tarkistaa metsäpalovaroituksia Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Kävelin polkua vastapäivään, joten Högbergetin piknik-paikka oli melkein pienen vaellukseni alussa. Se oli täydellinen paikka pienelle sämpylätauolle. Reitin loppupuolella löysin toisen erinomaisen taukopaikan. Siellä on kaksi laavua, tulentekosija ja huusi sekä puuliiteri, jossa on polttopuita. Jos olisin tiennyt paikasta, olisin voinut tuoda mukanani makkaroita tai muuta grilliruokaa lounaaksi. Noh, seuraavalla kerralla tiedän. Harva asia maistuu yhtä hyvältä kuin ruoka, joka on valmistettu nuotion äärellä pitkän päivän päätteeksi.

Vaihe 5: Matka kotiin

Kun tulet Kalkinpolttajanpolun päähän ja olet löytänyt tien takaisin autolle tai bussipysäkille, seikkailu on ohi tältä kertaa. Muista poimia kaikki roskat mukaasi, sillä kansallispuistossa ei ole roskiksia!

Katso myös videoblogi päiväretkestä!

Viimeksi muokattu 24.02.2021

Maantiematkailua Sipoossa

Sipoo ja sen kaunis luonto ja vieläkin kauniimpi maalaismaisema on täydellinen kohde päiväretkelle pääkaupunkiseutulaisille, sillä Sipoo sijaitsee vain noin 30 minuuttia Helsingistä itään. Sipoon maaseutuidylli ja vanhat kulttuurimaisemat määrittävät maiseman, ja tuo ihanaa vaihtelua kaupunkimaisemaan. Pysähdykset tämän maantiematkan varrella, jonka olen suunnitellut, ovat mielenkiintoisia ja ehdottomasti vierailun arvoisia. Sipoon maisemat ovat kuitenkin niin kauniita, että maisema, jonka näet autosi ikkunasta matkan aikana, on jo matkan arvoinen.

Sipoossa on paljon makeita, näkemisen arvoisia paikkoja. Alla on lueteltu muutama näistä. Voit ajaa reitin joko autolla tai moottoripyörällä – tai jos jaksat polkea, voit tehdä sen pyörälläkin. Tätä linkkiä napsauttamalla näet koko reitin.

Paippisten huoltoasema

Paippisten huoltoasema avattiin 1930-luvulla ja se on yksi Suomen vanhimmista huoltoasemista. Huoltoasema ei ole enää käytössä, eli siellä ei voi enää tankata, sillä huoltoasema suljettiin jo vuonna 1969. Paippinen on pieni kylä, jossa pumppu sijaitsee. Paippinen on hyvin kaunis ja jos pidät alueen maisemasta, suosittelisin ajamaan pienen kierroksen alueen pikkuteillä.

Sipoon kirkko

Sipoon kirkko on uusgoottilainen kirkko, joka on rakennettu 1880-luvulla. Kirkko ja ympäröivät maat ovat melko isot. Ajaessasi Helsingistä Nikkilään näet kirkon Jokivarrentien oikealla puolella.

Sipoon vanha kirkko tai Pyhän Sigfridin kirkko

Sipoon vanha kirkko on todella näkemisen arvoinen! Keskiaikainen kivikirkko on rakennettu 1450-luvulla ja sen mukulakivinen lattia ja vanhat seinämaalaukset ovat jotain aivan erikoista. Kirkko on täynnä historiaa. Kirkossa on jopa vanha jalkapuu, jota ennen vanhaan käytettiin rangaistuksena. Kuumina kesäpäivinä on todella mukavaa mennä kirkkoon, koska paksut kiviseinät pitävät kirkon mukavan viileänä.

Sipoon kirkko ja Pyhän Sigfridin sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan, ja molemmat kirkot ovat tiekirkkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkot ovat avoinna kesän aikana ja niissä on helppo vierailla. Silloin kun kirkot ovat auki yleisölle, niissä on myös ​​opas paikalla molemmissa kirkoissa. Joten jos tarvitset apua tai haluat tietää lisää kirkosta ja sen historiasta, kysy pois! Voit tarkistaa aukioloajat tiekirkkojen verkkosivuilta.

