”Tilanne olisi varmaan ihan katastrofaalinen, kun tietää kuinka paljon tätä työtä on” – Ympäristötarkastaja on mukana turvaamassa hyvän elinympäristön niin ihmisille kuin luonnon asukkaille

Teksti ja kuvat: Victor Paul

Tapaan vs. ympäristötarkastaja Natalia Heikkilän hieman ennen kello kymmentä aamulla Söderkullan kirjaston pysäkillä. Hyppäämme Heikkilän autoon ja hyvin nopeasti käy selväksi, että hänellä on paljon mielenkiintoista sanottavaa ympäristötarkastajan työstä.

Matkalla ensimmäiseen tarkastuskohteeseen Heikkilä kertoo päivän kulusta: kaksi levätarkastusta, joista ensimmäinen Taasjärvellä, johon nyt olemme menossa ja toinen Savijärvellä. Lisäksi käymme jakeluasemalla (ympäristötarkastajien nimitys huoltoasemille) sekä tarkistamme autoja, joita joku on jättänyt metsään vuosia sitten.

Saapuessamme Taasjärvelle Heikkilä pukee Sipoon logolla varustetun huomiotakin sekä työjalkineet kuten useimmilla tarkastuskäynneillä. Levää ei ole näkyvissä. Tästä Heikkilä syöttää myöhemmin tiedot Järvi-Meriwiki-verkkopalveluun, minkä seurauksena Taasjärven kohdalla näkyy tummanvihreä pallo.

Mitä sitten ympäristötarkastajan työhön kuuluu?

– Ympäristötarkastaja hoitaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluvia lupa- sekä valvonta-asioita. Lisäksi ympäristötarkastajat hoitavat laillisuusvalvontaa. Työ on ympäristösuojelulainsäädännön ja jätelainsäädännön valvomista, ympäristölupien tekemistä, valvontaa ja käsittelyä sekä jakeluasemien rekisteröintiä ja asvalttiasemien rekisteröintiä – ihan laidasta laitaan kaikkea, Heikkilä vastaa.

Huhhuh! Miten tuosta nyt ottaa selvää? Jatketaan tarkastuskierrosta Heikkilän kanssa ja selvitetään!

Seuraavaksi vuorossa on jakeluaseman tarkastus: huomiotakki niskaan ja kengät jalkaan. Tarkastaessaan asemaa Heikkilä kertoo mitä vaatimuksia jakeluasemille on ympäristönäkökannalta: Öljynerotuskaivoilla, jotka estävät jäteöljyn pääsemästä luontoon, tulee olla tietynväriset kannet. Palosammutin pitää olla helposti saatavissa, säiliöauton täyttöpiste on oltava suojassa törmäyksiltä ja niin edelleen.

Ympäristötarkastaja parkkipaikalla auton takana.
Natalia Heikkilä pukee huomiotakkinsa ennen tarkastuskäyntiä.

Matkamme jatkuu Savijärvelle, joka on Heikkilälle erityisen tuttu paikka. Hän tekee lopputyötään Savijärven hoitokalastuksesta sekä keinoista, joilla Savijärven tilaa voisi parantaa. Lopputyönsä hän tekee Åbo Akademissa, jossa hän opiskelee ympäristö- ja meribiologiaa. Tutkimukselle on tilausta, sillä vesi Savijärvellä on levästä vihreää. Tarkastuksen jälkeen meitä vastaan pyöräilee mies, joka jää juttelemaan Heikkilän kanssa. Heikkilä kertookin, että kuntalaiset tulevat usein puhumaan erilaisista asioista hänen ollessaan tarkastuskäynneillä. Tämä on hieno kuulla!

Enää viimeinen tarkastuskohde jäljellä. Kuljemme heinikossa metsätietä pitkin jonkun matkaa, kunnes katseemme osuu erimallisiin autoihin, jotka ovat ruosteen ja sammaleen peitossa. Yhden auton päälle on jätetty vanhat mustat stereot. Yhteensä täällä on noin 40 autoa. Heikkilä ottaa kuvat autoista, minkä jälkeen jatkamme Kuntalaan. Täällä Heikkilä kirjoittaa sisäisen muistion tutkituista kohteista ja ilmoittaa kollegoilleen tutkittavien kohteiden tilan.

– Jokaisen tarkastuksen jälkeen kirjoitetaan tarkastusmuistio. Se joko lähetetään asiakkaalle tai sitten se toimii sisäisenä muistionamme tarkastuskäynnin havainnoista, Heikkilä selventää.

