Keväällä kerätään roskia urakalla – Sipoon kunta on mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa

Roskien keräämisen ohella kampanjalla pyritään vähentämään välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan ja saada ihmiset havahtumaan ympäröivien roskien määrään.

Voit osallistua kampanjaan keräämällä roskia ympäristöstäsi ja merkitsemällä keräämiesi roskapussillisten määrän yle.fi/miljoonaroskapussia -verkkosivulle Sipoon kohdalle. Kerättyjen roskapussien määrä on näkyvissä reaaliaikaisesti kampanjan verkkosivuilla.

Kampanjaan osallistuaksesi voit kerätä roskia minkä tahansa kokoiseen roskapussiin, sillä roskapussin kokoa ei ole tarkasti määritelty. Pääasia on, että roskia kerätään.

Miljoona roskapussia -kampanjaan on tähän mennessä ilmoittautunut mukaan yli 150 kuntaa ja kaupunkia.

Kunta tarjoaa jätesäkkejä roskien keruuseen

Sipoon kunta kannustaa kuntalaisia osallistumaan kampanjaan ja kantamaan kortensa kekoon siistimmän ympäristön puolesta. Kampanja-aikana kunnalla on tarjota halukkaille jätesäkkejä, joita voi noutaa kunnan SipooInfo-palvelupisteiltä Nikkilästä ja Söderkullasta

Puistoja ja leikkipaikkoja siistittäessä tulisi kerätyt roskat laittaa suoraan läheisiin kunnan omistamiin, yleisiin, roska-astioihin. Suurempien roskamäärien tapauksessa voi kunnan kanssa sopia erikseen roskien poiskuljettamisesta. Kunta sitoutuu tyhjentämään yleisiä roska-astioita tehostetusti kampanja-aikana.

Kampanjaan osallistuminen soveltuu erinomaisesti esimerkiksi koulu- ja päiväkotiryhmille, yhdistyksille ja paikallisille urheiluseuroille.

Kampanjaan ja roskien poiskuljettamiseen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä kunnanpuutarhuriin, Kari Ojamies, etunimi.sukunimi@sipoo.fi .

 

Viimeksi muokattu 18.04.2024

Katusuunnitelman nähtäville asettaminen

Söderkullassa sijaitsevan, asemakaavan T6 Taasjärven itäpuoli, katusuunnitelmaehdotukset pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 § mukaisesti julkisesti nähtävänä 18.4.-2.5.2024 välisenä aikana toimiston aukioloaikana Sipoon kunnan pääkirjaston infopisteessä sekä kunnan kotisivuilla osoitteessa:
http://www.sipoo.fi/katujapuistosuunnitelmat

Mahdolliset katusuunnitelmaa koskevat muistutukset on toimitettava nähtävilläoloaikana Sipoon kunnan tekniselle valiokunnalle, PL 7, 04131 SIPOO tai kirjaamo@sipoo.fi

Yhdyskunta ja ympäristö
Sipoo 18.4.2024

 

Viimeksi muokattu 17.04.2024

Sipoon kunta ja Vantaan kaupunki kilpailuttavat Hop-On Hop-Off bussia

Reitin lähtöpiste on tänä vuonna poikkeuksellisesti Itäkeskus Mellunmäessä tapahtuvan metroaseman remontin vuoksi. Muita uusia pysäkkejä ovat Puotila (M) ja Fallpakka. Reitti kulkee Korvenportin ja Nikkilän kautta Kuusijärvelle, josta matka jatkuu päätepysäkilleen Tikkurilaan.

Sipoonkorven kansallispuiston kävijämäärä kasvoi keväällä 2023 35% ja lisäsimme matkustajamäärää kaudella 2023 25% edellisvuodesta. Lisätietoja on saatavilla Hilma-palvelussa. Saimme viime vuonna lisättyä reitin HSL:n reittikarttaan ja bussiin markkinointiin liittyi myös Helsingin kaupunki.

Viimeksi muokattu 17.04.2024

Vireillä rakennusvalvonnassa

Seuraavat lupahakemukset ovat vireillä rakennusvalvonnassa:

  • Vapaa-ajan asunnon kuistin purkaminen ja uuden kuistin rakentaminen 12 k-m², kuistille märkätilat.
    Björkholmen, kiinteistötunnus 753-416-64-0
    Käsittelijä Tytti Mäntyoja.
  • Poikkeamishakemus ja rakennuslupa: matkaviestintukiasema (masto h=42 m ja laitesuoja 9 m²) asemakaavan mukaiselle VL-alueelle, lähivirkistysalue.
    Kaunokkikaari 10, kiinteistötunnus 753-419-4-1931
    Käsittelijä Tytti Mäntyoja.

