Sipoon saaristo-ohjelma luo lisää näkyvyyttä saaristolle

Saaristo-ohjelman tarkoitus on nostaa esille ne kysymykset, jotka koskevat saaristoa ja saaristolaisia. Ohjelmassa kuvataan saariston nykyisiä olosuhteita ja analysoidaan saariston vahvuudet ja heikkoudet sekä saaristoon kohdistuvat mahdollisuudet ja uhat. Ohjelma sisältää katsauksen voimassa olevista suunnitelmista, myös maakuntaliittojen laatimasta tuoreesta Suomen merialuesuunnitelmasta. Sipoon saaristovaltuuskunta on laatinut ohjelman kahden viime vuoden aikana. Asukasilta järjestettiin tammikuussa 2020. Asukkaille on myös annettu mahdollisuus kommentoida ohjelmaa.

–  Meidän mielestämme saariston kehitys vaikuttaa laajasti koko kunnan kehitykseen, sanoo saaristovaltuuskunnan puheenjohtaja Gunilla Holmberg. Ilman saaristoa Sipoo menettäisi osan identiteetistään.

Ohjelmassa on useita toimenpide-ehdotuksia elävän saariston turvaamiseksi ja edistämiseksi. Ne perustuvat osittain kansallisiin saaristo-ohjelmiin. Satamien kapasiteetti, liikenneyhteydet, vesi- ja jätehuolto, rakennussäädökset, virkistysmahdollisuudet ja luonnon kuormittuminen ovat kaikki keskeisiä saaristoa koskettavia kysymyksiä.

– Saaristo-ohjelmaan liittyen olemme myös laatineet erillisen luettelon toimenpiteistä, jotka toivomme, että eri tahot yhdessä toteuttavat lähivuosien aikana, kertoo Gunilla Holmberg.

Voit tutustua kunnan saaristo-ohjelmaan klikkaamalla tätä linkkiä.

 

 

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Opistoblogi: Lumi

Lumihiutale kaunis kimmeltää, 
talveen meidät herättää,
uuteen valkoiseen,
aamuun lumiseen.
hiljaa sataa ensi lumi
pehmoinen, kuin kaunis uni.
avaa talvimaiseman,
niin kirkkaan kauniin ihanan.
ruutuun pienen ikkunan
se tekee verhon valkean.
kauniin talvimaiseman.

 

Kuva: Theresa Laurikka

Nyt se on saapunut. Niin odotettuna. Kuinka pehmeästi se on peittänyt maisemiamme, metsiämme, peltomme, talomme. Kuinka pehmeä ja valkoinen se on.

Kun nousin tänään ja näin paksun peitteen jouluvaloin valaistuna sain ihmetellä sitä kauneutta. Puhun tietenkin lumesta. Sanotaan että Grönlannissa olisi 200 sanaa lumelle. En ole varma pitääkö se ihan paikkansa, mutta ajatus kiehtoo minua ja on minusta runoudellinen. Kaikki on valkoista, pehmeää, hiljaista. Miltä sinusta tuntuu, kun olet lumen ympäröimänä? Minusta tuntuu siltä, että kaikki pehmenee, kaikki jyrkkyys ja kovuus. Minäkin pehmenen. Tuntuu mukavalta sulautua lumiseen maisemaan, kuin tulla yhdeksi lumen kanssa.

Kaikki äänet vaimenevat enkä kuule autoja, jotka kulkevat ohi päivittäisellä kävelylenkillä.

Hiutaleita leijailee maahan, höyhenkevyesti.

Juuri sellainen lumi on ollut viimeset päivät, kevyt, pehmeä.

Haluan itsekin tulla pehmeäksi, kuin lumi.

 

Muistatko vielä harmaan marraskuun ja mustan joulukuun? Useampien mielestä oli harmaata ja märkää, vaikka tässäkin ajassa pystyi löytämään jotain kaunista, jos oikein yritti (Katsokaa minun ajatukseni marraskuun harmaudesta edellisestä blogistani, jos kiinnostaa.)

Mutta nyt! Mikä yllätys! Eihän sitä voinut olla varma talven tulosta ollenkaan. Ei sitä nykyään oikein voi. Mutta nyt olemme saaneet uuden vuoden. Uutta puhdasta lunta, joka peittää kaiken vanhan, märän, harmaan. Uusi alku?

