Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Pornaisten, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.
Kunta hakee tänäkin vuonna kesätyöntekijöitä muun muassa puisto- ja siivoustöihin, joiden hakuaika on parhaillaan käynnissä. Myös muita tehtäviä tulee muutamia vielä kevään aikana haettavaksi. Lisäksi yrityksille ja yhdistyksille myönnettävät kesätyösetelit ovat haettavissa 6.2-18.3.2024.
Kuva: Suvi Suovaara
Hakemukset kunnan kesätyöpaikkoihin jätetään sähköisesti Kuntarekryn kautta. Hakuprosessissa auttavat Ohjaamo Sipoon työntekijät. Jos sinulla on kysyttävää kesätyöstä tai sen hakemisesta, otathan yhteyttä Sipoon Ohjaamoon puhelimitse 050 331 4265. Ohjaamo toimii helpdeskinä hakuaikana ja myös nuoren koko kesätyön ajan. Lisäksi ohjaamo ja etsivä nuorisotyö järjestävät 8.2 (Söderkulla, S-marketin yläkerta) sekä 15.2 (Nikkilä, Artturi) yhteiset kesätyöinfot nuorille.
Yritys voi työllistää nuoren kesätyösetelillä
Sipoolaisille yrityksille ja yhdistyksille kunta tarjoaa mahdollisuuden hakea kesätyöseteleitä nuorten työllistämistä varten. Kesätyösetelillä voi työllistää 15–19-vuotiaan nuoren vähintään kahden viikon ajaksi. Yhden työnantajalle myönnetyn kesätyösetelin arvo on 300 euroa.
Nuoren tulee hakea itse kesätyötä suoraan sellaiselta työnantajalta, jolle on myönnetty kesätyöseteli. Luettelo setelillä kesätyötä tarjoavista yrityksistä ja yhdistyksistä julkaistaan sipoo.fi:ssä tällä sivulla sen jälkeen, kun setelit on jaettu.
Naapureille varataan mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus hakemuksesta. Muistutuksesta tulee ilmetä muistutuksen kohteena olevan kiinteistön kiinteistötunnus, tekijän nimi, yhteystiedot ja muistutuksen tekijän omistaman tai hallitseman kiinteistön kiinteistötunnus.
Lisätietoja antaa hakemuksen käsittelijä etunimi.sukunimi@sipoo.fi
Tytti Mäntyoja, 040 191 4236, puhelinajat ma, ke, pe klo 10.00–11.00.
Kirjalliset rakennusvalvonnalle osoitettavat muistutukset tulee toimittaa viimeistään 21.2.2024 klo 16:00 osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi tai Sipoon kunta, Rakennusvalvonta, PL 7 (Lukkarinmäentie 2), 04131 SIPOO.
Sipoon omistamaa merenrantahuvilaa Lövhyddania saunoineen voi vuokrata taas ensi kesänä. Lövhyddanin toimintakausi on 1.5-30.9.2024. Vuokrausajankohtien varaaminen tapahtuu Timmi-järjestelmän kautta 1.3. alkaen.
Kalkkirannassa sijaitsevaa Lövhyddania vuokrataan yksityisten ihmisten, yhdistysten ja yritysten virkistys-, kokous- ja juhlatoimintaan. Lövhyddan on tänä kesänä vuokrattavissa toukokuun alusta alkaen aina syyskuun lopulle saakka.
Tämä vuonna varaus tapahtuu Timmi-järjestelmän kautta. Puhelimitse, tekstiviestitse tai sähköpostitse tehtyjä varauksia ei huomioida. Tehdyt varaukset astuvat voimaan vasta, kun varaus on hyväksytty työllisyyspalveluiden toimesta. Tehtyjä varauksia hyväksytään työllisyyspalveluiden toimistossa arkisin.
Hinnaston ja lisätietoja saat Lövhyddanin verkkosivuilta tästä linkistä. Kohde ei ole esteetön. Lisätietoja voi kysyä myös työllisyyspalveluiden toimistosta (yhteystiedot alla).
Työllisyyspalvelut järjestää 25.4.2024 avoimet ovet klo 15-19, jolloin kiinnostuneet voivat tulla paikan päälle tutustumaan Lövhyddaniin (Kassivikintie 99-16).
