Sipoo hakee yhdyskuntajohtajaa ja koulutusjohtajaa

Yhdyskuntajohtaja johtaa Sipoon kunnan yhdyskuntakehittämistä ja kuntatekniikan palveluita. Hänen toimialaansa kuuluvat muun muassa kunnan kaavoitus, ympäristövalvonta, rakennusvalvonta, katu- ja viheralueyksikkö, toimitilapalvelut sekä mittaus- ja kiinteistöyksikkö. Koulutusjohtaja johtaa Sipoon koulutuksen toimialaa, johon kuuluvat perusopetus ja toiseen asteen koulutus.

Molempien toimialajohtajien virkatehtäviin kuuluu vastata toimialansa toiminnasta, taloudesta ja tuloksellisuudesta. Tehtävissä edellytetään muun muassa soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä kokemusta alan johtamistehtävistä.  Molemmissa tehtävissä tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista osaamista.

Uudet toimialat aloittavat toimintansa

Toimialajohtajien haun taustalla on organisaatiouudistus, jonka tavoitteena on ollut rakentaa hyvinvointialueuudistuksen jälkeen toimiva organisaatiorakenne, joka tukee sujuvasti töiden tekemistä. Kunnan organisaatio uudistuu 1.5.2023 alkaen. Jatkossa kunnalla on viisi toimialaa: varhaiskasvatus, koulutus, yhdyskunta ja ympäristö, arki ja vapaa-aika sekä konsernipalvelut. Organisaatiouudistus ei aiheuta muutoksia tai häiriötä kuntalaisten palveluihin.

Varhaiskasvatusjohtajan ja Arjen ja vapaa-ajan toimialajohtajan virat on jo aiemmin täytetty virkasiirtomenettelyllä. Konsernipalveluiden toimialaa johtaa kunnanjohtaja Mikael Grannas. Kunnanhallitus päätti esittää koulutusjohtajan ja yhdyskuntajohtajan virat täytettäväksi julkisella haulla, koska niitä ei ollut edellytyksiä täyttää virkasiirtomenettelyllä sisäisesti toteutetun kyselyn ja tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella.

Linkit

Kuntarekry.fi: Yhdyskuntajohtajan rekrytointi-ilmoitus

Kuntarekry.fi: Koulutusjohtajan rekrytointi-ilmoitus

Aiempi tiedote aiheesta: Sipoo on nimittänyt kahden uuden toimialan johtajat (28.3.2023)

Aiempi tiedote aiheesta: Sipoon uudet toimialat aloittavat toimintansa toukokuussa (21.3.2023)

 

Viimeksi muokattu 28.04.2023