Porvoon ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 22.9.2020

Viimeksi muokattu 31.08.2021

Sipoonlahden koulun oppilaalla koronavirustartunta – noin sata karanteeniin

Kunnan tartuntatautiyksikkö on puhelimitse yhteydessä tänään kaikkiin altistuneiden oppilaiden perheisiin. Altistumisesta tiedotetaan tässä vaiheessa, koska tieto oppikylän mahdollisesta altistumisesta on tullut vasta nyt.

Sipoonlahden koulun muiden oppikylien oppilaat eivät ole altistuneet. Niissä jatketaan lähiopetusta noudattaen turvallisuus- ja hygieniakäytäntöjä.

Sipoonlahden koulu on Etelä-Sipoossa sijaitseva vuosiluokkien 1.–9. yhtenäiskoulu, jossa järjestetään myös esiopetusta. Sipoonlahden koulu on lukuvuoden alussa laatinut suunnitelman syyslukukauden 2020 aloittamisen käytänteistä sekä varautumissuunnitelman. Suunnitelmissa on huomioitu koulun toiminta oppikylissä ja muunneltavissa oppimisympäristöissä koronavirustilanteessa.

Karanteeni: Karanteenilla tarkoitetaan terveen henkilön liikkumisvapauden rajoittamista. Karanteeniin asetetaan oireeton, terve henkilö, joka on altistunut koronavirukselle oltuaan esimerkiksi kontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteenilla estetään tartuntoja mahdolliselta oireettomalta tartunnankantajalta muihin henkilöihin.

Eristys: Eristyksellä tarkoitetaan tarttuvaa tautia sairastavan potilaan eristämistä terveistä. Eristykseen asetetaan siis henkilö, jolla on todettu koronavirustartunta. Eristys voidaan toteuttaa kotona tai sairaalassa. Tällä halutaan välttää mahdolliset jatkotartunnat.

Viimeksi muokattu 05.11.2021

Valtuuston kokous 5.10.2020

Viimeksi muokattu 01.09.2021

Kunnanjohtaja: ”Olkaa varovaisia, käyttäkää maskeja”

-Sipoo on sen verran lähellä pääkaupunkia ja monet sipoolaiset asioivat tai työskentelevät pääkaupunkiseudulla, jossa koronavirustilanne kiihtyy, että maskin käyttö kirjastoissa, kaupoissa, virastoissa, baareissa ja vastaavissa julkisissa sisätiloissa on erittäin suositeltavaa. Olkaa varovaisia, käyttäkää maskeja ja noudattakaa ohjeistuksia. Huolehditaan yhdessä siitä, että mahdollisimman harva sipoolainen sairastuu, sanoo kunnanjohtaja Mikael Grannas.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen video-ohjeesta voit katsoa neuvoja kasvomaskin oikeaoppiseen käyttöön. Pääset video-ohjeeseen tästä linkistä.

Ei vielä maskisuositusta oppilaitoksiin Sipoossa

Rauhallisen jakson jälkeen on Sipoossa ilmennyt yksittäisiä uusia laboratoriovarmennettuja koronavirustartuntoja. Suurin osa Sipoon 84 vahvistetusta tartunnasta on keväältä. Toistaiseksi koronavirustilanne ei vaikuttaisi edenneen Sipoossa kiihtymisvaiheeseen. Näin ollen Sipoon kunta ei toistaiseksi anna maskisuositusta toisen asteen oppilaitoksiin Sipoossa.

Lataa koronavilkku

Sipoon kunta suosittelee myös lataamaan koronavilkun älypuhelimeen. Voit ladata koronavilkun puhelimeesi osoitteessa koronavilkku.fi.

Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama sovellus, jonka avulla saat tiedon, jos olet sovelluksen arvion mukaan altistunut koronavirukselle. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi.

