Koronarokotukset alkavat Sipoossa ensi viikon alkupuolella

– Alustavasta arviosta poiketen voidaan ensimmäiset rokotukset antaa paikan päällä Sipoossa Nikkilän sosiaali- ja terveysasemalla ja sieltä jalkaudutaan antamaan rokotuksia ympärivuorokautisen hoivan yksiköihin Sipoossa. Säilyvyydeltään herkkää rokotetta saadaankin pakata ja kuljettaa pienemmissä erissä kuin alkuun arvioitiin. Henkilöstömme ja asumispalveluyksiköiden asukkaiden kannalta rokottaminen onnistuu sujuvammin, kun rokote voidaan antaa Sipoossa, kertoo sosiaali- ja terveystoimen johtaja Leena Kokko.

Ensimmäinen Sipooseen saatava erä on Pfizer/Biontechin mRNA-rokotetta, joka säilyy jääkaappikylmässä vain viisi vuorokautta. Suojan rokotteesta saa vasta kahden pistoksen jälkeen. Toinen pistos annetaan aikaisintaan 21 päivän päästä ensimmäisestä pistoksesta. Ensimmäinen pistos ei siis vielä anna sen saaneelle riittävää suojaa tartunnalta. Toinen rokotusaika annetaan ensimmäisen pistoksen yhteydessä.

Rokotusjärjestys perustuu kansalliseen linjaukseen

Rokotuksen saavat ensimmäisenä Sipoossa muun muassa sellaiset terveyskeskuksen työntekijät, joilla on riski altistua koronavirukselle työssään, sekä asumispalveluyksiköiden henkilökunta ja asukkaat. Kansallisen rokotusjärjestyksen mukaan ympärivuorokautisen hoivan asukkaat kuuluvat koronapotilaita hoitavan ja hoivapalvelujen henkilöstön lisäksi ensimmäisinä rokotettaviin.

Rokottamista on tarkoitus laajentaa Sipoossa viikosta 3 alkaen myös yksityisten asumispalveluyksiköiden henkilöstöön ja asukkaisiin. Niissä rokotukset aiotaan näillä näkymin antaa paikan päällä yksiköissä. Tarkemmat järjestelyt sovitaan yksityisten asumispalveluyksiköiden kanssa.

”Toivomme, että rokotuksia otetaan aktiivisesti”

Muihin rokotusryhmiin kuuluvien kuntalaisten ja henkilöstön rokottamisen ajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Rokotukset toteutetaan THL:n valtakunnallisesti ohjeistamassa järjestyksessä ja aikatauluun vaikuttaa Suomeen saapuvien rokote-erien suurus. Kunta tiedottaa rokotuksista suoraan kohderyhmille, lehdistön kautta sekä verkkosivuilla.

-Rokotteen ottaminen ei ole pakollista, mutta sitä tarjotaan aikanaan koko väestölle. Kannustamme ja toivomme, että rokotuksia otetaan aktiivisesti, silloin kun oma vuoro tulee. Mahdollisimman laajalla rokotekattavuudella saadaan paras tulos koronatartuntojen ehkäisyssä, Kokko sanoo.

Linkit:
THL: Lisää tietoa BNT162b2-koronavirusrokotteesta
THL: Ohjeet koronavirusrokotteen saaneelle
THL: Rokotteet ja koronavirus
Sosiaali- ja terveysministeriö: Koronavirus ja kehitteillä olevat rokotteet

 

 

Viimeksi muokattu 05.01.2021