Koronarajoitukset Liikuntapalveluissa 31.1. asti

Liikuntatilojen sulku jatkuu

Liikuntatilat, kuten koulujen liikuntasalit, Monitoimihalli ja kuntosali, pysyvät suljettuina tammikuun loppuun asti. Seurojen aikuisten ryhmäliikuntaan varaamat vuorot perutaan 31.1. asti ja perutuista vuoroista tiedotetaan seuran yhteyshenkilöä. Perutuista salivuoroista ei laskuteta siltä ajalta, kun rajoitukset ovat voimassa.

Kunta suosittelee aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä myös yksityisille toimijoille ja yhdistyksille.

Erityisryhmien liikunta

Liikuntapalvelujen järjestämät liikuntaryhmät (senioreiden ja TULES-ongelmaisten vesijumpat, saliryhmät sekä erityisuinti ja lasten ja nuorten erityisliikuntaryhmät ja nuorten pelikerhot) on keskeytetty tammikuun loppuun asti.

Luistelu

Jäähallin yleisöluisteluvuorot on peruttu tammikuun loppuun asti.

Jääkentät ja kaukalot ovat kuntalaisten käytettävissä. Liikuntapalvelujen ylläpitämien luistelukenttien ja kaukaloiden sijainti- ja kuntotiedot löytyvät sähköisestä mSki-palvelusta: Latukarttapalvelu mSki

Valaistujen kenttien ja kaukaloiden valot syttyvät hämäräkytkimellä ja sammuvat joka päivä klo 22. Pukukopit on koronaviruksen vuoksi suljettu, mutta jokaiselle kentälle toimitetaan penkkejä kenkien vaihtoon.

Yhdistysten ylläpitämiä luistelukenttiä löytyy Boxista, Västerskogista ja Linnanpellosta.

Hiihtoladut

Liikuntapalvelut ylläpitää hiihtolatuja Nikkilässä ja Söderkullassa. Latujen sijainti- ja kuntotiedot löytyvät sähköisestä mSki-palvelusta Latukarttapalvelu mSki

Valaistuilla laduilla valot syttyvät aamuisin klo 6 ja sammuvat klo 22.

Huomaathan, että yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla ei saa kävellä, ulkoiluttaa koiria eikä ratsastaa. Söderkullan kuntoportaat eivät ole käytössä hiihtokauden aikana.

Yhdistysten tekemiä latuja löytyy mm. Pohjois-Paippisista, Linnanpellosta ja Träskbergasta.

Yleisövuoroja Söderkullan tekonurmelle

Söderkullan tekonurmikentällä pidetään valot päällä klo 22 asti. Kenttä on kuntalaisten käytettävissä niinä aikoina, kun siellä ei ole seurojen varauksia. Pukukopit on suljettu. Seurojen varaamat vuorot ja kaikille vapaat yleisövuorot löytyvät Timmi-kalenterista: Timmi / Varausnäkymä

Taasjärven talviuintipaikka

Talviuintipaikkaa voi käyttää, mutta pukukoppi on kiinni.

Muistathan ladata koronavilkun puhelimeesi ja ulkoillessakin noudattaa turvavälejä!

Viimeksi muokattu 10.08.2021

Yleistiedoksianto – Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Dnro: UUDELY/122/2021

Nähtävilläpito:

Tämä tiedoksianto on yleisesti nähtävillä 8.1.–14.2.2021 ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset

Tiedoksi annettavat asiakirjat voi pyytää nähtäväksi Uudenmaan ELY-keskuksen kirjaamosta: kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi

Yleistiedoksianto (pdf)

Viimeksi muokattu 08.01.2021

Ikäihmisen perhehoidon valmennus alkaa taas ­- hae mukaan nyt!

Sipoon kunta järjestää kiinnostuneille perhehoidon valmennuksen, joka alkaa 22.2.2021. Koulutus on sipoolaisille maksuton. Ulkopaikkakuntalaisilta veloitamme kurssimaksun. Hae nyt mukaan! Hakemukset tulee toimittaa viimeistään 5.2.2021. Koulutus toteutetaan suomenkielellä. Toivomme myös ruotsinkielisiä mukaan.