Sipoon opiston on täytynyt jatkaa rajoituksiaan ja useimmat kurssit alkavat vasta helmikuun alussa. Jotkut kurssit saattavat alkaa, tai ovat ehkä jo alkaneet, etänä. Meidän pitää olla jälleen kärsivällisiä. Meidän kärsivällisyytemme kasvaa ja sehän on hyvä asia. Eikö vain? Eli jäitä hattuun vielä. Tai ehkä lunta?

Minä haluaisin vain runoilla lumesta ja maistaa kaikkia sanoja, jotka liittyvät lumeen. Kirjoittaa oodin lumelle. Kuinka se kimmeltää, kun auringon säteet tavoittaa sitä, pienen pieniä jääkristalleja. Maistatetaanpas tuotakin sanaa: jääkristalli. Miltä se maistuu? Entä kuurankukka? Minusta se maistuu runoudelle.

Oikein hyvää uutta vuotta 2021!

Pehmeitä, höyhenenkevyitä ja lämpimiä terveisiä,

Theresa

 

Tuuli se lunta lennättää,
valkoista piiriä pyörittää.
Lumikukkia jää,
lumikukkia jää,
lumikuninkaan viitta kimmeltää.

Lumikuningas ratsastaa,
lumesta tuulia puhaltaa.
Lumilauluja saa,
lumilauluja saa,
vitivalkoinen tuuli kuljettaa.

Kuva: Theresa Laurikka

Viimeksi muokattu 22.01.2021

Hobari tuo harrastukset Sipoon kouluihin

Sipoon kunta on mukana opetusministeriön käynnistämässä Harrastustoiminnan Suomen mallin pilottivaiheessa. Tukea myönnettiin hankkeille, joissa kehitetään mallia koulupäivien yhteydessä järjestettävän harrastustoiminnan toteuttamiseksi. Sipoon kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden Hobari-mallille myönnettiin 100 000€:n suuruinen avustus. Toimintaa pilotoidaan avustuksen turvin kevätlukukauden 2021 aikana kaikissa Sipoon peruskouluissa. Sipoon avustus oli pääkaupunkiseudun kolmanneksi suurin, Helsingin (1,0m€) ja Vantaan (312t€) jälkeen.

Hobari-toiminta on avointa ja maksutonta kaikille peruskouluikäisille ja harrastuksia tarjotaan monipuolisesti liikunnasta taiteisiin ja kokkauksesta koodaukseen. Ensimmäiset harrastukset alkavat 1.2. alkavalla viikolla ja koronatilanteen salliessa uusia harrastuksia käynnistyy viikoittain pitkin kevättalvea. Toimintaan voi tutustua tarkemmin Harrastustoiminnan sivuilla.

Linkki Harrastustoiminnan sivuille

Harrastuksia järjestetään ensisijaisesti koulujen tiloissa iltapäivisin klo 14-17 välisenä aikana. Suurin osa harrastuksista tapahtuu viikottain läpi kevätlukukauden, mutta myös lyhyempiä ja intensiivisempiä kokeilujaksoja järjestetään. Mukana on yli 20 yhteistyökumppania, mutta toimintaan mahtuu mukaan vielä uusiakin palveluntarjoajia. Toimintaa voi ehdottaa koordinaattoreille kimmo.sillanmikko@sipoo.fi 040 359 3976 ja maria.sundman@sipoo.fi 040 191 4527.

Lisätiedot:

Suomen malli opetusministeriön sivuilla

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Kuulutus leirintäalueilmoituksen vireilläolosta – Sibbo Caravan leirintäalue

Seuraava leirintäalueilmoitus on vireillä Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunnassa:

Joensuun tila on tehnyt ulkoilulain (606/1973) mukaisen leirintäaluetta koskevan ilmoituksen koskien Sibbo Caravan leirintäaluetta.

Leirintäalue sijaitsee Söderkullassa Skräddarbyssä osoitteessa Joensuun raitti. Leirintäalue sijaitsee osittain Kallbäckin pohjavesialueella (0175310 luokka 2). Leirintäalueella on 32 sähköllistä paikkaa ja 8 sähkötöntä paikkaa. Telttapaikkoja on 10–15. Talviaikaan paikkoja matkailuautoille on 20. Talvella asiakkaita on kerralla paikalla n. 5 ja kesällä keskimäärin 15–20 henkeä ja ruuhka-aikaan (1-5vrk/kesä) 30–40 henkeä. Alueella on kaksi septitankin tyhjennyspistettä, joista toinen sijaitsee sataman alueella ja toinen leiriytymispaikkojen lähellä. Kesäkäyttöisen WC-rakennuksen jätevedet ohjataan umpisäiliöön, joka tyhjennetään kerran viikossa. Alueen jätteet kerätään roska-astioista katosrakennuksessa sijaitseviin jäteastioihin, jotka tyhjennetään noin kahdesti viikossa.

