Opistoblogi: Adventtipodcast vol 2 (ruotsiksi)

Hei taas kaikki lapset!

Kun te kuulette tämän podcastin (ruotsiksi), on jo kolmas adventti, kolmas kynttilä syttyy ja joulu lähestyy. Kun neljä kynttilää on sytytetty, joulu on oikein lähellä. Onpa jännittävää!

Mitä te odotatte eniten jouluna? Antakaas kun arvaan; joululahjoja?! Joko olette lähettäneet toivomuskirjeen Joulupukille Korvatunturiin?

Minä muistelen pari toivomusta lapsuudesta, jotka eivät käyneet toteen. Toivoin lasipallon, jonka sisällä olisi lumisade. Siinä saisi olla enkeli valkoisessa kimaltelevassa mekossa. Oi kuinka kaunis se olisikin! Näen sen sieluni silmin. Ja toinen asia minkä toivoin oli soittorasia. Tiedättekö sellaisen missä balettitanssija pyörii musiikin tahdissa, kun rasian avaa? Miten ihana sellainen olisikaan!
En saanut tälläisiä lahjoja, mutta sain paljon hyviä lahjoja kylläkin.

Tiedättekö, olen oikeastaan onnellinen siitä, etten saanut niitä toivomiani lahjoja. Nyt minulla on vieläkin pari kaunista asiaa mistä voin haaveilla ja voin kuvitella kuinka ihanat ne olisivat. Jos olisin saanut niitä, ne olisivat jonkin ajan päästä käyneet arkisiksi ja tylsiksi.

Oletteko huomanneet saman asian? Lahja, josta ensin on iloinnut, on jonkin ajan päästä aivan tavallinen. Arkinen ja tylsä. On tärkeää, että jää toiveita meidän sydämeen.

Lahjoista puheen ollen, mikä on teistä hauskempaa, lahjojen saaminen vai antaminen? Minusta on melkein antaminen. On niin jännittävää seurata, kun toinen avaa lahjaa minkä on itse antanut ja valinnut. Ilahtuuko hän? Jos toinen tulee iloiseksi, niin sehän on kuin itse saisi lahjan, eikö olekin? Sydän iloitsee siitä, että toinen on iloinen.

Kohta kuulette sadun joulukuusesta, miten kuusesta tuli oikein joulukuusi. Oli nimittäin kolme puuta, jotka matkustivat tuhat vuotta tai kauemmin, niin että voisivat olla paikan päällä, kun Jeesuslapsi syntyi. He halusivat kaikki antaa lahjoja Jeesukselle mutta miten kävikään, kun kuusi tunsi itsensä kovin vähäpätöiseksi muiden joukossa, ei hän voinut tarjota syömistä kuten oliivipuu ja viikunapuu.
Hänellä oli vain käpyjä eikä niitä voi ihmiset syödä. Hän sanoi Marialle, ettei hänellä ole mitään annettavaa ja siksi hän haluaa antaa itsensä kokonaan, jos hän voisi olla hyödyksi. Ja Maria otti hänet vastaan ja kiinnitti kynttilän hänen oksalle, ja hänen tehtävänä oli antaa valoa Jeesuslapselle. Ja niin kuusesta tuli joulukuusi.

Lopuksi saatte laulaa minun ja minun pienen tyttöni mukana Tuiki tuiki tähtöstä.
Olettehan kuulleet, että oli tähti, joka johdatti kolme kuningasta Jeesuksen luo?
Betlehemin tähti. Kuvitellaan että laulamme sille. Ehkä tämä samainen tähti johdatti myös kolme puuta Betlehemiin.

Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulunaika teille kaikille!
Toivoo Theresa

 

Viimeksi muokattu 09.12.2022