Valmennuksen teemat:

  • Tietoa perhehoidosta
  • Turvallisuutta pysyvyydestä ja jatkuvuudesta
  • Vanhuus ei tule yksin – sairaudet ja haasteet arjessa
  • Ikäihmisen hyvä arki
  • Ikäihminen ja perheet muutoksessa
  • Perhehoitajan asema

Valmennuksen tavoitteena on:

  • Auttaa perhehoitajaa löytämään työtään ohjaavat arvot ja toimintaperiaatteet
  • Antaa perusvalmiudet perhehoitajalle ja perhehoitoperheelle toimia ikäihmisten perhekotina
  • Taata perhehoidettavalle mahdollisuus päästä valmennettuihin perheisiin
  • Tarjota laadukas, turvallinen ja luotettava perhehoito joko perhehoitajan kotona tai ikäihmisen kotona

Valmennukseen sisältyy:

  1. kirjallinen haku valmennukseen
  2. valmennukseen hyväksyminen
  3. iltaluennot 6 kertaa
  4. kotitehtävät
  5. arviointikeskustelu valmennusprosessin päätteeksi

Hakemuksen voi täyttää ja lähettää sähköisesti 5.2.2021 mennessä tässä linkissä.

Voit myös ladata lomakkeen pdf-muotoon, tulostaa sen ja palauttaa täytettynä. Paperihakemus tulee palauttaa täytettynä 5.2.2021 mennessä osoitteeseen:
Perhehoidon ohjaaja
Tarja Valtonen
Jussaksentie 20, PL 7, 04131 Sipoo

Lisäkysymykset:

Tarja Valtonen, puh. 040 191 6069, tarja.valtonen@sipoo.fi

 

 

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Sipoon opiston kevätlukukauden lähiopetus keskeytyy 11.1-31.1.2021

Sipoon kunta on päättänyt jatkaa rajoitustoimenpiteitä Covid-19 viruksen leviämisen torjumiseksi. Sipoon opiston osalta rajoitukset koskevat aikuisten ryhmäharrastustoimintaa ja ovat voimassa 11.1-31.1.2021. Tämä tarkoittaa, että kevätlukukauden opetus siirtyy alkavaksi 1.2.2021 tautitilanteen niin salliessa. Tällä hetkellä emme tiedä voidaanko kevätlukukautta kaikkien kurssien osalta pidentää huhtikuussa. Mikäli opettajasi haluaa järjestää tammikuun opetuksen etäopetuksena, hän on yhteydessä opiskelijaryhmiinsä. Mikäli opetus on suunniteltu pidettäväksi etäopetuksena, opetus toteutuu suunnitellusti. Rajoitukset eivät koske alle 15- vuotiaiden harrastustoimintaa, mutta koska kunnan liikuntatilat ovat suljettuja niin lasten liikuntaryhmät eivät voi alkaa, kun aikaisintaan 1.2.2021.

 

Näet kaikki Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset kunnan verkkosivuilta. Lisäksi saat tietoa alueellisista ja valtakunnallisista suosituksista ja rajoituksista HUSin verkkosivuilta, Valtioneuvoston verkkosivuilta ja aluehallintoviraston verkkosivuilta.

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Sipoon kunta jatkaa tiukennettuja koronavirusrajoituksia ja suosituksia tammikuun loppuun

-Koronavirustartuntoja on edelleen tullut ilmi runsaasti Uudellamaalla ja Sipoossakin on todettu useita joka viikko, eikä epidemiatilanne salli vielä rajoitusten purkamista. Epidemiatilannetta seurataan tarkasti ja rajoituksia säädetään sen mukaisesti, kunnanjohtaja Mikael Grannas kertoo.

Käytännössä rajoitusten ja suositusten jatkaminen tarkoittaa siis esimerkiksi sitä, että kirjastoissa saa 31. tammikuuta asti ainoastaan käydä asioimassa ja noutamassa ennakkoon varattua aineistoa. Kunta peruu kaikki kunnan järjestämät yleisötilaisuudet 31.1.2021 asti. Kunnan julkiset sisätilat pidetään suljettuna nuorisotiloja lukuun ottamatta 31.1.2021 asti.

Lukiot ja toiseen asteen oppilaitokset jatkavat etäopetuksessa. Kunta kuitenkin arvioi uudelleen ensi viikon loppupuolella, voidaanko ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvien lukiolaisten opetusta järjestää osittain läsnäopetuksena. Yläkouluissa jatketaan Sipoossa toistaiseksi lähiopetusta kasvomaskisuositus ja hygieniaohjeet huomioiden.

Myös Sipoon opisto jatkaa etäopetusta siltä osin, kun opetusta on järkevää järjestää etänä. Poikkeuksena alle 15-vuotiaiden toimintaa ja pitkäaikaistyöttömille sekä maahanmuuttajille suunnattuja koulutuksia jatketaan yhä lähiopetuksena.

Aikuisten ryhmäharrastuksia suositellaan edelleen keskeytettäväksi niin ulkona kuin sisätiloissa. Lasten ja nuorten, eli alle 20-vuotiaiden, ryhmäharrastuksia voi järjestää ulkona turvavälein, mutta ei sisätiloissa. Kunta suosittelee edelleen, että myös yksityiset toimijat, kuten yritykset, sulkisivat yleisölle tai asiakkaille avoimet liikunnan ja vapaa-ajan sisätilansa sekä noudattaisivat ryhmäharrastuksia koskevia suosituksia.

