Opistoblogi: Opistorehtorin kynä 29.10.2021

Syksy on jo pitkällä ja matkaamme kohti vuoden pimeimpiä aikoja. Tämä syksy ei ainakaan omasta mielestäni tunnu yhtä pimeältä, kuin aikaisempina vuosina. Syy tähän on se ilo ja valo mikä opiston yllä loistaa, kun opiskelijaryhmät ovat palanneet lähiopetukseen. Ja opiskelijat ovat palanneet sankoin joukoin ja ilolla voinkin todeta, että ilmoittautumisia on enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2019, joka oli viimeinen ”normaali” lukuvuosi ennen kuin korona tuli ja pilasi kaiken. Alkusyksystä jouduimme vielä pienentämään opetusryhmiä. Kun rajoitukset poistuivat, olemme voineet kasvattaa ryhmäkokoja, toki niin että edelleen opetusta järjestetään terveysturvallisesti.

Vapaassa sivistystyössä on paljon mielenkiintoista meneillään, opistokenttä saa uusia tehtäviä ja yksi kiinnostavimmista on osaamisperusteisuus ja osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen. Meillä on opistossa valtavasti osaamista, joka jää näkymättömäksi. Osaamista on sekä henkilökunnassa että etenkin meidän laajassa kirjossamme opiskelijoita. Tämän osaamisen esille tuominen ja sen tunnustaminen on vapaan sivistystyön uusi sivistystehtävä.

Tämä on meille kaikille kovin uutta ja Sipoon opisto osallistuukin laajaan osaamisperusteisuushankkeiseen: ONNO-hanke: Osaaminen näkyväksi – näkymätön osaamiseksi, jossa Sipoon opiston lisäksi on mukana 13 Lapin opistopiirin ja 19 Meri-Pohjolan opistopiirin kansalaisopistoa sekä Järvi-Saimaan kansalaisopisto. Tornion kansalaisopisto koordinoi hanketta. Hankkeen tarkoituksena on tuoda näkyväksi henkilöstön jo hankittua osaamista sekä kehittää opistojen opettajien ymmärrystä ja tietoisuutta osaamisperusteisuudesta. Hankkeen kautta kehitetään henkilöstön ammattitaitoa vastaamaan tulevaisuuden opetustyön vaatimuksia vapaan sivistystyön kentällä. Näin näkymätön osaaminen saadaan entistä näkyvämmäksi!

Lopuksi haluan toivottaa meidän Ulrikamme lämpimästi tervetulleeksi takaisin opiston opistosihteeriksi! Ulrika on ollut vuoden opintovapaalla. Tämän ansiosta voimme ja haluamme palvella opiston opettajia ja opiskelijoita entistä laajemmin. Opiston toimisto palvelee jatkossa tiistaisin alkaen klo 10.00 ja aina klo 18.00 asti.

Sipoon opisto / Yhteystiedot

Toivotan kaikille ihanaa loppusyksyä ja sytytetään kynttilöitä ja nautitaan siitä valosta minkä uusi arki meille suo: lämpimiä kohtaamisia, halauksia ja opiskelun tuomaa mielihyvää Sipoon opistolla!

Lämpimin ajatuksin,
Annelie

Viimeksi muokattu 29.10.2021