Heikkilä kertoo, että sisäinen muistio auttaa havainnollistamaan kuinka tilanteet ovat muuttuneet eri tarkastuskohdissa, kun kaikki tiedot kerääntyvät samalle paikalle.

Asiakkaalle lähetettävät muistiot toimitetaan silloin kun asiakas on ollut läsnä tarkastuksella sekä muistioon on kirjattu esimerkiksi kehotus. Kehotus voi olla esimerkiksi, että roskaantunut alue tulee siivota. Näiden kehotuksien toimeenpanoa valvotaan jälkitarkastuksilla.

Palataan metsään jätettyihin autoihin vielä. Heikkilän kertoo, että juuri hylätyt autot ovat yleisimpiä tarkastettavia asioita.

– Lopputulema on kuitenkin se, että haluamme nämä autot pois. Nyt mietimme, miten saamme ne pois parhaalla mahdollisella tavalla, jotta ympäristö ei pilaannu. Tämän tyyliset asiat ja niiden käsittely voi venyä pitkäksikin aikaa. Joskus autojen omistajuussuhteissa on epäselvyyksiä tai sitten asiakas on vaikeasti tavoitettavissa ja yhteistyö asian korjaamiseksi ei suju, Heikkilä selventää.

Eri mallisia hylättyjä autoja sammaleen ja lehtien peitossa metsässä
Tältä tarkastuskäynnillä voi näyttää. Kuvan keskellä pilkottaa pari öljysäiliötä.

Vietettyäni päivän Heikkilän kanssa mietin, miltä Sipoo näyttäisi ilman ympäristövalvojaa.

–  Esimerkiksi ympäristölupia ei kirjoitettaisi, roskaantumisia ei valvottaisi ja ympäristöä ei otettaisi huomioon samalla lailla kuin nyt, Heikkilä toteaa.

Lisäksi kiinteistöt voisivat olla roskaantuneita, jätevesiasioita ja eläinsuojia ei valvottaisi.

– Tilanne olisi varmaan ihan katastrofaalinen, kun tietää kuinka paljon tätä työtä on, Heikkilä pohtii.

Kysyessäni lopuksi Heikkilältä, mikä on parasta hänen työssään, hän kertoo pitävänsä erityisesti siitä, kun tarkistettavien kohteiden puutteet korjaantuvat:

– Näkee konkreettisesti työn jäljen ja sen, että olet tehnyt jotain oikein.

Natalia Heikkilä työskentelee Sipoon ympäristövalvonnassa. Voit olla Sipoon ympäristötarkastajiin tai ympäristöasiantuntijalle yhteydessä esimerkiksi roskaantumisissa tai jätevesiasioissa ensisijaisesti lähettämällä sähköpostia heidän yhteiseen osoitteeseensa: ymparisto@sipoo.fi. Voit tarvittaessa olla heihin myös yhteydessä puhelimitse tiistaisin kello 11–12 sekä keskiviikkoisin ja torstaisin kello 12–13. Tarkemmat yhteystiedot löydät tästä.

Taasjärvi ja Savijärvi ovat mukana Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten ja kuntien yhdessä toteuttamassa valtakunnallisessa sinileväseurannassa. Sen avulla pyritään saamaan yleiskuva koko maan sinilevätilanteesta.

Muiden uimarantojen vedenlaatu, kuten Pilvijärvi ja Möträsk, tutkitaan 3–4 kertaa uimakauden aikana. Porvoon kaupungin ympäristöterveydenhuolto toteuttaa tutkimukset.

Linkit:

 

 

Viimeksi muokattu 03.08.2022

Koulumatkakortit ovat nyt ladattavissa lukuvuodelle 2022–2023 – Ensi viikolla SipooInfo palvelee laajennetuin aukioloajoin

Matkakortit ladataan huoltajien tai oppilaiden toimesta kunnan asiakaspalvelussa SipooInfossa joko Nikkilän tai Söderkullan toimipisteessä. Koulukuljetuspäätökset ovat nähtävillä Wilmassa.

Matkakortin lataamiseen tarvitaan oppilaan koulumatkakortti. Uudet kuljetusoikeudelliset oppilaat saavat matkakortin SipooInfosta. Mikäli oppilaalle tarvitsee hankkia uusi matkakortti, tulee oppilaan henkilötunnus esittää esimerkiksi KELA-korttia näyttämällä. Peruskoulun päättävät 9-luokkalaiset saavat pitää matkakortin. Matkakorttiin voi ladata arvoa omakustanteisesti HSL:n palvelupisteissä tai SipooInfossa.