Näet kaikki Sipoossa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset kunnan verkkosivuilta. Lisäksi saat tietoa alueellisista ja valtakunnallisista suosituksista ja rajoituksista HUSin verkkosivuilta, Valtioneuvoston verkkosivuilta ja aluehallintoviraston verkkosivuilta.

Hakeudu testiin

Pyydämme sipoolaisia edelleen hakeutumaan koronavirustestiin, jos heillä on vähäisiäkään koronavirukseen viittaavia oireita.

Ajan näytteenottoon voi varata itse Koronabotin kautta tai soittamalla arkisin klo 8-16 Sipoon terveyskeskukseen numeroon 09 2353 6001 ja muina aikoina Päivystysapu-puhelinpalveluun 116 117.

Koronavirustaudin oireita ovat flunssaoireet, kuten yskä, hengenahdistus, lihaskivut, kurkkukipu, nuha, väsymys ja kuume. Myös haju- tai makuaistin äkillinen katoaminen voi olla taudin oire. Ripuli ja vatsaoireet saattavat liittyä koronavirustautiin, jos niillä ei ole muuta ilmeistä syytä.

Koronarokotukset alkavat Sipoossa

Koronarokotukset käynnistyvät Sipoossa ensi viikon alkupuolella Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla. Ensimmäinen rokote-erä on tarkoitus saada Sipooseen maanantain (11.1.2021) aikana, minkä jälkeen aletaan heti rokottaa sekä kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilökuntaa että kunnan ympärivuorokautisen hoivan yksiköiden asukkaita.

Muihin rokotusryhmiin kuuluvien kuntalaisten ja henkilöstön rokottamisen ajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Rokotukset toteutetaan THL:n valtakunnallisesti ohjeistamassa järjestyksessä ja aikatauluun vaikuttaa Suomeen saapuvien rokote-erien suurus. Voit lukea lisää koronarokotusten alkamisesta 5.1.2021 julkaistusta tiedotteesta tästä linkistä.

 

 

 

Viimeksi muokattu 07.01.2021

Porvoon ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 15.12.2020

Pöytäkirja ympäristöterveysjaoston kokouksesta 15.12.2020 on nähtävillä ympäristöterveydenhuollon toimistossa, Tekniikankaari 1 A, Porvoo, 23.12.2020– 5.1.2021 klo 9.00 – 15.00 sekä Porvoon internetsivuilla Ympäristöterveysjaoston esityslistat ja pöytäkirjat

Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Pornaisten ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.

Viimeksi muokattu 23.12.2020

TM3 Talma Hills loma-asunnot, asemakaava

Kunnanhallitus on päätöksellään 14.12.2020 § 309 hyväksynyt TM3 Talma Hills loma-asunnot asemakaavan. Hyväksymispäätöstä koskeva pöytäkirja on nähtävänä 22. joulukuuta 2020 alkaen kunnan yleisessä tietoverkossa.

Kunnanhallitus

Sipoossa 23.12.2020

Pöytäkirja 14.12.2020 / Pykälä 309

 

Viimeksi muokattu 23.12.2020

Ilmoitus kuulutuksesta – Kilpilahden hukkalämpöhanke

Asia

Uudenmaan ELY-keskus on antanut 21.12.2020 ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 13 §:n mukaisen päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa. Asian diaarinumero on UUDELY/11965/2020.

Helen Oy:lle annettu päätös koskee Kilpilahden teollisuusalueen hukkalämmön hyödyntämistä kaukolämpöverkossa Espoossa, Helsingissä ja Keravalla. Hankkeessa rakennetaan kaukolämpöputki välille Kilpilahti-Vuosaari-Hanasaari-Salmisaari-Suomenoja; sijaintikunnat Porvoo, Sipoo, Vantaa, Helsinki ja Espoo.

Hankkeesta vastaavaan yrityskonsortioon kuuluvat Neste Corporation, Borealis Polymers Oy, Fortum Power and Heat Oy, Helen Oy ja Keravan Energia Oy.

Kuulutuksen ja päätöksen nähtävillä pito

Uudenmaan ELY-keskus on antanut yllä mainitun päätöksen tiedoksi julkisella kuulutuksella. Kuulutus ja päätös ovat yleisesti nähtävillä 21.12.2020 – 19.1.2021 Uudenmaan ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa

www.ely-keskus.fi/kuulutukset, valitse alue Uusimaa.

Linkki kuulutukseen

Kuulutus, Kilpilahden hukkalämpöhanke

Linkki päätökseen

Päätös, Kilpilahden hukkalämpöhanke

Viimeksi muokattu 22.12.2020