Artborg 35

Artborgissa voit opiskella musiikkia, kuvataidetta sekä tutustua taidenäyttelyihin. Artborgista voit myös vuokrata työtilan ja lainata taideteoksen. Tällä hetkellä Artborgista on tullut oikea kulttuuritalo koska yläkerrassa toimii Musiikkiopisto ja Taidekoulu ja alakerrassa taiteilijoiden työtilat, taidelainaamo sekä juuri vuonna 2019 avattu taidehuone Pesula.

Sipoon Taiteilijat ry. Sibbo Konstnärer rf. on Sipoossa toimivien kuvataiteilijoiden yhdistys, joka perustettiin vuonna 1993. Yhdistys vuokraa Sipoon kunnalta Artborg 35:sen alakerrasta työtiloja jäsenilleen ja käsityöläisille. Sieltä löytyy myös grafiikanpaja, kokoustilat ja varastotilat. Tiloissa toimii 10 vuokralaista.

Rakennuksen historia

Pesulaitos ja liinavaatevarasto sijaitsivat alkuun keittiörakennuksessa (nro 34). Näin henkilökuntaa pystyttiin käyttämään joustavasti eri työpisteissä ja sijaisuudet järjestyivät luontevasti. Välillä jopa vaihdettiin tehtäviä. Keittiön vintillä asuivat sekä pesulan että keittiön piiat.

Uusi pesula, arkkitehti Gunnar Taucherin piirtämä rakennus 35, valmistui vuonna 1937. Sitä ennen oli jo herätetty ajatus kaupungin yhteisestä laitospesulasta. Oman pesulan toiminta loppui vasta toukokuussa 1976, jolloin sairaalan pyykinpesu siirtyi Helsinkiin keskuspesulan tehtäväksi. Samalla ompelimon ja liinavaatevaraston työt vähenivät, kun tekstiilit kuuluivat nyt keskuspesulalle. Pesularakennuksessa toimi loppuajan sairaalan keskusvarasto sekä maalarin ja puusepän verstaat.

Olympiakesänä 1952 Nikkilän sairaalan pesulassa pestiin kaupunginhallituksen luvalla olympiakisojen majoitustoimiston lähettämää pyykkiä, ja tätä urakkaa varten palkattiin kahdeksan väliaikaista pesuapulaista.

Yhteystiedot

Käyntitiedot

Pilvilinnantie 2, 04130 Sipoo