Lukiot ja luokka-asteet 7.-9. etäopetukseen 8.3. alkaen – Yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään

Sipoossa suurin osa tiukimmista rajoituksista ja toimista on jo käytössä, kuten yli 6 hengen kokoontumisrajoitus, aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeytys sekä laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus.

Uutta on, että lukiot ja perusopetuksen luokka-asteet 7.-9. siirtyvät etäopetukseen ainakin ajalle 8.3.-28.3.2021. Etäopetus toteutetaan siten, että oppilaan koulupäivä noudattaa lukujärjestystä etäopetusjakson aikana ja näin oppilaiden päivittäinen vuorokausirytmi säilyy samanlaisena kuin lähiopetuksessa. Erityisen tuen ja valmistavan opetuksen oppilaiden opetus toteutetaan lähiopetuksena. Tarkemmin etäopetuksesta on tiedotettu suoraan Wilman kautta. Myös lounasjakeluun ilmoittautuminen on käynnissä ja siitä on tiedotettu Wilmassa. Luokka-asteilla 0.-6. ja varhaiskasvatuksessa jatketaan lähiopetusta.

Yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytetään

Yli 12-vuotiaiden (2007 syntyneet ja sitä vanhemmat) harrastustoiminta keskeytetään kunnan hallinnoimissa sisä- ja ulkotiloissa 8.3. alkaen. Yli 12-vuotiaiden varatut ryhmäliikuntavuorot perutaan kunnan sisäliikuntatiloista ja myös ulkokentiltä 8.3. – 28.3. Omatoimisesti ulkokenttiä ja ulkoliikuntapaikkoja on sallittua käyttää, kunhan noudatat turvavälejä. Alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, kuten urheilukentillä, saa olla kerrallaan enintään 50 ihmistä.

-Kunnan ei ole mahdollista järjestää valvojia esimerkiksi jokaiselle urheilukentälle valvomaan sitä, ettei ihmisiä ole liikaa paikalla. Jätäthän siis menemättä liikuntapaikalle, jossa on ruuhkaa tai jossa et pysty noudattamaan vähintään kahden metrin turvaväliä, sivistysjohtaja Jukka Pietinen sanoo.

12-vuotiaiden (2008 syntyneet) ja sitä nuorempien harrastuksia voidaan järjestää kunnan tiloissa rajatusti, (sisätiloissa enintään 10 henkilöä ja ulkotiloissa enintään 50 henkilöä) erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen ja ilman lähikontakteja. Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös velvoittaa varmistamaan, että asiakkaille ja toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa henkilöt eivät joudu keskenään lähikontaktiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Sipoon kunnan tiloissa toteutettavassa lasten harrastustoiminnassa tulee tosiasiallisesti voida välttää lähikontaktit. Toimijoiden tulee myös tehdä kirjallinen suunnitelma lähikontaktien välttämiseksi aluehallintoviraston määräyksen mukaisesti. Tarkemmat turvallisuusohjeet lasten harrastuksista näet kunnan verkkosivuilta tästä linkistä (kohta ”Harrastukset”).

Nuorisotilat suljetaan

Kunnan nuorisotilat Nuorkka ja Pleissi suljetaan 8.3.-28.3.2021. Nuorisotoimi jalkautuu nuorten pariin nuorisotilojen ollessa suljettuna. Nuorisotyöntekijät ovat myös tavoitettavissa niin puhelimitse kuin sosiaalisessa mediassa.

Työllisyysyksikkö Risteys supistaa toimintaansa kuntouttavan työtoiminnan osalta 8.3.-28.3.2021.

Kirjastojen tiloja ei suljeta kokonaan, mutta niissä saa ainoastaan käydä asioimassa ja noutamassa ennakkoon varattua aineistoa. Asioidessa kirjastossa tulee pitää vähintään kahden metrin turvaväli.

Myös kunnan asiakaspalvelupisteet SipooInfo Nikkilä ja SipooInfo Söderkulla pysyvät avoinna. Näin turvataan oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin. Asioidessa tulee pitää vähintään kahden metrin turvaväli ja suosittelemme myös kasvomaskin käyttöä. Suosittelemme kuitenkin, että asioit etäyhteyksien avulla ja vältät paikan päällä asiointia, jos asiasi vain on mahdollista hoitaa etänä.