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Sipoon Box Café & Grillissä 19.9. käyneitä pyydetään tarkkailemaan vointiaan tarkasti mahdollisen korona-altistumisen takia

Kyseisenä ajankohtana Box Café & Grillissä käyneitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan tarkasti kahden viikon ajan mahdollisesta altistumisesta. Jos oireita ilmenee, pyydetään sipoolaisia olemaan välittömästi yhteydessä suoraan Sipoon tartuntatautitiimiin puhelimitse numeroon 09 2353 6012. (Huom! Numero on vain oireita saaville sipoolaisille Box Café & Grillissä asioineille. Muissa koronavirustestitarpeissa tulee olla tavalliseen tapaan yhteydessä terveyskeskukseen puh. 09 2353 6001.)

Muiden kuntien asukkaiden tulee koronavirusoireiden ilmetessä ottaa yhteyttä oman asuinalueen terveyspalveluihin. Jos edes lieviä oireita ilmenee, tulee hakeutua koronavirustestiin välittömästi. Testitulosta tulee odottaa kotona ja välttää läheisiä kontakteja erityisesti iäkkäiden ja riskiryhmiin kuuluvien kanssa.
Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Suosittelemme myös lataamaan puhelimeen Koronavilkun ja käyttämään kasvomaskia tilanteissa, joissa turvavälejä ei pystytä varmuudella pitämään riittävinä. Koronavilkun voi ladata osoitteessa koronavilkku.fi.

Rauhallisen jakson jälkeen on Sipoossa ilmennyt yksittäisiä uusia laboratoriovarmennettuja koronavirustartuntoja. Suurin osa Sipoon 84 vahvistetusta tartunnasta on keväältä.

Viimeksi muokattu 18.11.2020

Rosk’n Roll tiedottaa: Puutarhajätteet voi hyödyntää itse tai viedä lajiteltuina jäteasemalle

”Haravointijätteen voi itse kompostoida avokompostorissa tai kehikossa ja hyödyntää tuloksena syntyvä ravinteikas multa oman pihan istutuksille. Leikatut oksat voi silputa ja levittää vaikka pensaiden alle karikkeeksi. Silppua voi myös hyödyntää kuivikkeena kompostorissa. Ylimääräiset omenat kannattaa lahjoittaa tutuille tai esimerkiksi metsästysseuroille ja hevostalleille. Pieniä määriä omenia voi myös kompostoida suljetussa kompostorissa”, vinkkaa ympäristökouluttaja Rakel Allén Rosk’n Rollilta.

Kaikenlaista puutarhajätettä vastaanotetaan myös jäteasemilla. Lähes kaikki puutarhajätteiden pienkuormat vastaanotetaan kotitalouksilta maksutta, kunhan ne on oikein lajiteltu. Puutarhajätteen vieminen yleisille puistoalueille tai luvatta toisen maalle on kiellettyä. Puutarhajätteen läjitys on keskeisimpiä syitä haitallisten vieraslajien leviämiseen.

Jäteasemilla vastaanotetaan omenoita maksutta kotitalouksilta enintään 200 litraa kerrallaan. Vastaanotetut omenat päätyvät energiahyötykäyttöön biokaasulaitokseen.

Myös haravointijätettä voi tuoda maksutta, kunhan sen seassa ei ole kaislaa, risuja, omenia tai haitallisia vieraskasveja. Jos haravointijätteen kuljettaa jätesäkeissä, se on jäteasemalla purettava säkeistään. Myös heinä ja oljet vastaanotetaan haravointijätteenä, mutta paalit on purettava.
Haitallisia vieraslajeja otetaan jäteasemilla vastaan maksutta pienkuormina eli paketti- tai henkilöautolla tai siihen liitetyllä peräkärryllä tuotuna. Haitalliset vieraslajit tulee olla erikseen huolellisesti pakattuja jätesäkkeihin. Vieraslajisäkit ohjataan jätteenpolttoon.

”Tänä syksynä espanjansiruetanoista on kyselty joillakin alueilla aiempaa enemmän. Myös niitä voi tuoda jäteasemalle. Vieraskasvilajien tavoin ne tulisi pakata huolella”, mainitsee Rakel Allén.