Naapureille varataan mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus hakemuksesta. Muistutuksesta tulee ilmetä muistutuksen kohteena olevan kiinteistön kiinteistötunnus, tekijän nimi, yhteystiedot ja muistutuksen tekijän omistaman tai hallitseman kiinteistön kiinteistötunnus.

Lisätietoja antaa hakemuksen käsittelijä etunimi.sukunimi@sipoo.fi
Tytti Mäntyoja, 040 191 4236, puhelinajat ma, ke, pe klo 10.00–11.00.

Kirjalliset rakennusvalvonnalle osoitettavat muistutukset tulee toimittaa viimeistään 2.5.2024 klo 16:00 osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi tai Sipoon kunta, Rakennusvalvonta, PL 7 (Lukkarinmäentie 2), 04131 SIPOO.

Rakennusvalvonta
Sipoossa 17.4.2024

 

Viimeksi muokattu 16.04.2024

Pohjanmetsän ulkoilureittien toteutukseen liittyvät puunkaadot keskeytetty toistaiseksi

Viimeksi muokattu 16.04.2024

Hyväksytty osayleiskaava, G26 Pohjois-Paippinen

Valtuusto on päätöksellään 8.4.2024 § 17 hyväksynyt G26 Pohjois-Paippisten osayleiskaavan. Hyväksymispäätöstä koskeva pöytäkirja on nähtävänä 16. huhtikuuta 2024 alkaen kunnan yleisessä tietoverkossa.

Kunnanhallitus
Sipoossa 16.4.2024

 

Viimeksi muokattu 16.04.2024

HSL tiedottaa: Toteutamme kyselyn alueen asukkaiden liikkumistottumuksista – tervetuloa vastaamaan!

Vastaamalla autat meitä ymmärtämään HSL-alueen asukkaiden liikkumistottumuksia ja tunnistamaan ilmiöitä sekä asukkaiden ajattelua koskien liikkumista ja eri kulkutapojen käyttöä.

Toivomme vastauksia erilaisilta liikkujilta – niin autoilijoilta, joukkoliikenteen käyttäjiltä, kävelijöiltä kuin pyöräilijöiltä. Lämpimästi tervetuloa vastaamaan, liikuit sitten miten tai millä tahansa!

Pääset vastaamaan kyselyyn tästä

Tutkimme HSL:ssä paljon ihmisten liikkumista. Aiemmin liikkumiskyselyitä on toteutettu vain alueellisesti tai projektikohtaisesti. Nyt tavoitteenamme on saada laajempi ymmärrys koko HSL-alueen asukkaiden liikkumisesta, tapahtui se sitten joukkoliikenteellä tai muulla kulkumuodolla.

Kyselyn tuloksia tullaan käyttämään asukaslähtöisen suunnittelun tukena ja tausta-aineistona. Viestimme kyselyn tuloksista niiden valmistuttua kevään aikana.

Toteutamme HSL:ssä myös liikkumistutkimuksen noin 4-5 vuoden välein, joka on liikkumiskyselyä laajempi kokonaisuus. Se toteutetaan matkapäiväkirjojen avulla.

 

Viimeksi muokattu 16.04.2024

Ulkoilureittien toteutus Pohjanmetsään on alkamassa puunkaadoilla

Kaadettavien puiden määrä jää melko vähäiseksi. Reitit on suunniteltu siten, että joudutaan poistamaan mahdollisimman vähän arvokkaita vanhoja puita. Ulkoilureittien alta poistetaan pääosin nuorta vesakkoa, nuoria lehtipuita ja huonokuntoisia puita.

Puunkaato- ja harvennustyöt ajoittuvat aikavälille 15.4.-20.4.2024. Puiden poisto suoritetaan nyt keväällä, jotta siitä ei aiheudu haittaa lintujen pesinnälle.

Ulkoilureittien toteutus jatkuu myöhemmin vuoden 2024 aikana maanrakennustöillä. Tavoitteena on saada uusittu ulkoilureitistö käyttöön ensi talvikaudella.

Viimeksi muokattu 15.04.2024

Ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 21.3.2024

Ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 21.3.2024

Pöytäkirja

Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Pornaisten, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.

 

Viimeksi muokattu 11.04.2024