Entinen sairaala-alue Nikkilässä

Nikkilä mielisairaalan alue, eli nykyään Itäinen Jokipuisto, on alue Sipoon kyläkeskuksen Nikkilän kupeessa. Alue oli sairaala mielenterveyspotilaille vuoteen 1999 saakka. Nykyään alue on muutettu asuinalueeksi. Itäisen Jokipuiston funkkisrakennukset ovat tavallaan ainutlaatuisia, sillä ne ovat niin epätyypillisessä miljöössä keskellä sipoolaista maalaismaisemaa. Tämän tyyppistä arkkitehtuuria on yleensä vain kaupungeissa. Jos päädyt alueelle ja olet vailla tekemistä, voit poiketa Artborg 35 kautta tai käydä Galleria Pesulassa nauttimassa taiteesta. Lue lisää Nikkilän entisestä sairaalasta tästä.

Pilvijärvi

Pilvijärvi on todellinen Sipoon helmi. Järvi on suosittu paikka uida ja ottaa aurinkoa kesäisin. Pilvijärvellä uimarannan läheisyydessä on pieni kioski, jos haluat nauttia välipalaa. Järvi ja ympäröivä alue on luonnonsuojelualue ja järven ympäri menee polku. Jos ranta täyttyy ja on mielestäsi liian ruuhkainen, voit kävellä luontopolkua pitkin järven toisella puolella sijaitseville kallioille. Huomioithan, että kesällä Pilvijärvellä pysäköiminen kustantaa 5€.

Gumbostrand

Seuraavaksi aja Etelä-Sipooseen rannikkoa päin. Gumbostrand on todella mukava ja rauhallinen kylä merenrannalla ja siellä sijaitsee seuraava kohde, ravintola N’avetan Laituri (Huom! N’avetan laituri on suljettu kesällä 2020, mutta voit nauttia uunituoreista leivonnaisista N’avetassa, Katajakalliontie 2, matkalla Gumbostrandiin).

Gumbostrandissa on pieni koulu, vapaaehtoinen palokunta ja satama pienille veneille.

Gumbostrand konst & form

Nyt kun olet Gumbostrandissa, vierailu Gumbostrand konst & form taidegalleriassa on välttämätöntä. Gumbostrand konst & formissa voit nauttia monimuotoisesta modernista taiteesta. Gumbostrand konst & formissa on myös ravintola, joka on todella mukava, jos N’avetan Laituri ei ole sinun makuusi.

Lemminkäisen temppeli

Museoviraston mukaan Lemminkäisen temppeli on vain tavallinen, luonnollisesti muodostunut pieni luola. Tästä huolimatta Ior Bock aloitti luolan louhinnan vuonna 1986, sillä hän uskoi, että suomalaisen mytologian hahmon Lemminkäisen temppeli löytyisi haudattuna luolan alta. Luola on nyt kaivosten jälkeen 50 metriä pitkä, 4 metriä leveä ja 3,5 metriä korkea. Kaivauksista huolimatta yhtäkään temppelin 987 kammiosta ei ollut koskaan löydetty.

Luola täyttyy ajoittain vedellä, kuten kuvassa näkyy, mutta Lemminkäisen temppelin ympäristö ja sisäänkäynti on näkemisen arvoinen silmäänpistävän muotonsa vuoksi.

Haluatko nähdä lisää Sipoosta?

Visit Sipoo -sivustolta löydät lisää Sipoon mielenkiintoisia paikkoja ja nähtävyyksiä. Sibbesborg, Arava-talo ja sen seinämaalaus, lukemattomat saaret saaristossa ovat kaikki sipoolaisia nähtävyyksiä. Kaikki kohteet ei vaan yksinkertaisesti mahtunut yhteen blogipostaukseen.

Tämän blogitekstin on kirjoittanut Sipoon kunnan harjoittelija Mikaela Björkqvist kesäkuussa 2019.

Viimeksi muokattu 04.07.2022

Opistoblogi: Minna Canthin kakku gluteenittomana

19.3.2019 – päivitetty tieto reseptin alkuperästä 18.3.2025

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Minna Canthin syntymästä on kulunut 175 vuotta. Juhlistamme sitä Minna Canthin mukaan nimetyllä kakulla, jota nautimme 1800-luvun tapaan hillon ja kermavaahdon kera. Tänään on myös Kirjaston päivä, siihen liittyen osallistumme myös lukuhaasteeseen #tuntematonlukee #okändläsere

Jossain lähteessä virheellisesti väitettiin, että alkuperäinen kakkuohje löytyy ensimmäisestä suomenkielisestä keittokirjasta vuodelta 1849 nimeltään “Kokki-Kirja elikkä neuvoja tarpeellisempien Joka-aikaisien ja Pito-ruokien laitokseen”. Kyseinen kirja mainitaan useasti Minna Canthin novellissa Lehtori Hellmannin vaimo ja tätä nykyä kirja on luettavissa Agricolaverkossa. Todellisuudessa ohje on ilmeisesti peräisin Canthin perheen käsinkirjoitetusta reseptikirjasta. Jos joku tietää asiasta enemmän, kuulisimme mielellämme lisää.

