Yleistiedoksianto – Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella

 

Yleistiedoksianto (pdf)

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Dnro: UUDELY/3886/2021

Asia

Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella.

Nähtävilläpito

Tämä tiedoksianto on yleisesti nähtävillä 9.4.–16.5.2021 ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset.
Tiedoksiannettavat asiakirjat voi pyytää nähtäväksi Uudenmaan ELY-keskuksen kirjaamosta: kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi.

Lisätietoja

Juha Kuvaja, puh. 0295 021 413, sähköposti: juha.kuvaja@ely-keskus.fi

 

Viimeksi muokattu 09.04.2021

Esitys tilinpäätökseksi 2020: Sipoon kunta onnistui tekemään ylijäämäisen tilinpäätöksen

Vuoden 2020 taloutta haastoivat koronaviruksen talousvaikutukset ja jo ennen pandemiaa todettu tarve sopeuttaa kunnan käyttötaloutta. Kunta päättikin kesäkuussa karsia vuoden 2020 investointeja 8,1 miljoonalla eurolla. Osa investoinneista päätettiin ajoittaa suunniteltua myöhemmäksi, ja osaksi tehtiin muutoksia rahankäyttöön. Kasvua lisääviä ja tuloja tuottavia investointeja puolestaan kiirehdittiin. Kunta päätti myös viime vuoden keväällä jarruttaa välittömästi uusien investointien, hankintojen ja rekrytointien tekemistä.

-Korjaamalla talousarviotamme ja säästämällä onnistuimme kääntämään tämän vuoden tilinpäätöksen ylijäämäiseksi. Haluamme kiittää henkilöstöämme tästä tehdystä kovasta työstä ja venymisestä vaikeana aikana, kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaj Lindqvist lausuvat.

Koronapandemia nosti kustannuksia etenkin kunnan sosiaali- ja terveyspalveluissa. Pelkästään koronatestaukset lisäsivät kustannuksia 1,2 milj. euroa, erikoissairaanhoitoon yhteensä tuli pandemian takia noin 2 miljoonalla euroa lisäkuluja. Sosiaalipalveluissa taas koronan vaikutus kysyntään aiheutti noin 1 miljoonan euron säästöt. Monien palveluiden toimintatuotot laskivat, koska palveluja oli suljettuna varsinkin keväällä ja asiakasmaksuja hyvitettiin asiakkaille. Verotulot eivät sen sijaan viime vuonna heikentyneet niin kuin pandemian alkuvaiheessa uskottiin.

Yhtä asukasta kohti kunnan lainamäärä oli 5042 euroa

Tuloja kunta sai viime vuonna 2,6 miljoonaa euroa etukäteen arvioitua vähemmän, mutta myös kuluja oli 6  miljoonaa euroa arvioitua vähemmän. Kunnan kokonaismenot vuonna 2020 olivat 175,7 milj. euroa ja kokonaistulot 170,4 milj. euroa.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintamenot olivat viime vuonna 69,9 miljoonaa euroa. Sivistyspalveluihin kunta satsasi viime vuonna 54,5 miljoonaa euroa. Teknisen toimen sekä rakennus- ja ympäristötoimen toimintamenot olivat 18,6 miljoonaa euroa. Hallinnon (sisältää kehityksen, kaavoituksen, it:n, talouden ja hallinnon palveluita) osuus oli 18,0 miljoonaa euroa.

Tuloja saatiin monissa palveluissa asiakasmaksuista ennakoitua vähemmän. Sen sijaan kunnan verorahoitus toteutui noin 1,5 miljoonaa euroa korjattua budjettia parempana. Koronapandemian vaikutus verotuloihin näkyi kuitenkin siten, että verotulot olivat selvästi alle kunnan alkuperäisen budjetin. Verotuloja kertyi 107 milj. euroa, mikä on 3,8 milj. euroa enemmän kuin edellisvuonna. Valtionosuuksia kunta sai 23,6 miljoonaa euroa. Verotulojen kasvua selittää väestön kasvu ja se, että Sipoo sai 8,5 milj. euroa enemmän valtionosuuksia kuin mitä oli budjetoitu. Sipoolaisten määrä kasvoi viime vuonna 517 henkilöllä. Maanmyynnistä saadut myyntivoitot olivat yhteensä 5,16 miljoonaa euroa vuonna 2020, mikä oli ennakoitua hieman enemmän.