Erilaiset puujätteet vastaanotetaan erikseen lajiteltuina, ja ne hyödynnetään energiana. Erilleen tulee lajitella risut ja oksat, kannot ja juurakot, käsittelemätön puu kuten raakalaudat, käsitelty puu (esim. puuhuonekalut) sekä kyllästetty puu. Risujen sekä käsittelemättömän ja käsitellyn puun vastaanotto on perusmaksua maksavilta kotitalouksilta maksutonta. Kyllästettyä puuta saa tuoda maksutta alle 1 m³ erän. Kannot ja juurakot ovat maksullista jätettä.

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Sipoon Äänet -kitarafestivaali järjestetään neljännen kerran 2.-4.10. 2020

Kuva: Mitro Härkönen (Petri Kumela & Vesa Vierikko, Harmo ja minä)

Sipoon äänet – Sibbo toner on musiikkifestivaali Sipoossa. Idea omasta festivaalista syntyi Sipoon kunnan ja eri musiikkitahojen työkokouksessa viisi vuotta sitten. Kaikilla oli sama unelma – tuoda musiikin maaginen voima kuntalaisille ja nostaa sekä paikallisia että kansainvälisiäkin taiteilijoita esille. Festivaali tarjoaa monipuolista ohjelmaa niin aikuisille kun lapsille, aina innokkaista harrastesoittajista kokeneille klassisen musiikin konserttikävijöille.

Kitaristi Petri Kumela toimii Sipoon äänet – Sibbo toner festivaalin taiteellisena johtajana ja järjestäjätahot ovat Sipoon kunnan kulttuuripalvelut, Musiikkiopisto Sipoossa, Sibbo svenska församling, Sipoon suomalainen seurakunta ja Lilla Villan.

Festivaalin ohjelma aikatauluineen ja lipunmyyntilinkkeineen löytyvät kotisivulta: http://sipoonaanet.fi/

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Uudistettu sipoo.fi on koekäytössä – käy testaamassa älykästä avustajaa

Tavoitteena verkkopalveluiden uudistuksessa on tehdä sipoo.fi-palvelusta entistä käyttäjäystävällisempi, ulkoasultaan modernimpi ja saavutettava. Uuden sipoo.fi:n koekäytössä olevaan betaversioon pääset nykyisen sipoo.fi:n etusivulta ja suoraan osoitteessa beta.sipoo.fi.

Koekäytössä on tällä hetkellä keskeneräinen versio uudesta sipoo.fi:stä. Sitä ja sen sisältöjä työstetään, kehitetään ja täydennetään lähiviikkoina. Sivustolla olevat sisällöt ovat koko ajan ajantasaisia, mutta aluksi kokeiluversiossa on vain pieni osa Sipoon verkkopalvelun sisällöistä. Kehitystyötä tullaan tekemään myös käyttäjätestauksen avulla.

Nykyinen sipoo.fi palvelee sinua edelleen osoitteessa sipoo.fi, kunnes uusi sipoo.fi saadaan kehitettyä siten, että se on valmis korvaamaan nykyisen sipoo.fi:n.

Testaa älykästä avustajaa

Uuden sipoo.fi:n kokeiluversiossa pääset jo nyt testaamaan asioinnin apuna toimivaa älykästä avustajaa. Verkkoasioinnissa auttaa eräänlainen tekoäly, joka osaa tarjota sinulle vastauksia, jotka voivat auttaa sinua eteenpäin tai vastata kysymyksiisi.

Kokeiluversioon tekoälyä varten on rakennettu vasta muutama kymmenen kysymystä ja vastausta. Kaipaamme nyt sinun apuasi tekoälyn kehittämisessä. Käy kokeilemassa älykästä avustajaa kokeiluversiossa ja kerro meille, mitkä ovat sinun kysymyksiäsi. Pääset käyttämään sitä, kun klikkaat painiketta ”Oma asiointi”.

