Koulukuljetusetuutta lukuvuodelle 2022-2023 haetaan Wilman hakulomakkeen kautta. Hakuaika alkaa 18.03.2022 ja päättyy 8.4.2022.
Kaikkien nykyisten 3. ja 6. -luokkalaisten tulee hakea koulukuljetusetuutta ensi lukuvuodelle, vaikka koulumatkan pituus tai muu peruste oikeuttaisi jatkossakin etuuden myöntämiseen. Tulevat ekaluokkalaiset saavat erikseen ohjeen koulukuljetusetuuden hakemisesta.
Sipoolaisetpääsevätmaanantaistaalkaenäänestämäänsiitä, mitenMunSipoo-hankkeen 70 000 euroakäytetäänSipoonasuinalueidenkehittämiseksi. Asukasideoidenäänestäminen on mahdollista 21.3. – 11.4.2022 välisenäaikana.
Vuoden 2022 alussakäynnistynytosallistuvanbudjetoinninhanke on edennytasukasideoidenkeräämisen ja ideoidenesitarkastuksenkauttaäänestysvaiheeseen. Tammikuussakerätyistäideoistaäänestykseeneteniyhteensä45monipuolistaasuin– tai lähiympäristönasukasideaaympäriSipoota. Määrärahajaetaankaikkienalueidenkeskentasan, jolloinjokaisenalueenosuusbudjetistatuleeolemaannoin 8000 euroa.
Äänestysvaiheeseen hyväksytyt ideat julkaistaan kunnan verkkosivuilla
Ideoiden esitarkastuksen lähtökohtana oli pyrkiä mahdollistamaan jokaisen asukasidean eteneminen äänestysvaiheeseen. Osa asukasideoista hyväksyttiin kriteerien puitteissa äänestysvaiheeseen sellaisinaan, kun taas osa ehdotuksista edellytti pientä tarkentamista toteutuskelpoisiksi.
Hyviä asukasideoita jouduttiin myös lopulta hylkäämään ideoille laadittujen kriteerien perusteella. Esimerkiksi useampi kehitysehdotus oli jo valmiiksi vireillä muuta kautta, minkä vuoksi niitä ei voitu ottaa mukaan äänestysvaiheeseen. Äänestyksen ulkopuolelle jääneiden asukasideoiden joukossa oli kuitenkin paljon tärkeitä kehitysehdotuksia, joita pyritään ottamaan huomioon muissa yhteyksissä kunnan tulevien vuosien suunnitelmissa.
– Kuntalaiset olivat selvästi tunnistaneet eri alueiden keskeisimpiä lähiympäristön kehityskohteita, sillä asukasideoiden joukossa oli alueittain runsaasti samankaltaisia ja samaan tarpeeseen kohdistuvia ehdotuksia. Hylkäämisperusteet liittyivät tyypillisesti maanomistus- ja kustannuskysymyksiin, jotka osoittautuivat ideoiden toteutuskelpoisuuden kannalta hankaliksi. Esimerkiksi Metsähallituksen alueelle toivottua nuotiopaikkaa tai ideakohtaisen budjetin selkeästi ylittäviä kuntoportaita ei voitu hyväksyä äänestykseen, sanoo suunnittelija Jere Loikkanen.
Enemmistö äänestykseen hyväksytyistä ideoista kohdistuu Nikkilän ja Söderkullan ympäristöön, mutta jokaisella mukana olevalla alueella äänestys käydään vähintään kahden ehdotuksen välillä. Jokaiselta yhdeksältä osbu-alueelta eniten ääniä kerännyt asukasidea toteutetaan vuoden 2022 aikana.
Äänestäminen onnistuu verkossa sekä SipooInfossa
Jokaisella sipoolaisella on käytettävissä yksi henkilökohtainen ääni omaan asuin- tai lähiympäristöön sijoittuvan asukasidean äänestämiseen. Mikäli kuitenkin koet jonkun toisen alueen idean läheisemmäksi, voit myös antaa äänesi kyseiselle idealle.
Äänestää voit joko sähköisen lomakkeen kautta taikka paperilomakkeella SipooInfon -palvelupisteillä Nikkilän ja Söderkullan kirjastojen yhteydessä maanantaista 21.3. alkaen. Äänestettäväksi tulevat asukasideat sekä linkki sähköiseen äänestyslomakkeeseen julkistetaan kunnan kanavilla samana päivänä äänestysvaiheen käynnistyessä.
Tutustu hankkeeseen ja asukasideoiden kriteereihin tarkemmin Sipoo rakentaa ja kehittää -verkkosivulta tämän linkin takaa.