Kuva: Joanna Kopra

Ote Minna Canthin novellista Lehtori Hellmannin vaimo

Tässä ohje gluteenittomaksi muokattuna:

Minna Canthin kakku

2 dl siirappia

2 dl sokeria

2 kananmunaa

4 dl hyvää kermaa

noin 5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoa/jauhoseosta (itse käytin riisijauhoa)

2 rkl psylliumjauhetta

1 rkl pomeranssinkuorta

1 tl neilikkaa

1 tl inkivääriä

2 tl soodaa

4 rkl sulatettua voita

Vaahdota kerma. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.

Yhdistä vaahdot varovasti toisiinsa. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivat aineet ja siirappi vuorotellen joukkoon.

Lisää viimeisenä sulatettu voi.

Kaada yhteen voideltuun ja korppujauhotettuun 2,4 litran vuokaan tai kahteen pienempään. Täytä vuoka korkeintaan 2/3, taikina kohoaa uunissa voimakkasti. Paista puoli tuntia 175 asteessa ja sitten puoli tuntia 150 asteessa (pieniä vuokia noin 15 minuuttia).

Minna olisi kokeillut kakun kypsyyttä sukkapuikolla, itse käytin cocktail-tikkua. Kakku on kypsä, kun tikku tulee kakusta puhtaana. Tarjoa hyvän kahvin tai teen kanssa joko sellaisenaan tai hillon ja kermavaahdon kera, niin kuin Minnan aikaan oli tapana.

”Siihen päätökseen olen tullut, että kaikki juominen, yksin vedenkin, on vahingollista. Poikkeuksen tekee vain kahvi.”

-Minna Canth

Aurinkoisia kevätterveisiä Sipoon opistolta!

Joanna Kopra

Viimeksi muokattu 18.03.2025

Sipoon parhaat piknikpaikat

1. Satama Kalkkirannassa (Träskby) – Rantakallioita & Auringonlasku

Yksi lempipiknikpaikoistani sijaitsee Etelä-Sipoossa. Kalkkirannassa satamassa on hieno piknikpaikka, jossa on upea merinäköala. Aurinkoisina kesäpäivinä saaristoelämä on vilkasta täällä. Riippuen ajankohdasta voi ottaa aurinkoa, nähdä kauniin auringonlaskun tai miksei vaikka auringonnousun, joka on vähintään yhtä satumainen.

Kalkkirantaan satamaan tulee perille asti bussiyhteydet, minkä ansiosta on helppoa päästä perille esimerkiksi Söderkullasta tai Nikkilästä. Helsingistä Kalkkirantaan pääsee vaihtamalla bussia Söderkullassa. Söderkullassa vaihdetaan bussiin 995, jolla pääsee satamaan asti, jossa voi viettää piknikkiä rantakallioilla. Riippuen bussivuoroista, pääsee Itäkeskuksesta Kalkkirantaan noin 45 minuutissa.

Täällä satamassa on myös erittäin suosittu grillikioski tuotteineen. Joten jos unohdat ottaa ruokaa mukaan tai haluat spontaanisti lähteä piknikille, täällä on kaikkea, mitä tarvitset. Vesi on melko kirkasta, mutta vesirajassa on teräviä kiviä, joten jos haluat uida, ole varovainen. Koska piknikpaikka sijaitsee aivan merenrannalla, on tuuli usein viileä ja siksi suosittelen ottamaan mukaan lämpimän villapaidan etenkin illaksi.

Saaristo yleensäkin ja kaunis näkymä Kalkkirannasta ovat hyviä syitä vierailla Sipoossa sekä kokopäivämatkalla että lyhyemmällä retkellä. Noin 100 metriä satamasta sijaitsee myös Kalkkirannan Kievari, jossa on usein iltaisin keikkoja.