Kaiken kaikkiaan kunnalla meni viime vuonna toimintaan ja investointeihin enemmän rahaa kuin kunta sai tuloja. Menoja jouduttiin kattamaan ottamalla lisää lainaa. Kunnan lainamäärä vuoden lopussa oli 109,4 miljoonaa euroa. Tämä on 3,8 milj. euroa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yhtä asukasta kohti lainamäärä oli vuoden lopussa 5042 euroa.

Kunta investoi 24,2 milj. eurolla

Kunnan toteutuneet bruttoinvestoinnit rakennuksiin ja infrastruktuuriin olivat viime vuonna 24,2 miljoonaa euroa ja Sipoon Vesi mukaan lukien 26,4 miljoonaa euroa.

Sipoonlahden koulun laajennus- ja muutostyöt valmistuivat kesällä ja Nikkilän Sydämen laajennuksen rakentaminen on edennyt. Infrahankkeista viime vuonna valmistuivat Tarapotin työpaikka-alue ja Työpaikkatie. Myös Kumlan siltaa rakennettiin.

Määräaikaisten työsuhteiden osuus väheni

Henkilöstökulujen osuus kunnan (mukaan lukien Sipoon Vesi) menoista oli 60,7 miljoonaa euroa, mikä on 4,4 prosenttia edellisvuotta enemmän. Palkkamenojen kasvun taustalla oli etenkin palkkojen yleiskorotus. Kunnan kokonaishenkilöstömäärässä ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuonna 2020. Tavoitteena on ollut vähentää määräaikaisten työsuhteiden osuutta, missä on onnistuttu. Määräaikaisen henkilöstön osuus väheni viime vuonna Sipoossa samalle tasolle kuin kunta-alalla keskimäärin.

Henkilötyövuosina mitattuna kunnalla oli etukäteen arvioitua vähemmän henkilöstöresurssia viime vuonna. Tässä näkyy koronapandemian vaikutus, jonka vuoksi jäädytettiin ja siirrettiin monia rekrytointeja sekä palkattiin tavallista vähemmän kausi- ja kesätyöntekijöitä. Taustalla ovat myös henkilöstön sisäiset siirrot sosiaali- ja terveyspalveluihin kunnan muista palveluista, joissa työvoiman tarve oli koronavirustoimien vuoksi pienentynyt.

 

 

Viimeksi muokattu 08.04.2021

Luokka-asteet 7.-9. ja lukiot siirtyvät vuorotteluopetukseen Sipoossa

Vuorotteluopetus tarkoittaa luokka-asteilla 7.-9. sitä, että yksi luokka-aste opiskelee kerrallaan lähiopetuksessa ja kaksi luokka-astetta etäopetuksessa. Vuoroa vaihdetaan viikoittain. Yksittäinen oppilas opiskelee yhden viikon lähiopetuksessa ja seuraavat kaksi viikkoa etäopetuksessa. Lukioissa lähiopetuksessa ovat vuoroviikoin ykköset ja kakkoset.

-Vaikka etäopetus on pystytty toteuttamaan laadukkaasti, tarvitsee ja kaipaa iso osa oppilaista kipeästi myös lähiopetusta oppimistulosten säilyttämiseksi. Kouluissa on myös tehty runsaasti työtä mahdollisimman terveysturvallisen oppimisympäristön luomiseksi. Vuorotteluopetuksessa tiloja pystytään Sipoossa käyttämään siten, että turvaväleistä voidaan paremmin huolehtia ja yhteisissä tiloissa säilyy väljyys, sivistysjohtaja Jukka Pietinen kertoo.

Sipoossa on voimassa kasvomaskisuositus opiskelijoille ja oppilaille toisen asteen oppilaitoksissa, yläkouluissa (luokka-asteet 7.-9) ja peruskoulussa 6. vuosiluokalla. Pietisen mukaan kasvomaskeja myös käytetään hyvin kattavasti Sipoossa. Henkilöstön tulee käyttää kasvomaskia tai jos terveydellisistä syistä kasvomaskin käyttö ei ole mahdollista, käytetään suojavisiiriä tai muuta vastaavaa kasvosuojaa.