Mikäli matkakortti on kadonnut, varastettu tai rikkoutunut uuden kortin saa SipooInfosta. Uudesta kortista veloitetaan 5 €, ja jos matkakortti pitää uusia uudelleen veloitetaan lisäksi käsittelymaksu 6 €. Maksujen summat määräytyvät HSL:n virallisen maksu- ja hintaluettelon mukaisesti.

Lisätietoa koulukuljetuksista löydät täältä. Voit myös soittaa koulukuljetuksen palvelupuhelimeen numeroon 09 2353 6018 maanantaista perjantaihin kello 12–13 mikäli sinulla on kysyttävää koulukuljetuksista.

SipooInfo palvelee seuraavanlaisesti:

  • SipooInfo Söderkulla palvelee tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 8–16. Lounassuljettu 12–12.30.
    Viikolla 32, eli 8.–12.8.2022, SipooInfo Söderkulla palvelee pidennetyin aukioloin maanantaista keskiviikkoon 8–17 sekä torstaina ja perjantaina 8–16. Lounassuljettu 12–12.30.
    Osoite: Amiraalintie 2, S-marketin rakennuksen 2. kerros.
  • SipooInfo Nikkilä palvelee maanantaista torstaihin kello 8–16. Perjantaisin SipooInfo Nikkilä palvelee kello 8–14. Viikolla 32, eli 8.–12.8.2022, SipooInfo Nikkilä on auki pidennetysti 8–17 maanantaista torstaihin ja perjantaina SipooInfo Nikkilä palvelee normaalisti kello 8–14.
    Osoite: Pohjoinen Koulutie 2, Nikkilän kirjaston yhteydessä.

Linkit:

 

Viimeksi muokattu 02.08.2022

Yleistiedoksianto: Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella.

Vesilain 2 luvun 6 §:n mukaan lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta vesistön käyttöä koskevasta haitasta kärsivä saa ilman vesialueen omistajan suostumusta suorittaa haitan poistamiseksi tarpeellisen toimenpiteen. Oikeuden edellytyksenä on, että ruoppaus tai niitto ei vesilain nojalla edellytä lupaa eikä siitä aiheudu vesialueen omistajalle haittaa tai ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua pilaantumista vesialueella.

Ruoppauksesta tai niitosta on ilmoitettava ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle 30 vuorokautta ennen toimenpiteen suorittamista. Yhteisen alueen järjestäytymättömälle osakaskunnalle ilmoitus voidaan toimittaa julkaisemalla tieto ilmoituksesta ELY-keskuksen ja kunnan verkkosivuilla.

Tämä tiedoksianto on yleisesti nähtävillä 1.8.-7.9.2022 ELY-keskuksen verkkosivuilla

Tiedoksiannettavat asiakirjat voi pyytää nähtäväksi Uudenmaan ELY-keskuksen kirjaamosta: kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi

Lisätietoja:
Juha Kuvaja, puh. 0295 021 413, sähköposti: juha.kuvaja@ely-keskus.fi

Viimeksi muokattu 05.09.2022

Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain perusteella myönnetyn liikkumista tukevan palvelun käynnistyminen

Kuljetuspalvelut tilataan jatkossa uudesta ohjauskeskuksesta. Kuntien yhteisen ohjauskeskuspalvelun toteuttamisesta vastaa Taksi Helsinki. Kuljetustilauksen voi tehdä soittamalla, tekstiviestillä, sähköpostilla ja sovelluksella.

Ennakkotilauksia uuteen ohjauskeskukseen voi tehdä 22.8.2022 kello 9 alkaen.

Tarkat ohjeet matkojen tilaamisesta ja palvelun käyttämisestä on postitettu kotiin kaikille asiakkaille, joille on myönnetty päätös liikkumista tukevasta palvelusta. Lisäksi asiakasohje löytyy täältä ja tämän artikkelin lopusta.

Ohjeen viimeiseltä sivulta löydät Sipoon vammaispalveluiden sekä sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden yhteystiedot, mikäli tarvitset neuvontaa kuljetuksia koskevissa asioissa.

Linkit:

Viimeksi muokattu 27.04.2023

Uusi bussilinja sujuvoittaa liikkumista Porvoon, Söderkullan ja Tikkurilan välillä 1.8 lähtien

Bussi U999 kulkee Porvoosta moottoritietä pitkin ja poikkeaa Söderkullassa ajaen maantietä 170 Kalkkirannan ja Massbyn liittymien välillä. Vantaan puolella bussi ajaa Kehä III:ta, mutta poikkeaa Ikean kohdalta katuverkolla ja ajaa muun muassa Kyytitien ja Jokiniemenkadun kautta Tikkurilan rautatieasemalle.