Jos on mahdollisuus käyttää hieman enemmän aikaa retkeen, kannattaa jatkaa matkaa esimerkiksi Norrkullalandetin ulkoilusaarelle Pörtö Linen kyydissä tai Seasong Travelsin kautta. Portö Line kulkee päivittäin Norrkullalandetille ja takaisin Kalkkirannan satamasta. Siellä on siis mahdollista käydä riippumatta siitä, omistaako venettä vai ei. Norrkullalandetilla on muun muassa hiekkarantoja, grillauspaikkoja, luontopolku ja näkötorni sekä jopa mökkikylä, jossa on mahdollista yöpyä. Voit lukea lisää Norrkullalandetista aiemmasta blogikirjoituksesta. Piknikvaihtoehtona Norrkullalandet vie enemmän aikaa, koska matka vie aikaa, mutta kokemuksena se on unohtumaton.

Sijainti: Kalkkirannantie 541

2. Pilvijärvi (Söderkulla) – Perheen pienimpien suosikki

Pilvijärvi on erittäin suosittu piknikpaikka Sipoossa. Sen iso etu on, että se sijaitsee keskeisellä paikalla kunnassa, minkä vuoksi on sinne on kätevää tulla kaikkialta Sipoosta. Tänne tulee hyvät bussiyhteydet, mutta Pilvijärvi on hyvä kohde myös pyöräretkelle eri puolilta Sipoota. Helsingistä pääsee bussilla sekä Kampista että Itäkeskuksesta Söderkullaan. Söderkullassa voi vaihtaa bussia ja sen jälkeen jäädä pois pysäkillä ”Pilvijärventie” ja kävellä viimeiset 500 metriä Pilvijärventietä. Vaihtoehtoisesti voi myös kävellä Söderkullasta viimeiset 3 kilometriä Pilvijärvelle.

Pilvijärvi on tunnetuimpia ulkoilualueita Sipoossa ja on myös lapsiperheiden erityisessä suosiossa. Täällä on mahdollisuus kaikkeen uinnista, kävelyyn luontopolulla, piknikkiin ja täällä on myös iso ruohoalue, joka sipii leikkeihin ja peleihin kuten lentopalloon. Pilvijärvellä on kioski, josta saa pientä purtavaa. Tänne voi myös ottaa mukaan noutoruokaa ja täällä on mahdollisuus grillaamiseen.

Pilvijärvi on erittäin suosittu piknikpaikka aurinkoisina kesäpäivinä, minkä vuoksi voi olla haasteellista löytää ihanteellista paikkaa omalle piknikviltille, vaikka alue onkin suhteellisen iso. Huomaathan, että jos tule paikalle autolla tai mopolla, peritään pysäköinnistä maksu. Pysäköintiin on mahdollista ostaa kausikortti 30 eurolla Sipoon kirjastoista, mutta huomioithan, että kausikortti on ajoneuvokohtainen.

3. Toisella puolella Pilvijärveä – Metsäseikkailu!

Jos on seikkailunhaluisella tuulella, voi myös kokeilla tehdä metsävaelluksen toiselle puolelle Pilvijärveä. Täällä on kalliorinne, joka toimii erinomaisena piknikpaikkana ja josta voi myös uida. Pilvijärven tämän puolen etuna on, että tällä puolella on yleensä vähemmän ihmisiä.

Sijainti: Pilvijärventie 70

4. Söderkullan kartano – Anna itsesi inspiroitua vanhan herraskartanon charmista!

Söderkullan kartanon alue on yksi minun suosikkipiknikpaikoistani. Täällä on laaja ruohoalue, jonne voi levittää piknikviltin ja myös frisbeegolfrata. Vanha kartano on inspiroiva ja siksi suosittelen ottamaan mukaan vähän paperia ja värejä ja tulemaan tänne maalaamaan ja inspiroitumaan vanhan kartanon kauniista ympäristöstä. Kartanon omistaa kunta, mutta rakennus on vuokrattu ravintolalle Söderkullan kartano. Ravintolassa järjestetään jonkin verran kesäohjelmaa ja siellä on mahdollisuus pitää yksityistilaisuuksia.

Söderkullan kartano sijaitsee Söderkullan ja Nikkilän välillä kulkevan tien varrella. Helsingistä on yksinkertaisinta ottaa bussi Kampista tai Itäkeskuksesta Söderkullaan ja kävellä loppumatka noin 1 kilometri Söderkullantietä pitkin. Vaihtoehtoisesti voi vaihtaa Söderkullassa bussiin 991 ja jäädä pois Söderkullan kartanon pysäkillä.