Opetuksen järjestelyjen jatkoa tarkastellaan ja arvioidaan uudelleen epidemiatilanteen perusteella säännöllisesti. Kunhan epidemiatilanne sen sallii, pyritään vuorotteluopetuksesta siirtymään kokonaan lähiopetukseen.

Sipoossa on voimassa myös useita muita rajoituksia ja suosituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Näet kaikki Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset kunnan verkkosivuilta.

 

Viimeksi muokattu 07.04.2021

Haku aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2021–2022

Hakuaika kouluissa järjestettävään aamu- ja iltapäivätoimintaan lukuvuodelle 2021–2022 järjestetään 7.4.-30.4.2021. Hakemuslomake täytetään Wilmassa. Lomake löytyy Wilman etusivun yläreunassa olevan menu-valikon (kolme viivaa) alta otsikolla ”Lomakkeet”. Huomioi, ettei lomaketta voi täyttää matkapuhelimen Wilma-sovelluksella.

Aamu- ja iltapäivätoimintaan voi hakea ensi lukuvuoden 1–2 vuosiluokan oppilaat ja 3–6 vuosiluokan oppilaat, joille on tehty erityistä tukea koskeva päätös. Aamu- ja iltapäivätoiminta on vapaaehtoista ja maksullista.

Lue lisää aamu- ja iltapäivätoiminnasta

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Nikkilä-Söderkulla kevyen liikenteen väylän suunnittelu käyntiin – merkittäviä udelleenpäällystyksiä tulossa tiestöön

-Juuri näiden teiden kunto ja myös monet muut hankkeet ovat olleet esillä tapaamisissamme ELY-keskuksen kanssa viime vuosina. Olemme kiitollisia, että ELY-keskus on kuullut kunnan viestin, tekninen johtaja Ilari Myllyvirta sanoo.

Sipoon kunnan edustajana tapaamisissa mukana ollut valtuuston puheenjohtaja Heikki Vestman kuvaa ELY-keskuksen panostuksia valtion maanteihin Sipoossa yhteiseksi työvoitoksi.

– Olemme tehneet neljän vuoden ajan periksiantamatonta vaikuttamistyötä, jotta Sipoon pääväylät saadaan kuntoon, liikenneturvallisuutta parannettua varsinkin risteyksissä sekä kevyen liikenteen väylähankkeita eteenpäin. Nyt työ tuottaa tulosta. Kiitos kaikille sipoolaisille aktiivisuudesta, Vestman sanoo.

Tiestön kunnon lisäksi esillä on ollut esimerkiksi Öljytien ja Brobölentien liittymän suunnittelun tilanne ja aikataulu. Vaarallisen risteyksen parannuksen suunnittelun aloittamista on onnistuttu aikaistamaan siten, että sen suunnittelu on alkamassa tänä vuonna ja rakentaminen vaiheittain siten, jotta liikenneturvallisuutta saadaan parannettua mahdollisimman nopeasti. Risteykseen on tulossa parannuksessa muun muassa liikennevalot, lisäkaistoja ja järjestelyt kevyelle liikenteelle.

-On ilahduttavaa, että Söderkullantien parannus ja asfaltointi toteutetaan tänä vuonna. Samaan aikaan on suunnattoman tärkeää, että liikenneturvallisuutta parannetaan Öljytien ja Brobölentien risteyksessä ja että risteykseen tullaan rakentamaan myös alikulku kevyelle liikenteelle, tapaamisissa kuntaa edustava kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaj Lindqvist sanoo.

Nikkilä−Söderkulla-välin kevyen liikenteen väylän suunnittelu käyntiin

Sipoon kunnan edustajat tapasivat ELY-keskuksen edustajia viimeksi 22. maaliskuuta ja keskustelivat liikenteen ajankohtaisista asioista. Esillä tapaamisessa oli erityisesti tarve kevyen liikenteen väylälle Nikkilän ja Söderkullan välille.

