Sipoossa on tarjolla nopeasti vapaita aikoja neljänsiin koronarokotuksiin lähipäivinä ja lähiviikkoina. Neljänsiä koronarokotuksia tarjotaan Sipoossa 18–59-vuotiaille riskiryhmäläisille ja kaikille yli 60-vuotiaille. Neljättä annosta suositellaan heille, kun edellisestä rokoteannoksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.
-Rokotuksen saa ainakin juuri nyt Sipoossa varattua itselleen äkkilähtönä heti huomiselle, kertoo palvelupäällikkö Pernilla Eriksén Aikuisten ennalta ehkäisevistä terveyspalveluista.
Sipoossa rokotuskattavuus neljänsien koronarokotteiden osalta on tällä hetkellä hieman alhaisempi kuin yleisesti HUS-alueella.
-Kannustamme lämpimästi kaikkia heitä, joille neljättä rokoteannosta Suomessa suositellaan, suojaamaan itseään vakavalta taudilta rokottautumalla, Eriksén muistuttaa.
Ajan itselleen voi varata verkosta osoitteessa koronarokotusaika.fi . Jos ajanvaraus verkossa ei onnistu, voi Sipoossa varata ajan myös puhelimitse numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin klo 9-15.
Auringonkukat ovat alkaneet kukkimaan Nikkilän ja Söderkullan kukkakentillä. Lähde ihastelemaan auringonkukkapeltoa, poimi kukkia kohtuudella kotiin tai ota valokuva kauniista elokuisesta maisemasta.
Auringonkukat kukoistavat kesän lopusta alkusyksyyn. Niiden huippukukinta-aika kestää vain muutaman viikon, joten on parasta vierailla auringonkukkapelloilla jo tällä viikolla! Vältä kuitenkin muiden kukkien tallomista liikkuessasi maisemapelloilla.
Missä auringonkukkapellot sijaitsevat?
Nikkilän auringonkukkapelto sijaitsee Jokilaakson puistoalueen ja Itäisen Jokipuiston tuntumassa Runeberginkujan varrella. Söderkullan auringonkukkapellon löytää puolestaan Hansaksentien ja Hansaksenkaaren risteyksestä – Söderkullan kartanoa vastapäätä.
Västerskogin päiväkodin ja Metsärinteen kielikylpypäiväkodin tyhjennystilaisuus järjestetään keskiviikkona 24.8.2022 klo 14.00–18.00. Tervetuloa noutamaan tavaroita ja kalusteita. Rakennukset ovat menossa purkuun sisäilmasyistä.
Osoite: Vesterängintie 18 ja 24, 01120 VÄSTERSKOG. Pysäköintialue sijaitsee talojen edessä.
Rakennuksissa on muun muassa kiintokalusteita (hyllyjä, komeroita, keittiökalusteita, naulakoita), askartelutarvikkeita, pelejä, leluja, penkkejä, kirjoja, Ikean kalusteita, pukukaappeja ja mattoja.
Mahdollinen kalusteiden irrotus seinästä, kantaminen ja kuljetus tulee tehdä kokonaan itse. Tähän ei ole saatavilla apua kunnan toimesta.
Tuotteita ei voi tulla katsomaan etukäteen, eikä niistä luovuteta puhelimitse tietoja. Tavaroita tai huonekaluja ei voi varata, eikä niitä voi noutaa muina päivinä.
Kyseiset päiväkodit on suljettu sisäilmasyistä, joten tavaroiden kunto on suositeltavaa tarkastaa ennen kotiin vientiä. Kaikki tavarat ja kalusteet ovat vanhoja ja käytettyjä, ei uudenveroisia.
Lisätietoja tapahtumasta:
Sipoon kunta / Toimitilat
toimitilat@sipoo.fi
Puhelin 050 383 0793
Vantaalla ja Sipoossa vietetään ensimmäisen kerran valtakunnallista Nuku yö ulkona -tapahtumaa Suomen luonnonpäivänä lauantaina 27. elokuuta kello 17 alkaen. Nuku yö ulkona -tapahtumilla rohkaistaan tutustumaan yön yli kestävään retkeilyyn. Tapahtumien tavoitteena on, että ohjattu ja yhdessä koettu yön yli kestävä retki madaltaa kynnystä lähteä omatoimisille metsäretkille jatkossa.