Vaikutukset paikallisiin yrityksiin ja muihin yksityisiin toimijoihin

Tiukemmat rajoitukset ja määräykset vaikuttavat myös paikallisten yritysten ja muiden yksityisten toimijoiden toimintaan. Pyydämme yrityksiä ja muita yksityisiä toimijoita seuraamaan ja noudattamaan valtion asettamia rajoituksia ja aluehallintoviraston määräyksiä.

Tähän mennessä Sipoossa vaikuttavia aluehallintoviraston määräyksiä on määräys yritysten ja yhdistysten tietynlaisten yli 10 hengen asiakastilojen sulkemisesta ja määräys lähikontaktien tosiasiallisesta välttämisestä asiakkaille ja toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa.

Hallitus esittää myös kaikkien ravintoloiden ja muiden ravitsemusliikkeiden sulkemista 8. –28. maaliskuuta. Sulku koskisi Sipoota ja ainoastaan ruuan ulosmyynti asiakkaille olisi sallittua. Pyydämme yrityksiä ja muita yksityisiä toimijoita seuraamaan viranomaisten viestintää määräyksistä.

Linkit:
Aluehallintoviraston verkkosivut
Valtioneuvosto: Rajoitukset ja suositukset koronaepidemian aikana
Sipoo.fi: Suositukset ja rajoitukset koronapandemian aikana

 

Viimeksi muokattu 03.03.2021

Kunnan asiakaspalvelupisteessä SipooInfo Nikkilässä voi nyt asioida tuetusti Kelan kanssa etäyhteydellä

Etäasiointi Kelan kanssa on mahdollista SipooInfo Nikkilässä maanantaista perjantaihin kello 9-15 (tällä hetkellä poikkeuksellisesti perjantaisin vain klo 9-14). SipooInfo Nikkilä palvelee pääkirjaston yhteydessä osoitteessa Pohjoinen koulutie 2. Aikaa ei tarvitse varata etukäteen SipooInfoon tai Kelaan. Omaa asiointivuoroa saattaa kuitenkin joutua odottamaan hetken, jos palvelussa on muita asiakkaita.

Kelan etäpalvelun kautta voit hoitaa samoja asioita kuin Kelan palvelupisteissä. Kelan palveluasiantuntija palvelee videoyhteyden päässä etäasioinnissa arkisin palvelun aukioloaikoina kello 9-15. Etäpalvelun käyttöön on varattu hiljainen huone SipooInfo Nikkilän yhteyteen. Otathan asioimaan tullessasi mukaasi henkilöllisyystodistuksesi ja mahdollisesti muut tarvittavat tiedot tai asiakirjat.

– Tuetun etäasiointimahdollisuuden tarkoituksena on helpottaa sipoolaisten Kela-asioiden hoitamista nyt, kun Kelalla ei enää ole palvelupistettä Nikkilässä. Toivomme, että palvelu auttaa niitä sipoolaisia, jotka kokevat Kelan etäasioinnin käytön itsekseen hankalaksi tai ovat epävarmoja asioinnin onnistumisesta omin neuvoin. Lisäksi etäasiointi Kelan kanssa onnistuu SipooInfossa myös heille, joilla ei ole muuten käytettävissä tietokonetta tai verkkoyhteyttä, kertoo palvelupäällikkö Susanne Fredriksson.

SipooInfo-pisteellä kunnan asiakasneuvojat opastavat ja tukevat etäyhteyden käytössä. Asiakasneuvojat kytkevät yhteyden Kelaan päälle ja sulkevat sen asioinnin loputtua.

-Kun SipooInfo on suljettuna, kirjaston työntekijät voivat auttaa asioinnissa, jos vain kirjasto on avoinna.   Eli tällä hetkellä, kun kirjasto palvelee rajoitetusti koronaepidemian takia on poikkeuksellisesti tukea etäasiointiin tarjolla perjantaisin vain kello 14 asti. Palvelu on saatavilla vain, kun kirjasto tai SipooInfo on avoinna, Fredriksson sanoo.

Mahdolliset palvelun poikkeusaukiolot ilmoitetaan kunnan verkkosivuilla ja SipooInfo Nikkilä-asiointipisteessä. Tuettu etäasiointi Kelan kanssa on saatavilla vain SipooInfo Nikkilästä. SipooInfo Söderkullassa palvelua ei toistaiseksi tarjota.