Sipoon kunnan edustajat kunnanjohtaja Mikael Grannas, tekninen johtaja Ilari Myllyvirta, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Vestman ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaj Lindqvist toivat esille Sipoon valtuuston vahvan tahtotilan toteuttaa Nikkilä-Söderkullan kevyen liikenteen väylä palvelemaan kasvavaa Sipoota ja aloittaa sen suunnittelu jo tänä vuonna.

Viimeksi muokattu 06.04.2021

Ilmoitus – Porvoon ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 23.3.2021

 

Porvoon ympäristöterveysjaosto

Pöytäkirja ympäristöterveysjaoston kokouksesta 23.3.2021 on nähtävillä ympäristöterveydenhuollon toimistossa, Tekniikankaari 1 A, Porvoo, 7.4.2021–21.4.2021 klo 9–15 sekä Porvoon internet-sivuilla: Esityslistat ja pöytäkirjat / Ympäristöterveysjaoston esityslistat ja pöytäkirjat

Ympäristöterveysjaoston esityslistat ja pöytäkirjat

Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Pornaisten ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.

Ilmoitus

 

Viimeksi muokattu 06.04.2021

Hyväksytty ranta-asemakaava – Krokholmen

 

Valtuusto on päätöksellään 15.3.2021 § 23 hyväksynyt ELY-keskuksen oikaisukehotuksen mukaisesti oikaistun RA4 Krokholmenin ranta-asemakaavan muutoksen. Hyväksymispäätöstä koskeva pöytäkirja on nähtävänä 23.3.2021 alkaen kunnan yleisessä tietoverkossa.

 

Valtuusto

Sipoossa 8.4.2021

Viimeksi muokattu 06.04.2021

Kutsuntaikäisten vuonna 2003 syntyneiden ennakkoterveystarkastukset alkavat Sipoossa

Jos opiskelet muualla kuin Sipoossa tai olet ilman opiskelupaikkaa, ole yhteydessä alla oleviin terveydenhoitajiin. Aika tulee varata terveydenhoitajalta ennen 29.5.2021. Terveydenhoitaja antaa lääkärinajan terveystarkastuksessa. Lääkäripäivät ovat touko-kesäkuussa.

Terveydenhoitajat:

Taru Rantti
puh. 050 4638593
Koulu: Sipoon lukio
Terveystarkastuspaikka: Enter, Iso Kylätie14, 01430 Sipoo

Helena Alden – Nieminen
puh.050 362 5278
helena.alden-nieminen (at) sipoo.fi
Koulu: Sibbo Gymnasium
Terveystarkastuspaikka: Nikkilän Sydän, 3krs, Iso Kylätie 12

Satu Pulkkinen
puh.050 465 1369
satu.pulkkinen (at) sipoo.fi
Koulu: Keuda Sipoo
Terveystarkastuspaikka: Enter, Iso Kylätie14, 01430 Sipoo

 

Viimeksi muokattu 01.04.2021

Ajanvaraus koronarokotuksiin avataan 18−64-vuotiaille riskiryhmäläisille torstaina 1. huhtikuuta noin klo 15 Sipoossa

Osa Sipooseen saatavista Pfizer-Biontechin rokotteista on mahdollista ohjata 18−64-vuotiaille riskiryhmäläisille myös siksi, että iso osa ikääntyneistä on jo saanut ensimmäisen rokoteannoksen. Sipoossa +75-vuotiaista jo noin 90 prosenttia on saanut ensimmäisen pistoksen ja 70−74-vuotiaista yli puolet.

Riskiryhmään 1 kuuluvien alle 65-vuotiaiden rokottaminen ehdittiin aloittaa jo aiemmin AstraZenecan rokotteella, mutta se keskeytettiin, koska haittavaikutusten mahdollisuutta kyseisen rokotteen osalta selvitetään. Nyt ryhmän rokottamista voidaan jatkaa Pfizer-Biontechin rokotteella. Kokonaan uutena rokotusten ajanvaraus avautuu riskiryhmään 2 kuuluville 18−64-vuotiaille.

Nyt avattaviin ryhmiin kuuluvien lisäksi aikoja rokotuksiin voivat varata edelleen myös kaikki ne, joiden rokotusvuoro on alkanut jo aiemmin Sipoossa.