Ulkona nukkuminen on retkeilyä ja luonnosta nauttimista parhaimmillaan. Ulos voi lähteä nukkumaan yksin, perheen, kavereiden tai kumppanin kanssa. Yöpyä voi omassa majoitteessa, esimerkiksi teltassa tai riippumatossa Kuusijärvellä, Korvenportissa tai Sipoonkorven kansallispuiston merkityillä telttailupaikoilla: Ängesböle, Bisajärvi, Fiskträsk, Kalkkiruukki ja Bakunkärr. Tapahtuma päättyy su 28. elokuuta aamulla (Kuusijärvi klo 9, Korvenportti klo 11).
Tapahtuman aikana Kuusijärvellä ja Korvenportissa järjestetään yöpyjille maksutonta ohjelmaa. Kuusijärvellä voi uida ja saunoa, osallistua metsäjoogaan ja polkujuoksuun, tulistella grillikodalla, syödä omia retkieväitä tai nauttia kahvilan antimista. Yöpyjät voivat myös saunoa maksutta telttasaunassa. Illalla rannalla soi puhallinmusiikkia Suomen luonnosta ja kesästä. Musiikkituokio on kaikille avoin. Kuusijärven kahvila- ja saunapalvelut ovat myös tapahtuman aikana avoinna kaikille asiakkaille.
Korvenportissa yöpyjät voivat lähteä opastetulle retkelle lähiluontoon, testata tietämystään Sipoonkorpi-aiheisessa luontovisassa tai ihastella Sipoonkorpi-aiheista kuvaesitystä. Illan hämärtyessä on mahdollisuus kokea luonnossa meditatiivinen musiikkielämys. Esitys on kaikille avoin. Ravintola Tilassa voi herkutella lauantai-iltana normaalia pidempään ja sunnuntain voi aloittaa maittavalla Tilan brunssilla. Voit myös grillailla omia eväitä, rapsutella lampaita sekä ihmetellä pihalla käyskentelevien ankkojen ja kanojen elämää. Lähimmän luontopolun päästä löytyy Fiskträsk-niminen järvi, johon voi pulahtaa.
Metsähallituksen retkineuvontapalvelu opastaa retkeilyyn liittyvissä kysymyksissä Kuusijärvellä ja Korvenportissa.
Ilmoittautuminen Kuusijärven ja Korvenportin Nuku yö ulkona-tapahtumiin on nyt avoinna. Tapahtumakalenterista löydät ilmoittautumislinkin sekä tarkemman ohjelman ja aikataulun:
Nuku yö ulkona -tapahtuma on Suomen Ladun valtakunnallinen tapahtuma, jonka järjestävät yhteistyössä Sipoon kunta, Vantaan kaupunki, Vantaan Latu ja Polku ry sekä Metsähallitus.
Valtuusto on päätöksellään 16.5.2022 § 38 hyväksynyt uudelleen ELY-keskuksen oikaisupyynnön jälkeen korjatun M2 Massbyn ratsastuskeskuksen asemakaavamuutoksen. Asemakaava tulee tällä kuulutuksella voimaan.
Ilmoitus päätöksestä: Vesilain mukainen päätös, Mika Ohtonen.
Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun päätöksen tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 10.8.–16.9.2022 osoitteessa ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa.
Ohjeet muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa.
Asia Ryssholmen-Komsalö-väylän ja Kalkbruksfjärden-Bärgarholmen-väylän määrääminen julkisiksi kulkuväyliksi, Sipoo
Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävilläpito
Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun hakemusasian tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 5.8.–12.9.2022 osoitteessa https://ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen ilmenevät tiedoksiantokuulutuksesta.
Asia Norkulllalandetin yhteysliikenneväylän määrääminen julkiseksi kulkuväyläksi, Sipoo
Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävilläpito
Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun hakemusasian tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 5.8.–12.9.2022 osoitteessa https://ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen ilmenevät tiedoksiantokuulutuksesta.
Asia Risholmenin väylän määrääminen julkiseksi kulkuväyläksi, Sipoo
Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävilläpito
Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun hakemusasian tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja hakemusasiakirjat pidetään nähtävillä 5.8.–12.9.2022 osoitteessa https://ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen ilmenevät tiedoksiantokuulutuksesta.
Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunnan 16.6.2022 (88 §) tekemän ympäristövalvonnan ratkaisuvallan toimivaltajaon nojalla vs. ympäristövalvontapäällikkö on hyväksynyt ilmoituksen tietyin edellytyksin.
Vs. Ympäristövalvontapäällikön päätös 4.8.2022 § 11 ja siihen liittyvä valitusosoitus ovat julkisesti nähtävinä sähköisesti osoitteessa www.julkipano.fi sekä pdf versiona 5.8.-12.9.2022.