 

Viimeksi muokattu 03.03.2021

Valtuuston kokous 15.3.2021

 

Sipoon valtuusto kokoontuu Nikkilän Sydämessä sekä sähköisesti Microsoft Teams ‑sovelluksen avulla maanantaina 15. maaliskuuta 2021 klo 18. Kokouksessa käsitellään Sipoon uuden pelastusaseman hankesuunnitelman hyväksyminen, valtuustoaloitteet Palvelutalo Lindan pysäköintimahdollisuuksien parantamiseksi Söderkullassa sekä Brobölen padon purkamisesta ja muut esityslistalla olevat asiat.

Esityslista on julkaistu kunnan nettisivuilla 9. maaliskuuta 2021 ja pöytäkirja julkaistaan 23. maaliskuuta 2021. Valtuuston kokoukset esitetään reaaliaikaisina ja ne tallennetaan Sipoon kunnan YouTube-kanavalla. Pääset YouTube-kanavalle sipoo.fi:n kautta: Etusivu > Demokratia > Valtuusto ja kunnanhallitus > Videolähetys valtuustosta. Videolähetystä on mahdollista seurata myös Nikkilän Sydämessä (Iso Kylätie 12).

Heikki Vestman

valtuuston puheenjohtaja

9.3.2021

 

Viimeksi muokattu 02.03.2021

Oliver Lindh on Sipoon Vuoden urheilija

SM-tason menestyksestä palkittiin:

Johan Fredriksson (triathlon)
Samu Kauppinen (alamäkipyöräily)
Tina Granfelt (pöytätennis)
Juuso Johansson (jääpallo)
Hanna Kareinen (uinti)
Aaro Lamberg (telinevoimistelu)
Isak Skog (jääpallo)
William Skog (jääpallo)
Gia Winberg (thainyrkkeily)

Kansainvälisestä arvokilpailumenestyksestä palkittiin:

Oliver Martin (moottoriveneily)

Sanomalehti Itäväylä on haastatellut vuoden urheilijaksi valittua Oliver Lindhiä. Haastattelua pääsee katsomaan Itäväylän julkaisemalta videolta tästä linkistä. Haastattelu on katsottavissa ainoastaan suomeksi. Itäväylä on antanut kunnalle luvan linkata videoon.

 

Viimeksi muokattu 02.03.2021

Ilmoitus – Porvoon ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 26.1.2021

 

Porvoon ympäristöterveysjaosto

Pöytäkirja ympäristöterveysjaoston kokouksesta 26.1.2021 on nähtävillä ympäristöterveydenhuollon toimistossa, Tekniikankaari 1 A, Porvoo, 26.2.2021 – 11.3.2021 klo 9.00 – 15.00 sekä Porvoon internetsivuilla: Esityslistat ja pöytäkirjat / Ympäristöterveysjaoston esityslistat ja pöytäkirjat.

Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Pornaisten ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.

Ilmoitus

 

 

Viimeksi muokattu 01.03.2021

Aluehallintovirasto tiedottaa: Aluehallintovirasto määräsi asiakastiloja suljettavaksi pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueella 1.-14.3. väliseksi ajaksi

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös koskee seuraavia julkisten ja yksityisten toimijoiden tiloja:

  • joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
  • yleiset saunat ja uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat
  • tanssipaikat ja kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin sekä muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat
  • huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat
  • sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat
  • kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Päätös ei koske sellaisia tiloja, joissa toiminta on järjestetty siten, että tilassa on enintään kymmenen henkilöä kerrallaan. Henkilöiden määrään ei lasketa henkilökuntaa. Lisäksi muuten suljettavaksi määrättyjä tiloja voidaan käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan. Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Päätöksen välttämättömyysharkinnassa aluehallintovirasto on ottanut huomioon, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on epidemiologisesti hyvin eri tilanteessa olevia kuntia. Vaikein epidemiatilanne on pääkaupunkiseudulla, kun taas sairaanhoitopiirin reuna-alueilla on epidemian osalta huomattavasti paremmassa tilanteessa olevia kuntia. Päätös on tehty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suosituksen mukaisesti Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Järvenpään, Keravan, Sipoon, Tuusulan ja Kirkkonummen kuntien alueille. Kyseinen alue muodostaa kiinteän liikkumis- ja työssäkäyntialueen. Alueen koronatartuntojen ilmaantuvuus on korkea, ja siellä todetaan tautiryppäitä. Terveydenhuollon kapasiteetin ylikuormittumisen uhka on suuri, ja tartuntojen määrä on saatava laskuun.

