Opistoblogi: Adventtipodcast (ruotsiksi)

Hei kaikki lapset!

Nyt olemme päässeet viettämään ensimmäistä adventtia, lunta on maassa ja on jo aika jouluisen tuntuista. Oletteko perheenne kanssa sytyttäneet kynttilän? Tai vaikka päiväkodissa? Ehkä teillä on adventtikynttelikkö?

Lumilyhty

Meidän perheessämme söimme joulupuuroa kanelin ja sokerin kanssa, oli kyllä hyvää! Ja olemme nostaneet joulutavaroiden seasta joulusiilin, joka aina tuo joulun meille. Se on pehmosiili, jolla on punainen kaulaliina, ja se kantaa käpyä tassujensa välissä.

Minulle tuli sellainen idea, että voisitte siellä kotona askarrella omaa kalenteria. Sellaista tein joskus pienenä ja hauskaa oli. Tarvitaan kaksi yhtä suurta paperia. Toiseen, joka tulee toisen alle, piirretään 24 yhtä suurta luukkua ja niihin piirretään jotain jouluista. Ensimmäiseen luukkuun voisi piirtää kynttilän. Muihin voisi piirtää vaikka tontun tai vaan tonttulakin, piparkakun, sydämen jne. Sitten vois myös kirjoittaa luukkuihin jotain mukavaa. Jos kalanterin antaisi, vaikka äidille tai isälle, heille voisi kirjoittaa jotain mistä ilahtuisivat. ”Pidän sinusta”, ”rakastan sinua”, ”kiitos että huolehdit minusta niin hyvin”, esimerkiksi.

Kun kaikki luukut ovat valmiita voitte kiinnittää toisen paperin toiseen, vaikka teipillä, mutta jättäkää kiinnittämättä vielä toista puolta paperista. Nyt on aika leikata luukut päälliseltä paperilta niin että alimmaisen paperin piirretyt luukut näkyvät. Sen jälkeen voitte teipata leikatut palat takaisin niin että niistä tulee avattavat luukut. Kokeilkaa! Sitten voitte vielä värittää päällismäisen paperin ja vaikka liimata vähän glitteriä päälle. Sitten kalenteri on valmis annettavaksi äidille tai isälle.

Tässä podissa (ruotsiksi) saatte kuunnella satua ”Paimenpojan huilu” (Dan Lindholm). Satu kertoo paimenpojan matkasta Betlehemiin Jeesuslapsen luo. Paimenpoika on saanut enkeliltä taivaallisen huilun lahjaksi Jeesuslapselle. Mitä tapahtuu matkalla? Pääseekö hän Jeesuslapsen luo antamaan huilua ja onko se silloin enää ehjä? Ja mitä tapahtuu, kun pieni Jeesusvauva koskettaa pojan antamaan huiluun?

Lopulta voidaan laulaa yhdessä ” Nyt syttyy valot tuhannet”. Laulan sen ruotsiksi, mutta te voitte laulaa mukana suomeksi.

Oikein lämmintä ja iloista adventtiaikaa!

Theresa

Viimeksi muokattu 26.01.2023