Koulujen päättäjäisten juhlintaa valvotaan koko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella

Edellisvuosien tapaan valvontaa tehdään tiiviissä yhteistyössä poliisilaitoksen alueen eri kaupunkien ja kuntien nuorisopalveluiden kanssa. Mukana ja nuorten tukena omassa roolissaan ovat myös esimerkiksi sosiaalitoimi ja SPR.

Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä asiallisesti ja ilman ongelmia, mutta on melko tavallista, että juhlinnan lomassa päihteiden käyttö yleistyy ja sen myötä myös erilaisten onnettomuuksien riskit kasvavat, komisario Kaisa Holappa kertoo.

Vanhempien toivotaan olevan tavoitettavissa päättäjäisviikonloppuna

Poliisi toivoo, että juhlimaan lähtevien nuorten huoltajat olisivat tavoitettavissa puhelimitse lauantaina 3.6. sekä sunnuntain 4.6 vastaisena yönä ja vastaisivat tuntemattomasta numerosta tuleviin puheluihin. Puhelu saattaa tulla muun muassa poliisilta tai nuorisotyöntekijältä.

Yhteistyö huoltajien kanssa on toiminut erittäin hyvin jo useampana keväänä. Vanhemmat ovat vastanneet kiitettävästi puheluihin ja hakeneet itse nuoriaan kotiin tapahtumapaikoilta, Holappa kiittelee.

Pelisäännöt kuntoon hyvissä ajoin

Päättäjäisillan juhlintaan liittyvistä selkeistä pelisäännöistä ja juhlintaan liittyvistä riskeistä on hyvä keskustella etukäteen omien lasten ja nuorten kanssa.

Kun pelisäännöt kotiväen kanssa on sovittu, niin onnettomuusriksitkin pienenevät. Kotiintuloajat ja vanhempien asettamat rajat voivat harmittaa, mutta viestivät nuorelle myös tärkeästä asiasta, välittämisestä, Holappa muistuttaa.

Perinteiset juhlimispaikat ovat suosiossa vuodesta toiseen

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueelle on vuosien varrella muodostunut useita suosittuja juhlimispaikkoja, joita nuoret todennäköisesti suosivat myös tänä keväänä. Poliisi tulee illan ja yön aikana tekemään aktiivista valvontaa paikoissa, joissa nuoria liikkuu ja kokoontuu. Sipoossa nämä paikat ovat Pilvijärvi ja Kalkkiranta sekä isompien koulukeskusten pihat.

Sipoossa partioi lauantaina 3.6.2023 nuorisopalvelut, seurakunta ja Sipoon Saapasryhmä. Heidät tavoittaa tarvittaessa illan aikana numeroista:

Erityisnuorisotyöntekijä Pauliina Räike, puh. 040 182 1664
Sibbo svenska församlings diakon, Milja Westerlund tfn. 050 566 3690
Sipoon suomalainen seurakunta, nuorisotyönohjaaja, Sanna Rauhala puh. 050 469 6806

 

Viimeksi muokattu 31.05.2023