Sipoon kunnan osallistuvan budjetoinnin hanke on saatu päätökseen – #MunSipoo -hankkeelle luvassa pian jatkoa!

 

–  Tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin -hankkeeseen on varattu 20 000 euroa. Samalla asukasideoita kerätään koko kunnan sijaan rajatummalta aluekokonaisuudelta ja ideoita on tarkoitus toteuttaa budjetin rajoissa useampia, sanoo hankkeen projektipäällikkö Jere Loikkanen.

Lähiviikkoina käynnistyvästä vuoden 2023 osallistuvan budjetoinnin -hankkeesta ja sen toteutuksesta tiedotetaan piakkoin tarkemmin.

Viime vuoden osallistuvan budjetoinnin -hankkeessa jätettiin yli 140 asukasideaa ja yli 600 ääntä

Lämmin kiitos sipoolaisille osallistumisesta vuoden 2022 #MunSipoo -hankkeeseen! Hankkeen aikana kuntalaiset pääsivät ideoimaan lähiympäristöön kohdistuva kehitysehdotuksia ja lopulta äänestämään omia suosikkejaan 45 asukasidean joukosta. Lähes kaikki äänestyksen voittaneet asukasideat on saatu toteutettua, ja muutaman idean tapauksessa viimeistelyt on tarkoitus saada valmiiksi kevään 2023 aikana.

Vuoden 2022 #MunSipoo -hanketta varten Sipoo oli jaettu yhdeksään eri osbu-alueeseen ja hankkeelle oli varattu alueiden kesken jakautuva 70 000 euron kokonaisbudjetti. Asukasideoita Sipoon asuinalueiden yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja viihtyisyyden kehittämiseksi jätettiin yli 140 kappaletta – ääniä ideoiden äänestysvaiheessa yli 600 kappaletta.

Viime vuoden #MunSipoo -hankkeen äänestystulokseen ja ympäri kuntaa toteutettuihin asukasideoihin voit tutustua tarkemmin täältä.

Viimeksi muokattu 07.02.2023