Päätöksellä sulkea tilat pyritään vähentämään erityisesti aikuisten välisiä lähikontakteja. Tartuntatautilain mukaan tilat voidaan määrätä suljettavaksi enintään kahden viikon ajaksi. Aluehallintovirasto seuraa tautitilanteen kehittymistä ja tekee tarvittavat uudet päätökset tilanteen perusteella.

uualla Uudenmaan alueella toimijoiden on varmistettava riittävät turvavälit tiloissaan – vastaavia määräyksiä tulossa myös muualle Etelä-Suomeen

Etelä-Suomen aluehallintoviraston 24.2. antaman päätöksen mukaan muualla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on niin julkisten kuin yksityisten toimijoiden varmistettava, että henkilöiden väliset lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää. Lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia tai oleskelua kasvotusten tai samassa tilassa alle kahden metrin etäisyydellä yli 15 minuutin ajan. Päätös koskee laajalti julkisten ja yksityisten toimijoiden tiloja silloin, kun sisätiloissa toimintaan osallistuu enintään kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa enintään 50 (viisikymmentä) henkilöä.

Toimijoiden on tehtävä suunnitelma siitä, miten ne varmistavat mm. turvavälien toteutumisen tiloissaan. Aluehallintovirasto julkaisee suunnitelmapohjan toimijoiden käyttöön verkkosivuillaan mahdollisimman pian.

Päätös perustuu tartuntatautilain väliaikaiseen pykälään 58 d ja on voimassa 25.2.-14.3.2021. Lisätietoa päätöksestä on tiedotteessa: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69901946.

Lisätietoa:

Viimeksi muokattu 01.03.2021

Mihin suuntaan Sipoon pitäisi kehittyä? – Vaikuta nyt kertomalla omat näkemyksesi

Kysymme sipoolaisilta näkemyksiä kuuteen eri teemaan netissä erilaisten kysymysten avulla.  Osallistumalla pääset kertomaan esimerkiksi, miksi Sipoossa kannattaa asua ja mitä kunnallista palvelua pitäisi eniten kehittää. Osallistujat voivat valita, mitkä vastausehdotukset kuhunkin kysymykseen ovat heidän mielestään sopivimpia ja jättää omia ajatuksiaan vastausehdotuksiksi. Niitä pääsevät näkemään ja niistä pääsevät äänestämään aina seuraavat osallistujat.

-Ajatuksenamme on tunnistaa teemoja, jotka ovat erityisen merkityksellisiä tulevina vuosina ja valmistella niistä erilaisia vaihtoehtoja, joiden vaikutukset arvioidaan. Kuntavaaleissa valittavat valtuutetut saavat vaihtoehdot käyttöönsä pohjamateriaaliksi, kun he valmistelevat ja päättävät Sipoon tulevaisuuden suuntaviivoista kuntastrategiassa. Äänestäjien valitsemilla valtuutetuilla on vapaat kädet luoda Sipoon tuleva strategia, mutta toivottavasti voimme hieman helpottaa heidän työtään valmistelemalla näitä erilaisia vaihtoehtoja ja tuomalla esiin sipoolaisten ajatuksia, kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo.

Kuntastrategiassa linjataan kunnan tulevaisuuden suunta, tavoitteet ja periaatteet palveluiden järjestämisestä kuntalaisille. Strategiassa valtuutetut päättävät siis siitä suunnasta, jota kohti kunnan toiminnassa tähdätään lähivuosina.

-Kunta kasvaa ja muuttuu ja myös maailma Sipoon ympärillä muuttuu. Paikallaan muuttumattomana pysyminen ei ole mahdollista, mutta nyt sinä voit vaikuttaa siihen, mihin suuntaan Sipoo muuttuu. Kannustan jokaista osallistumaan ja myös jättämään omia ehdotuksiaan vastauksiksi ja seuraaville osallistujille äänestettäväksi.

Oman näkemyksesi pääset kertomaan tästä linkistä. Osallistuminen on avoinna 14.3.2021 klo 15 saakka. Voit äänestää ja jättää vastausehdotuksiasi halutessasi myös useampaan kertaan tai vastata yhdellä kerralla yhteen teemaan ja palata myöhemmin vastaamaan toiseen teemaan.

 

Viimeksi muokattu 12.03.2021

Sipoon kunta valmistautuu sulkutilaan

Käytännössä useimmat rajoitukset ovat jo voimassa Sipoossa, kuten yli 6 hengen kokoontumisrajoitus, aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeytys sekä laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus.