Sipoossa rokotusvuorossa ovat siis:

  • 18−64-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus (ryhmä 2) tai erittäin voimakkaasti altistava sairaus (ryhmä1),(vuosina 1957-2003 syntyneet).
    Ryhmään kuuluvat voivat varata aikoja to 1.4. kello 15 jälkeen.  
  • Tänä vuonna 70 vuotta täyttävät ja kaikki sitä vanhemmat (eli vuonna 1951 syntyneet ja sitä vanhemmat, sekä perusterveet että riskiryhmiin kuuluvat) ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat omaishoitajat. Ryhmään kuuluvat voivat varata aikoja heti.
  • Kaikki 65−69-vuotiaat (eli vuosina 1952-1956 syntyneet, sekä perusterveet että riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat):
    Ryhmään kuuluvat voivat varata aikoja heti.
  • 16−17-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus (ryhmä 1, vuonna 2004 syntyneet ja vuonna 2005 syntyneistä ne, jotka ovat jo täyttäneet 16 vuotta). Ryhmään kuuluvat voivat varata aikoja heti.

Ajanvaraus tehdään nettipalvelussa tai puhelimitse

Pyydämme ensisijaisesti varaamaan ajan internetissä osoitteesta www.koronarokotusaika.fi. Ajanvaraus on nopeinta ja helpointa tehdä verkkopalvelussa. Jos ajanvaraus internetissä ei kuitenkaan ole mahdollista, ajan voi varata puhelimitse terveysaseman numerosta 09 2353 6001 arkisin maanantaista perjantaihin klo 9−15. Pitkäperjantaina ja pääsiäispäivinä puhelinajanvaraus on suljettuna ja palvelee normaaliin tapaan pääsiäisen jälkeen tiistaina 6.4. Huomioithan myös, että puhelinajanvarauksessa on ollut ajoittain ruuhkaa. Varaathan ajan verkkopalvelussa, jos se vain on mahdollista.

Rokotusvuorot ja eri rokotusryhmien alustavan rokotusaikataulun näet milloin tahansa kunnan verkkosivuilta osoitteesta www.sipoo.fi/koronarokotukset. Sivulta saat myös lisää tietoa rokotteista, Sipoon rokotuspisteistä ja ajan varaamisesta.

Ketkä kuuluvat riskiryhmiin?

THL on tuottanut listauksen, jonka perusteella määräytyy, missä järjestyksessä koronavirusrokotteita tarjotaan eri taustasairauksia sairastaville alle 70-vuotiaille henkilöille.

Vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia (ryhmä1) taustasairauksia ovat elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes ja Downin oireyhtymä (aikuiset).

Vakavalle koronavirustaudille altistavia (ryhmä 2) taustasairauksia ovat lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus, hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila, immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen, vaikea krooninen maksasairaus, tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta, uniapnea, psykoosisairaus ja sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40).

Muun aikuisväestön rokotuksiin siirrytään sen jälkeen, kun ensin on rokotettu ikääntyneet ja sairauden tai terveydentilan vuoksi riskiryhmiin kuuluvat. Alustavan arvion mukaan muun aikuisväestön rokottaminen voisi alkaa kesällä.

Linkit:

Tietoa koronarokotuksista ja alustava rokotusaikataulu sipoo.fi:ssä.
THL: Riskiryhmien koronarokotusten järjestys
THL: Tietoa AstraZenecan Covid-19 koronavirusrokotteesta
THL: Tietoa Pfizer-Biontechin Covid-19 koronavirusrokotteesta
THL:n tiedote 24.3.2021: AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan 65 vuotta täyttäneillä – haittavaikutusten mahdollisuutta nuoremmilla selvitetään edelleen

Huom! Tietoja tekstissä on päivitetty 65-vuotiaiden osalta muuttuneen ohjeistuksen vuoksi. Koronarokotuksiin AstraZenecan rokotteella voivat varata aikoja kaikki vuonna 1956 syntyneet, ei ainoastaan he, jotka ovat ehtineet täyttää 65 vuotta. Myös kaikki vuonna 2003 syntyneet riskiryhmäläiset voivat varata aikoja rokotuksiin PfizerBiontechin rokotteella, ei ainoastaan he, jotka ovat ehtineet täyttää 18 vuotta. /1.4.2021

Viimeksi muokattu 12.04.2021