Kokoamme vastauksia asiakkailta tuleviin kysymyksiin ja kehitämme älykästä avustajaa sitä kautta. Voit jättää kysymyksesi meille kokeiluversiossa palautelomakkeella kohdasta ”Anna palautetta”, joka on etusivun alareunassa. Samalla lomakkeella voit myös halutessasi antaa muutakin palautetta kokeiluversiosta.

Sipoon verkkopalvelut saavutettavasti suomi.fi:ssä

Uudistuksessa sipoo.fi:stä tehdään saavutettava kaikille riippumatta asiakkaan mahdollisesta toimintaesteestä, mutta sipoo.fi:n kokeiluversion saavutettavuudessa on vielä tällä hetkellä puutteita. Uuden sipoo.fi:n saavutettavuutta kehitetään jatkuvasti. Sivustolle tullaan tekemään myös saavutettavuuden auditointi, jonka perusteella kehitystyötä jatketaan.

Tällä hetkellä saat Sipoon verkkosisällöt ja tiedot asioinnista saavutettavasti suomi.fi:n kautta. Pääset Sipoon saavutettaviin verkkosisältöihin tästä linkistä.

Uusi tapahtumakalenteri käyttöön

Myös kunnan tapahtumakalenteri on uudistettu. Tapahtumakalenteriin pääsee uuden sipoo.fi:n betaversiossa etusivulta ja myös tapahtumia näkyy uuden sipoo.fi:n etusivulla. Uudistettu tapahtumakalenteri on käytössä myös suoraan osoitteessa tapahtumat.sipoo.fi.

Uutta tapahtumakalenterissa on se, että sipoolaiset pääsevät selaamaan tapahtumia eri aihealueittain omien kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Jatkossa myös kaikki tapahtuman järjestäjät pääsevät itse syöttämään tapahtumansa tiedot tapahtumakalenteriin. Tapahtuman tiedot tulevat näkyviin tapahtumakalenteriin, kunhan ne on tarkistettu kunnassa. Tapahtumien järjestäjille on tarkat ohjeet tapahtuman syöttämiseen tapahtumakalenterissa tässä linkissä.

Asiointipalvelu rakentuu vaiheittain

Myös sipoo.fi:n asiointipalvelua uudistetaan. Kuntalainen voi jatkossa asioida Sipoon kunnan kanssa verkossa yhä useammissa asioissa. Asiointipalvelua kehitetään voimakkaasti lähivuosina ja uusia toiminnallisuuksia tarjotaan asiakkaille sitä mukaa kun ne valmistuvat. Vähitellen yhä useamman asioinnin voi tehdä Oman asioinnin kautta helposti juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii.

Omassa asioinnissa voit jatkossa viestiä turvallisesti kaikissa asioissasi ja tehdä siellä myös ilmoituksia, hakemuksia, varauksia ja tilauksia. Omassa asioinnissa asioidaan vahvasti tunnistautuneena ja asiakkaan asioinnit ohjataan kunnassa suoraan niille asiantuntijoille, joiden käsiteltäviksi ne kuuluvat.

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Stefan Lindforsin taideteos Spiritus Lux valaisee nyt ympäristönsä Sipoon Jokilaaksossa

”Spiritus Lux on teos, joka on matkustanut läpi ihmisen historian ja maailman – yli vuorten, halki merten ja maiden, ja tämä purjehtiva vaunu on nyt pysähtynyt Suomeen ja Nikkilään. Spiritus Luxin siipi näyttää tuulen suunnan ja valaisee pimeänä aikana ympäristönsä samalla muistuttaen jatkuvasta elämästä.” Kertoo taiteilija Stefan Lindfors.

Teoksen vaunu on hitsattua terästä ja tuulen suunnan mukana pyörivä siipi on hitsattua terästanko-verkkoa, jonka pinta on läpikuultavaa lasikuitua. Teoksen korkeus on 8 metriä ja halkaisija maan pinnassa 4,5 metriä.