Lisätietoa aikatauluista ja reitistä löydät Matkahuollon sivuilta sekä myöhemmin myös HSL:n reittioppaasta. Matka on ostettavissa ennakkoon Matkahuollon sivuilta. HSL:n alueella matkustaessasi tarvitset matkastasi riippuen C-lipun, D-lipun tai CD-lipun. Voit myös ostaa Matkahuollon lipun käteisellä linja-autonkuljettajalta.

Linkit:

Viimeksi muokattu 27.07.2022

Pilvijärven uimarannalla on polskittu kaksikielisessä uimakoulussa tänä kesänä

Teksti ja kuvat: Victor Paul

Uimakoulun hyödyt eivät rajoitu pelkästään kielen ja uintitekniikan oppimiseen, vaan samalla oppii myös meritaitoja, Janica Sundbäck, Folkälsanin uintiasiamies Sipoossa, kertoo. Meritaidoilla Sundbäck viittaa muun muassa meripelastustaitoihin, pelastusliivien käyttöön sekä perustavanlaatuisin taitoihin, jotka liittyvät veden kanssa tekemiseen. Sundbäck on toiminut Folkhälsanin uintiasiamiehenä Sipoossa vuodesta 1998 lähtien. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on vastannut Folkhälsanin uimakoulujen järjestämisestä Sipoossa.

Kuva: Victor Paul

Janica Sundbäck katsoo hymyillen kameraan
Janica Sundbäck toimii Folkhälsanin uintiasiamiehenä Sipoossa.

Kysyessäni mikä on saanut Sundbäckin toimimaan uintiasiamiehenä näin pitkään, hän vastaa, että uinti on hänen sydäntä lähellä. Se onkin helppo päätellä Sundbäckin iloisesta ja leppoisesta asenteesta, jonka hän on tuonut mukanaan Pilvijärvelle tänä puoliaurinkoisena heinäkuisena maanantaina.

Näyttää siltä, että lapset ovat viihtyneet taitoryhmässä, jonka ohjauksesta uintiopettaja Kasper Portin, taustaltaan liikunnanohjaaja, on vastannut. Taitoryhmä sopii lapsille, joilla on tekniikkamerkki suoritettuna tai sitä vastaavia uintitaitoja. Tämä tarkoittaa sitä, että osaa muun muassa uida 25 metriä selkäkroolia ja rintauintia. Taitoryhmän tarkoituksena on oppia uintitekniikka oikealla tavalla treenaamalla muun muassa selkäkroolia, krooliuintia ja rintauintia Sundbäck selventää.

Hans Arnold, joka tänä syksynä aloittaa toisella luokalla Södra Paipis skolanissa, on ollut tyytyväinen uimakouluun. Lisäksi hän on pitänyt uintiopettajasta Portinista, koska hän ”opettaa oikealla tavalla”. Arnold pitää eniten sukeltamisesta, selkäkroolista ja myyräuinnista ja hän sanoo viihtyvänsä luonnon uimakoulussa, kuten täällä Pilvijärvellä. Uinnin perustaidot hän on oppinut aiemmin Sipoon opiston ”Vesipeuhu”-kurssilla, joka järjestetään myös tänä syksynä Nikkilässä. Arnoldin mukaan on tärkeää osata uida, jotta selviäisi jos esimerkiksi putoaisi veneeltä veteen.

Kuva: Victor Paul

Hans Arnold hymyilee. Takana nurmikkoa ja metsää.
Hans Arnold viihtyy kaikesta päätellen uimakoulussa.

Arnoldin äiti Sofia Arnold on myös käynyt uimakoulua Pilvijärvellä aikoinaan ja oppi sen avulla uimaan. Hänkin mainitsee uimataidon olevan tärkeää hengenpelastusnäkökulmasta, kun oppii sekä uimaan itse, että pelastamaan muita.

Uimakoulu on tältä päivältä ohi ja huomenna on taas aika palata takaisin, säästä riippumatta. Ja siinä ulkouimakoulun charmi lieneekin piilevän. Joskus sataa ja joskus on kylmää, mutta usein on myös lämpimän kesäistä. Yksi asia on varmaa – veden tuoksu, rannalla juokseminen, lämmittävä aurinko ja ystävä johon tutustui – uimakoulussa luodaan pitkään säilyviä muistoja.