Uutta kunnan palveluiden osalta on, että perusopetuksen luokka-asteet 7.-9. ja lukiot siirtyisivät etäopetukseen 8.3. –28.3.2021. Samalla Sipoossa yli 12-vuotiaiden harrastustoiminta keskeytyisi 8.3. –28.3.2021 ja sitä nuorempien lasten harrastustoiminta tulisi toteuttaa ilman lähikontakteja. Samalla sulkeutuisi myös kunnan nuorisotilat Nuorkka ja Pleissi 8.3. alkaen. Tähän saakka Sipoossa alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta on ollut sallittua tietyin rajoituksin, luokka-asteet 7.-9. ovat olleet lähiopetuksessa ja lukiot vuorotteluopetuksessa. Nuorisotilat ovat olleet avoinna.

Yksityistilaisuuksien (mukaan lukien perhetapahtumien) järjestämistä on jo suositeltu vältettävän kokonaan Sipoossa. Poikkeuksena tähän ovat olleet pienimuotoiset muistotilaisuudet, joiden enimmäishenkilömäärä laskisi nyt kymmenestä henkilöstä kuuteen.

Sipoolaisten yritysten toimintaan uudet rajoitukset vaikuttavanevat voimakkaasti. Hallitus ehdottaa kaikkien ravitsemisliikkeiden sulkemista 8. –28. maaliskuuta. Ainoastaan ruuan ulosmyynti asiakkaille olisi sallittua. Muita elinkeinonharjoittajia, kuten kuntosaleja ja ruokakauppoja, koskee jo voimassa oleva aluehallintoviraston määräys, joka velvoittaa toimijoita varmistamaan, että lähikontaktit voidaan tosiasiallisesti välttää asiakkaille ja toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa. Tämä aluehallintoviraston määräys on voimassa 25.2.–14.3.2021.

Kunta valmistelee palveluiden järjestämistä hallituksen esittämien rajoitusten mukaisesti. Palveluiden järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin asiakkaille ensi viikolla.

Linkit:

Valtioneuvoston tiedote 25.2.2021: Hallitus linjasi siirtymisestä välittömästi koronaepidemian torjunnan tasolle kaksi, hallitus valmis ottamaan poikkeusolot käyttöön

Aluehallintoviraston tiedote 24.2.2021: HUS-alueelle tartuntatautilakimuutoksen mukainen päätös – turvavälit pitää taata asiakkaille ja toimintaan osallistuville tarkoitetuissa tiloissa

 

Viimeksi muokattu 25.02.2021

Ilmoitus kuulutuksesta – Ympäristösuojelulain mukainen päätös, Neste Oyj

Asia

Jätemuoveista ja muista kierrätysmateriaaleista valmistetun nesteytetyn raaka- aineen soveltuvuuden testausta koskeva koetoiminta, Porvoo

Hakija: Neste Oyj

Dnro: ESAVI/2425/2021

Päätösnro: 63/2021

Kuulutuksen ja päätöksen nähtävilläpito

Aluehallintovirasto antaa yllä mainitun päätöksen tiedoksi julkisella kuulutuksella aluehallintovirastojen verkkosivuilla. Kuulutus ja päätös pidetään nähtävillä 25.2.–6.4.2021 osoitteessa ylupa.avi.fi, mistä ne ovat luettavissa. Ohjeet muutoksenhausta ovat päätöksen liitteenä olevassa valitusosoituksessa.

Ilmoitus (pdf)

 

 

Viimeksi muokattu 25.02.2021

Yksityisteiden kunnossapitoavustus 2021

 

Yksityisteiden kunnossapitoavustusta voidaan hakea 1.3. – 6.4.2021 välisellä ajalla. Tämän jälkeen tulleita hakemuksia ei oteta huomioon.

Sähköinen hakemus löytyy Sipoon kunnan internet sivuilta www.sipoo.fi, jossa sen voi täyttää ja lähettää liitteineen, tai tulostaa ja täyttää perinteisesti kynällä.

Hakemukset osoitetaan: Sipoon tekninen valiokunta/Yksityisteiden kunnossapitoavustus, PL 7, 04131 SIPOO.

Tekninen valiokunta

Sipoossa 25 helmikuuta 2021

Kuulutus (pdf)

 

Viimeksi muokattu 25.02.2021