Askolan, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Lohjan, Loviisan, Pornaisten, Porvoon, Raaseporin, Sipoon, Siuntion ja Vihdin kuntien yhteinen jätehuoltoviranomainen on valmistellut muutoksia Uudenmaan jätelautakunnan jätehuoltomääräyksiin jätelautakunnan hyväksyttäväksi. Muutokset johtuvat jätelainsäädännön muutoksista. Suurimmat esitetyt muutokset ovat:
• Kierrätyskelpoisten jätteiden erilliskeräysvelvoitteiden laajentaminen
• Kompostoinnista on tehtävä ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle viimeistään 1.9.2022
• Sekajäteastian tyhjennysväli saa jatkossa olla neljä viikkoa, jos biojäte erilliskerätään tai kom-postoidaan
• Uusi pykälä: 8 § Korttelikohtainen keräysjärjestelmä
• Saostussäiliöistä, johon kerätään pelkästään pesuvesiä, liete on poistettava aina tarvittaessa, kuitenkin vähintään kahden vuoden välein (nykyisissä määräyksissä pelkästään pesuvesien lietteellä ei ole omaa tyhjennysväliä, vaan se on 1 v, kuten muiden lietteiden)
• Umpisäiliöt on tyhjennettävä niiden täyttyessä, mutta vähintään kahden vuoden välein (ny-kyisissä määräyksissä ”niiden täyttyessä”)
• Uusi pykälä: 32 § Saostus- ja umpisäiliöiden kunnossapito ja kulku säiliöiden luokse
• Lietettä omatoimisesti käsittelevän tulee vuosittain ilmoittaa jätehuoltoviranomaiselle tiedot kiinteistöistä, joiden lietettä käsittelee
Luonnoksen mukaan kierrätyskelpoisten jätteiden laajentuneet erilliskeräysvelvoitteet tulevat voimaan portaittain syksystä 2022 kevääseen 2025. Velvollisuus ilmoittaa kompostoinnista tulee voimaan 1.9.2022 ja muut muutokset 1.5.2022.
Kuulutuksen nähtävänäpito
Tämä kuulutus pidetään nähtävänä 15.3. – 13.4.2022 jätelautakunnan kunnissa. Kuulutus sekä luonnos muutetuiksi jätehuoltomääräyksiksi ovat lisäksi luettavissa osoitteessa www.ujlk.fi/ajankohtaista.
Mielipiteiden esittäminen
Kaikille kuntalaisille ja niille asianosaisille, joiden etua ja oikeutta jätehuoltomääräysten muutokset saattavat koskea varataan mahdollisuus esittää mielipiteensä asiasta. Vapaamuotoiset mielipiteet tulee toimittaa kirjallisina viimeistään 13.4.2022 sähköisesti osoitteeseen ujlk@ujlk.fi tai postitse osoitteeseen Uudenmaan jätelautakunta, Munkkaanmäki 51, 08500 LOHJA. Kuoreen tai viestikenttään merkintä ”Mielipide jätehuoltomääräyksistä”.
Sipoon valtuusto kokoontuu Nikkilän Sydämessä maanantaina 21. maaliskuuta 2022 klo 17. Kokouksessa käsitellään Sipoon uuden pelastusaseman urakoitsijan valinta, omavelkaisen takauksen myöntäminen Gumbo Infra Oy Ab:n pankkilainalle sekä muut esityslistalla olevat asiat.
Esityslista on julkaistu kunnan nettisivuilla 15. maaliskuuta 2022 ja pöytäkirja julkaistaan 29. maaliskuuta 2022. Valtuuston kokoukset esitetään reaaliaikaisina ja ne tallennetaan Sipoon kunnan YouTube-kanavalla. Pääset YouTube-kanavalle sipoo.fi:n kautta: Etusivu > Demokratia > Valtuusto ja kunnanhallitus > Valtuusto > Sipoon kunnan YouTube-kanava. Kokousta on mahdollista seurata myös Nikkilän Sydämessä (Iso Kylätie 12).
PressReader on jo aiemmin tuttu joillekin kirjastonkäyttäjille, mutta nyt se avataan kaikkien Helle-kirjastojen asiakkaille. PressReaderissä voi lukea sanoma- ja aikakauslehtiä ympäri maailman, 120 maasta 60 kielellä. Medici.tv Edu sisältää tuhansia konsertti-, ooppera- ja balettitaltiointeja.
Kuva: Paola Dadda
Sekä PressReaderia että Medici.tv Edua voi käyttää myös etänä. Molempiin palveluihin kirjaudutaan Helle-kirjastokortilla ja tunnusluvulla. PressReaderistä on lisäksi olemassa mobiililaitteille tarkoitettu sovellus, jonka voi ladata ilmaiseksi. Tarkemmat kirjautumisohjeet löytyvät Helle-verkkokirjastosta.
Helle-kirjastoja ovat Sipoon, Askolan, Hangon, Inkoon, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Pornaisten, Porvoon, Pukkilan, Raaseporin ja Siuntion kunnan- ja kaupunginkirjastot.
Tukihenkilötoimintaan etsitään nyt luotettavia aikuisia. Tukihenkilö tapaa tukea tarvitsevan lapsen 1–4 kertaa kuukaudessa. Askola, Loviisa, Porvoo ja Sipoo järjestävät yhdessä maksuttoman tukihenkilökoulutuksen huhtikuussa 2022. Voisitko sinä ajatella antavasi aikaasi tälle tärkeälle työlle?