Folkhälsanin uimakoulut, jotka järjestetään yhteistyössä kunnan kanssa, järjestetään kesäisin Sipoossa. Ilmoittautuminen näihin uimakouluihin aukeaa pääsääntöisesti maalis- tai huhtikuussa. Usein järjestetään uimakouluja myös koulujen muina loma-aikoina, kuten esimerkiksi hiihtolomalla. Pidä Toimintaa lapsille ja nuorille-sivu seurannassa täällä kunnan verkkosivulla tietääksesi, milloin seuraava uimakoulu järjestetään.

Muutoin Sipoon opisto järjestää uimakouluja, ja ilmoittautuminen uimakouluihin aukeaa 17.8 kello 12.00. Lisätietoa ilmoittautumisesta ja kurssitarjonnasta löydät Sipoon opiston opinto-oppaasta vuodelle 2022–2023, sivulta 75 alkaen.
Kunta järjestää myös erityisuintia liikuntarajoitteisille, lievästi kehitysvammaisille sekä lapsille, joilla on motorisia ja sosiaalisia vaikeuksia. Tietoa erityisuinnista löydät täältä.

Linkit:

Viimeksi muokattu 22.07.2022

Söderkullaan uusia kausivaloja – äänestä suosikkiasi!

 

Kausivaloista on tehty kolme vaihtoehtoista teemaa, joita havainnollistetaan mallikuvilla. Sipoolaiset voivat äänestää mielestään parasta teemaa 5.8.2022 saakka. Kausivalot toteutetaan ensi syksyn aikana eniten ääniä saaneen vaihtoehdon pohjalta.

Tutustu vaihtoehtoihin ja äänestä suosikkiasi osoitteessa: Maptionnaire

Viimeksi muokattu 20.07.2022

Neljänsiä koronarokotuksia tarjotaan Sipoossa nyt myös 18–59-vuotiaille riskiryhmäläisille sekä kaikille yli 60-vuotiaille

Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan kerran tai useammin, ei tarvitse nyt tehosteannosta.

Verkkoajanvaraus osoitteessa koronarokotusaika.fi on aluksi laajennettu toimimaan yli 70-vuotiaille. 18–59-vuotiaat riskiryhmäläiset sekä kaikki 60–69-vuotiaat voivat varata rokoteajan Sipoossa puhelimitse numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin kello 9–15. Kunnan verkkosivuilla tiedotetaan myöhemmin, kun koronarokotteiden verkkoajanvaraus on laajentunut toimimaan myös 18–59-vuotiaille riskiryhmäläisille ja kaikille 60–69-vuotiaille. 70 vuotta täyttäneet sekä henkilöt, joille neljättä rokoteannosta on aiemmin suositeltu, voivat tarvittaessa varata rokoteajan myös puhelimitse.

Jo aiemmin neljänsiä koronarokotuksia on suositeltu 12 vuotta täyttäneille vakavasti immuunipuutteisille, 70–79-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville, 80 vuotta täyttäneille, iäkkäiden hoivakodeissa asuville ja iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä sekä niille iäkkäille (yli 65-vuotiaille), jotka tarvitsevat toisen henkilön apua arjessa selviytymiseen terveytensä ja/tai toimintakykynsä takia. Verkkoajanvaraus on auki osoitteessa koronarokotusaika.fi myös näihin ryhmiin kuuluville.

Voit tarkistaa THL:n verkkosivuilta tästä linkistä, mitkä ovat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiä.

Linkit:

 

Viimeksi muokattu 20.07.2022

Eriksnäsin kyläjuhla, päätös tilapäistä melua aiheuttavasta toiminnasta

Ympäristövalvontapäällikön päätös 14.7.2022 § 9 ja siihen liittyvä valitusosoitus ovat julkisesti nähtävinä sähköisesti osoitteessa www.julkipano.fi sekä pdf versiona 15.7.-22.8.2022.

Valitusaika päättyy 22.8.2022.

Lisätietoja antaa Anu Juvonen p. 050 548 7596

Ympäristövalvonta
Sipoo 15.7.2022

Viimeksi muokattu 15.07.2022

Louhinta ja murskaus, Spjutsundintie 636, Päätös tilapäistä melua aiheuttavasta toiminnasta

Ympäristövalvontapäällikön päätös 14.7.2022 § 10 ja siihen liittyvä valitusosoitus ovat julkisesti nähtävinä sähköisesti osoitteessa www.julkipano.fi sekä pdf versiona 15.7.-22.8.2022.

Valitusaika päättyy 22.8.2022.

Lisätietoja antaa Anu Juvonen p. 050 548 7596

Ympäristövalvonta
Sipoo 15.7.2022

Viimeksi muokattu 15.07.2022