Sipoon valtuusto kokoontuu Juhlatalolla, Brander-salissa ja sähköisenä kokouksena maanantaina 12. helmikuuta 2024 klo 18. Kokouksessa käsitellään N65 Metsärinteen asemakaava- ja asemakaavan muutos, Sopimus mt 148 ja Brobölentien parantaminen -hankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä, lausuntoja kuntarajan siirtämistä koskeviin hakemuksiin, valtuustoaloitteita sekä muut esityslistalla olevat asiat.
Esityslista on julkaistu kunnan nettisivuilla 6. helmikuuta 2024 ja pöytäkirja julkaistaan 20. helmikuuta 2024. Valtuuston kokoukset esitetään reaaliaikaisina ja ne tallennetaan Sipoon kunnan YouTube-kanavalla. Pääset YouTube-kanavalle sipoo.fi:n kautta: Etusivu > Demokratia > Valtuusto ja kunnanhallitus > Valtuusto > Sipoon kunnan YouTube-kanava. Kokousta on mahdollista seurata myös Juhlatalolla (Vanha vesitornimäki 1).
Kunnan verkkopalvelussa Sipoo.fi:ssä tehdään teknisiä ylläpitotöitä keskiviikkona 7.2.2024. Ylläpitotöistä johtuen verkkosivustolla saattaa esiintyä käyttökatko (noin 15–30 minuuttia) aikavälillä 18.00-22.00. Pahoittelemme mahdollista käyttökatkoa.
Päätösnro
33/2024 Dnro
ESAVI/14678/2023 Hakija
GRK Suomi Oy Asia
Sipoon keskusampumaradan vallirakenteiden ympäristölupa sekä toiminnan aloittamislupa, Sipoo
Kuulutuksen ja päätöksen nähtävilläpito
Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun päätöksen tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 2.2.-11.3.2024 osoitteessa ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa. Ohjeet muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa.
Asia
Päätös Itä-Tontun ja Soratontun merikiviaineksen ottotoiminnan vaikutustarkkailusta, Helsinki ja Sipoo Hakija
MH-Kivi Oy Dnro
UUDELY/2119/2019
Kuulutuksen ja päätöksen nähtävillä pito
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus antaa yllä mainitun tarkkailusuunnitelman tiedoksi julkisella kuulutuksella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen verkkosivuilla. Kuulutus ja tarkkailusuunnitelma pidetään nähtävillä 2.2.–11.3.2024 seuraavassa osoitteessa, mistä ne ovat luettavissa: http://www.ely-keskus.fi/kuulutukset (> Uusimaa). Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden tekemiseen ilmenevät tiedoksiantokuulutuksesta.
Islannin mallin soveltaminen ja niin sanotun Sipoon mallin laatiminen otti ensi askeleensa tiistaina 30.1. Sipoossa. Kunta, Itä-Uudenmaan poliisi, Itä-Uudenmaan hyvinvointialue ja Planet Youth pitivät yhdessä aloitustapaamisen ja ensimmäisen työpajan Islannin mallin soveltamisesta Sipoossa lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi.
Sipoo on Suomen ensimmäinen kunta, joka lähtee soveltamaan Planet Youthin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen mallia, eli niin kutsuttua Islannin mallia. Kunnanjohtaja Mikael Grannas ja Planet Youth -järjestön johtaja Pall Rikhardsson allekirjoittivat seremoniallisesti sopimuksen Islannin mallin soveltamisesta.
Rikhardssonin mukaan Islannin mallin 16 maan verkosto antaa Sipoolle uusia ajatuksia, näkökulmia ja ideoita nuorten hyvinvoinnin parantamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn. Tarkoituksena Islannin mallin soveltamisessa ei ole kopioida kaikkea, mitä Islannissa on tehty. Sen sijaan halutaan keksiä, löytää ja ottaa käyttöön juuri Sipoon kulttuuriin sopivia tapoja ja käytäntöjä, joilla voidaan sekä minimoida riskejä lasten ja nuorten hyvinvoinnille että maksimoida ympäristössä ja arjessa niitä tekijöitä, jotka edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia.
Oletko vielä ilman kesätöitä, etkä tiedä mitä tehdä. Me Sipoon etsivät Ira & Teea sekä Sipoon Ohjaamo autamme sinua töiden haussa mielellämme.
Tämän asian tiimoilta tavoitat meidät parhaiten tulemalla Söderkullan kirjaston aulaan torstaina 8.2.2024 klo 12-19 tai Nikkilässä Ohjaamon tiloissa torstaina 15.2.2024. Tarjolla myös kahvia ja keksiä.