Sijainti: Söderkullantie 701

5. Taasjärven ranta – Ranta kasvavassa Sipoossa

Söderkullassa sijaitsee myös Taasjärven uimaranta. Aurinkoisina kesäpäivinä täällä on usein vilkasta. Uimarannalla on myös ruohoalue, joka soveltuu piknikille, mutta on mahdollista myös istua laiturin päässä, koska siellä on pöytä ja penkit (katso kuva alla). Jos lähtee kulkemaan polkua rannan oikeasta reunasta, saapuu muutaman kymmenen metrin päästä mukavalle rannalle, jonka ruohomatto on optimaalinen piknikpaikka. Täällä on myös pöytä ja penkit (katso kuva yllä).

Jos et ole ollut täällä aiemmin, suosittelen lämpimästi vierailua tällä suositulla rannalla. Toinen vinkki on, että kun kerran olet täällä, käy katsomassa uutta Pähkinälehdon asuinaluetta, joka rakentuu lähelle. Voit nähdä miten Sipoo kehittyy, koska tällä alueella kunta kasvaa vauhdilla.

Sijainti: Taasjärventie 40

6. Piknikpaikat Nikkilässä – Urbaanimpi vaihtoehto

Haluan myös vinkata mukavista piknikpaikoista Nikkilässä. Nikkilässä on useita ruohoalueita, joille levittää piknikviltti. Ruohoalueita on muun muassa Jokipuistossa ja Lukkarinpuistossa lähellä Monitoimihallia sekä Juhlatalon vieressä. Helsingistä tulee useita busseja päivittäin Nikkilään.

Lopuksi haluan myös vinkata mahdollisuudesta tehdä retki Sipoonkorpeen, jossa voi esimerkiksi telttailla ja grillata. Lisää Sipoonkorvesta voit lukea aiemmasta blogikirjoituksesta. Piknikseikkailu Sipoossa voi vaikuttaa erämaaseikkailulta tottumattomalle, mutta älä anna meidän eläimellisten asukkaiden pysäyttää sinua. Maalaisjärkeä käyttämällä saa ihanan piknikelämyksen.

Tämän blogitekstin on kirjoittanut Sipoosta kotoisin oleva valtiotieteiden opiskelija Emilia Granqvist. Hänen yksi lempipuuhia aurinkoisina kesäpäivinä on löytää uusia piknikpaikkoja. Hän ottaa mielellään retkelle mukaan hyviä ystäviä, piirrustuslehtiön, soittimen tai hyvän kirjan.

Viimeksi muokattu 25.02.2021

Sipoon saaristo avaa uskomattoman maailman!

Heinäkuisella veneretkellä matkasimme Sipoon lähisaaristoon: Norrkullalandet – Komsalö – Majvikin edusta. Ajoimme Söderkullaan Sipoonjoen rantaan, jonne voi jättää auton. Sieltä jatkoimme veneellä matkaa Norrkullalandetin ulkoilusaarelle, joka on yksi Sipoon suurimmista saarista. Matka kesti vain puolisen tuntia. Sipoon pääsatamasta Kalkkirannasta matka Norrkullalandetille taittuu vain kymmenessä minuutissa. Matkalla huristelimme Joensuun Tilan ohi, joka tarjoaa Bed&Breakfast -majoitusta sekä monenlaisia aktiviteetteja. Tilalta voi vuokrata pienveneen tai kajakin, joten Sipoon saaristossa voit matkata yhteysaluksen lisäksi esimerkiksi meloen.

Ajatukseni siitä, että Sipoon saaristoon pääsee tutustumaan vain omalla veneellä, osoittautui onnekkaasti vääräksi. Vuodesta 2013 alkaen Sipoon reittialueen liikenne on parantunut ja Pörtö Linen säännöllinen vesiliikenne mahdollistaa liikkumisen läheisille ulkoilusaarille, kuten myös kauemmas Pirttisaareen, aina Söderskärin majakkasaarelle asti. Moniin saaristokohteisiin, kuten Norrkullalandetin hiekkarannoille, pääsee helposti ja edullisesti Pörtö Linen Ms Matilda -yhteysaluksella. Kalkkirannasta Norrkullalandetiin on päivittäinen reittiliikenne.