Kunnanjohtaja Mikael Grannas toivoo Spiritus Lux -teoksen luovan sielun Jokipuiston alueelle ja muodostuvan alueen maamerkiksi.

”Julkinen taide on kaikkien tavoitettavissa. Sitä pääsee katsomaan ja kokemaan ilman pääsymaksua ja silloin, kun se itselle sopii. Teoksen luo on myös helppo sopia vaikkapa tapaaminen. Useista julkisista taideteoksista onkin aikojen saatossa muodostunut paikkakunnan symboli. Kuvataiteilija Jan-Erik Andersson on joskus todennut, että taide voi luoda asuinpaikalle sielun. Toivon tämän Stefan Lindforsin Spiritus Lux -teoksen luovan Jokipuiston alueelle sekä Nikkilään sielun ja kuntalaisten ottavan teoksen omakseen sopimalla vaikkapa tapaamisia sen luona. Teoksen siipi pyörii tuulen suunnan mukaisesti ja se valaisee pimeällä ympäristöään toimien samalla Jokipuiston alueen maamerkkinä.” Grannas sanoo.

Teos syttyy eloon ensimmäistä kertaa Sipoon syntymäpäivänä

Projektin idea syntyi jo monta vuotta sitten, kun Lindfors vieraili Sipoossa. Sunnilleen samoihin aikoihin kunnanvaltuusto oli hyväksynyt Nikkilän Taideohjelman, jonka tavoitteena oli kehittää Nikkilään sopivat käytännöt taidehankkeiden toteuttamiseksi ja rahoittamiseksi osana alueen kehittämistä. Teos on toteutettu taideohjelman mukaisesti. Kunnan taidetyöryhmä on vastannut pääsääntöisesti omalla asiantuntemuksellaan hyväksyttyjen taidehankkeiden suunnittelusta ja toteuttamisesta. Taideasiantuntijapalveluja on saatu muun muassa Yhteiskuntaiteilija- ja Taide käyttöön -hankkeiden kautta. Asiantuntijana on toiminut kuvanveistäjä Marjukka Korhonen.

Tänään tiistaina 22.9. kun ilta hämärtyy saavat sipoolaiset omassa rauhassa ihailla Nikkilän uutta veistosta, Spiritus Luxia, joka syttyy eloon. Samalla Sipoo täyttää 668 vuotta. Vaikka kunnan tarkkaa perustamisvuotta ei tiedetä, sen parempaa tietoa ei ole kuin piispa Hemmingin kirje Ruotsin kuninkaalle. Kirje on päivätty 22. syyskuuta. Siinä mainitaan Sipoo ensimmäisen kerran kirjallisesti, ja päivämäärää pidetään Sipoon syntymäpäivänä.

Spiritus Luxia pääsee ihailemaan Jokilaaksossa, kävelymatkan päästä Uudensillantieltä, Juhlatalon vastapäätä.

Kuvat: Marco Melander

Taideteos Spiritus Lux. Teoksessa vaunu ja siipi.

Taideteos Spiritus Lux. Teoksessa vaunu ja siipi.

Viimeksi muokattu 05.07.2022

HSL tiedottaa: U-linja 983 lakkautetaan 1.10.2020

Linjalla on ollut arkiaamuisin kaksi vuoroa Keravalta ja yksi vuoro iltapäivisin Kilpilahdesta. Korvaavia yhteyksiä HSL-alueella tarjoavat mm. linjat 978, 978K ja 985.

U-linjat ovat linjoja, jotka suuntautuvat HSL-alueen ulkopuolelle, joille HSL on tehnyt sopimuksen HSL-lippujen kelpaamisesta HSL-alueen sisällä. Pääosa U-linjoista on markkinaehtoisia, joissa liikennöitsijä päättää linjan liikennöinnistä.

Viimeksi muokattu 05.07.2022