Kuva: Suvi Suovaara
Vapaaehtoiset tukihenkilöt ovat turvallisia aikuisia lasten elämässä. Tukihenkilöt tukevat ja vahvistavat lapsen hyvinvointia sekä tuovat iloa arkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisena sinä tapaisit lasta 1–4 kertaa kuukaudessa. Tukihenkilön kanssa lapsi voi esimerkiksi kokeilla uusia harrastuksia, käydä retkillä tai käydä kahvilassa. Tukihenkilön tehtävä on kuunnella, keskustella ja olla läsnä osallistumalla lapsen arkeen.
Tukihenkilöitä kaivataan tukemaan erilaisissa elämäntilanteissa eläviä lapsia. Tuettavan lapsen tai perheen tuen tarpeen taustalla voi olla monenlaisia syitä. Joskus isovanhemmat tai muu sosiaalinen verkosto asuu liian kaukana tai ei ole muutoin läsnä. Vanhemmalla voi olla haasteita jaksamisessa tai perheen elämäntilanne voi muuten olla haastava. Lapsi voi olla vailla harrastusta tai ystäviä tai sosiaaliset tilanteet voivat tuntua vaikeilta.
Tukihenkilökoulutus
Maksuton koulutus järjestetään kahdessa osassa etäyhteyksillä Microsoft Teamsin kautta:
maanantaina 25.4.2022 kello 17–20
keskiviikkona 27.4.2022 kello 17–20.
Huomioithan että kaikilta toimintaan ryhtyviltä pyydetään lupa rikostaustan selvittämiseen.
Kiinnostuitko? Ilmoittaudu koulutukseen tai kysy lisää:
Sipoon kunta, sosiaaliohjaaja, sofia.camara@sipoo.fi, puh. 046 922 1843
Asevelvollisuuslain (1438/2007) ja Valtioneuvoston asetuksen asevelvollisuudesta (1443/2007) nojalla toimitetaan vuonna 2004 syntyneiden sekä muiden alempana mainittujen asevelvollisten kutsunnat Uudenmaan aluetoimiston alueella vuonna 2022.
Kuulutuksen ja hakemusasiakirjojen nähtävillä pitäminen
Lupahakemusta koskeva kuulutus pidetään nähtävillä 11.3. – 18.4.2022 ajan Sipoon kunnan ja Porvoon kaupungin verkkosivuilla. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen Sipoon kunnan ja Porvoon osalta seitsemäntenä päivänä kyseisestä julkaisemisajankohdasta.
Julkiset hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 11.3-18.4.2022 osoitteessa www.julkipano.fi. llmoitusasiakirjoja voi lukea myös Sipoolnfossa (Pohjoinen Koulutie 2, Nikkilä) sen aukioloaikoina.
Kolmatta koronarokoteannosta suositellaan nyt myös niille 12–17-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. He voivat saada kolmannen annoksen, kun heidän toisesta rokoteannoksestaan on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Ajanvaraus verkossa osoitteessa koronarokotusaika.fi on nyt Sipoossa avattu tämän rokotusryhmän kolmansiin annoksiin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee nyt kolmatta koronarokoteannosta vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille. Euroopan komissio antoi 25.2.2022 Euroopan lääkeviraston suosituksesta Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotteelle myyntiluvan 12–17-vuotiaiden kolmansiin rokoteannoksiin.
Ajanvaraus koronarokotuksiin tehdään ensisijaisesti internetissä osoitteessa koronarokotusaika.fi. Verkkoajanvaraus on nyt avattu myös 12–17-vuotiaiden riskiryhmäläisten kolmansiin annoksiin. Jos nettiajanvarauksen kanssa on ongelmia, rokoteajan voi varata puhelimitse terveysaseman numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin klo 9–15.
Rokotuksia annetaan sekä Sipoon kunnan rokotuspisteillä että huhtikuun puolivälistä alkaen kouluterveydenhuollossa Miilissä ja Nikkilän Sydämessä. Kouluterveydenhuollossa rokotteen voivat saada ne 6.-9. luokka-asteiden oppilaat, jotka käyvät muutenkin koulua Nikkilän Sydämessä tai Miilissä. Käytännössä tämä tarkoittaa Sipoonjoen yhtenäiskoulun, Kungsvägens skolan, Jokipuiston koulun, Söderkulla skolan ja Sipoonlahden koulun oppilaita. Muiden koulujen oppilaat saavat rokotuksen rokotuspisteillä. Aika varataan myös koululla rokottautumiseen ensisijaisesti verkkopalvelussa koronarokotusaika.fi.
THL suosittelee myös, että mahdollisuus kolmansiin rokoteannoksiin tarjotaan myös muille kuin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille vähintään kuusi kuukautta toisesta rokoteannoksesta, jos se on tarpeen muusta kuin lääketieteellisistä syistä, esimerkiksi matkustamisen vuoksi. Jos muille kuin riskiryhmiin kuuluville nuorille tarvitaan kolmatta rokoteannosta, pyydämme varaamaan ajan ensisijaisesti verkkopalvelussa koronarokotusaika.fi.