Retkeilyä Norrkullalandetissa ja kahvittelua Komsalössä

Olimme onnekkaita, sillä heinäkuisena retkipäivänämme sää oli poutapilvinen ja lämmin. Norrkullalandetiin tutustumisen aloitimme kävelemällä kauniissa jäkälä- ja kalliomaisemissa kulkevaa luontopolkua pitkin näkötornille. Puolisen kilometriä pitkän luontopolun päässä olevalta näköalatornilta avautuu upeat näkymät Sipoon saaristoon.

Norrkullalandetin saaressa on mukava retkeillä ja viettää aikaa, sillä alueella on kauniita uimarantoja, lentopallokenttä, grillauspaikkoja ja muutaman kilometrin pituinen luontopolku. Norrkullalandetissa on useita kunnan nuotiopaikkoja yhteyslaivalaiturin Östra Norrkullalandetin ja Seasong Travelsin mökkikylän välisellä alueella. Saarella on siten hyvät mahdollisuudet tehdä tulet, kunhan vain muistaa ottaa omat polttopuut mukaan. Mikäli yöpyminen saarella kiinnostaa, niin se on mahdollista esimerkiksi Seasong Travelsin kautta. Seasong Travels on saarella toimiva yritys, joka vuokraa saunallisia mökkejä sekä tarjoaa erinomaiset puitteet erilaisille tapahtumille ja kokoontumisille ympäri vuoden.

Retkemme päätteeksi piipahdimme Café Komsalössä, saaren eteläkärjessä (Huom.! Café Komsalö on lopettanut toimintansa tämän blogikirjoituksen julkaisun jälkeen). Myös kanootilla liikkuvien on helppo rantautua kahvilan hiekkarannalle. Kömsalön saari sijaitsee Sipoon saaristossa, Norrkullalandetin pohjoispuolella. Laiturille saapuessamme koirajoukko toivotti meidän tervetulleeksi ja seurusteli innokkaasti kesäkahvilan vierailijoiden kanssa.

Meitä onnisti, sillä näimme kauppalaivan saapumisen kesäkahvilan laituriin. Aurinkoisella säällä laiturilla oli vastassa jono asiakkaita, luultavasti kesämökkiläisiä. Kauppalaiva Christina on kuuleman mukaan Suomessa lajinsa viimeinen. Se kiertää Helsingin ja Sipoon saaristoa kolmea eri reittiä kuutena päivänä viikossa ja on toiminnassa kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Kauppalaivasta löytyvät kaikki päivittäistavarat ja tarjonnassa on paljon tuoreita lähituotteita, muun muassa edellisyönä savustettua lohta, lähitilan perunaa ja lähileipomon leipää. Kauppalaivan tukikohtana toimiva kauppa sijaitsee Karhusaaren venesatamassa.

Café Komsalön aurinkoisella terassilla maistoimme kahvilan erikoisuuksia: vastasavustettua kalaa sekä itseleivottua saaristolaisleipää savulohi- ja katkaraputäytteillä. Lisäksi kahvilasta saa kalakeittoa, tuoretta pullaa ja maukkaita leivonnaisia sekä jäätelöä. Cafe Komsalö on auki joka päivä klo 12–20 aina 13.8. saakka, tapahtumailtoina myöhempäänkin.

Veneretken päätteeksi päällimmäiseksi jäi mieleen itselleni täysin uutena avautuva Sipoo. Kaunis luonto ja kirkas merivesi houkuttelevat jo palaamaan Sipoon saaristoon. Seuraavalla kerralla aionkin ottaa kanootin alleni ja viipyä yön yli saaristossa. Sipoon saaristoon matkaavalle vinkkinä, että kunnan alueilla saa telttailla vapaasti mm. Möholmenissa sekä Östholmenin ja Furuholmenin luonnonsaarilla. Tästä tarkemmin kunnan sivuilla.

Huomasin muuten, että Visit Sipoo -palvelussa on mahdollista tutustua lisää Sipoon eri kohteisiin. Kesäkuussa myös valmistui Sipoon saaristokartta, joka esittelee ja näyttää kartalla Sipoon satamat, kunnan ulkoilusaaret sekä muita saariston vierailukohteita ja palveluita.

Tämän blogitekstin kirjoittaja Riikka Virta on innokas maailmanmatkaaja ja luonnosta nauttija. Tutustuttuaan lisää Suomen kauniisiin maisemiin, kotimaanmatkailu on viime vuosina tullut entistä lähemmäksi omaa sydäntä. Parasta hänelle on vaellus metsässä tai tuntureilla oman koiran Lenen kanssa.

Viimeksi muokattu 25.02.2021