Tämä kuulutus on julkaistu 21.1.2021. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta. Kuulutus ja ilmoitukseen liittyvät julkiset asiakirjat pidetään nähtävillä 21.1.2021-1.3.2021 Sipoon kunnan verkkosivuilla www.sipoo.fi. Ilmoitusasiakirjoja voi lukea myös SipooInfossa (Pohjoinen Koulutie 2, Nikkilä) aukioloaikoina, ma-to klo 8.00–17.00 ja pe klo 8.00–14.00.

Niiden, joiden etua tai oikeutta asia koskee (asianosainen), on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus ilmoituksen johdosta. Muilla henkilöillä ja yhteisöillä on oikeus ilmaista mielipide.

Mahdolliset asiaa koskevat kirjalliset muistutukset ja mielipiteet, joissa pyydetään käyttämään asianumeroa 247/2017 tulee toimittaa osoitteeseen Sipoon kunta, Rakennus- ja ympäristövaliokunta/JK PL 7, 04131 Sipoo, tai sähköpostitse ymparisto@sipoo.fi viimeistään 1.3.2021. Sähköpostia käytettäessä tulee huomioida, että sähköpostia ei ole erikseen suojattu henkilötietojen tai luottamuksellisten tietojen lähettämistä varten.

Asian ratkaisee Sipoon kunnan leirintäalueviranomaisena toimiva rakennus- ja ympäristövaliokunta. Lisätietoja antaa ympäristöasiantuntija Jessika Karvinen, puh. 050 590 9984, sähköposti: etunimi.sukunimi@sipoo.fi.

Kuulutus

Leirintäalueilmoitus

Viimeksi muokattu 21.01.2021

HSL tiedottaa: HSL ei voi taata, että kaikki koululaisvuorot tulevat HSL-alueella ajetuiksi torstaina 21. – perjantaina 22.1.2021

Viimeksi muokattu 20.01.2021

Traficom tiedottaa: Talvikaudeksi vesiliikenteeltä suljetut väylät

Traficom on kieltänyt vesikulkuneuvolla liikkumisen jääpeitteisenä aikana seuraavilla väylillä.

Kalvön 7,0 m väylä

Traficom kieltää talvikaudeksi liikkumisen vesikulkuneuvolla Kalvön 7,0 m väylällä välillä Kalvön lounaispuoli–Spjutsund. Kielto on määrätty alkamaan 20.1.2021 ja sen päättymisestä ilmoitetaan erikseen. Vesikulkuneuvojen liikkumisen kielto ei koske virka-, sairaankuljetus- ja pelastustoimen suorittamiseksi tai muusta vastaavasta syystä välttämätöntä vesikulkuneuvolla liikkumista eikä puolustusvoimien toimintaa.

Karttaote (pdf, 292.1 KB)

Tallörnin 6,1 m väylä ja Onaksen 4,5 m väylä

Traficom kieltää talvikaudeksi liikkumisen vesikulkuneuvolla Tallörnin 6,1 m väylällä välillä Gäddgrundet–Rävholmen ja Onaksen 4,5 m väylällä välillä Gäddgrundet–Etelä-Suomen talviväylä (Lilla Hästskär). Kielto on määrätty alkamaan 21.1.2021 ja sen päättymisestä ilmoitetaan erikseen. Vesikulkuneuvojen liikkumisen kielto ei koske virka-, sairaankuljetus- ja pelastustoimen suorittamiseksi tai muusta vastaavasta syystä välttämätöntä vesikulkuneuvolla liikkumista eikä puolustusvoimien toimintaa.

Karttaote (pdf, 364.97 KB)

 

 

Viimeksi muokattu 20.01.2021

Nyt pääsee hiihtämään ja luistelemaan!

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Uusi koulukuljetuspalvelunumero käyttöön

Viimeksi muokattu 05.07.2022

Koronatestiin tulee hakeutua lievissäkin oireissa

Koronatestausmäärät ovat Sipoossa alhaisia verrattuna tilanteeseen ennen joulua.

-Tämä saattaa tarkoittaa sitä, että tartuntoja voi jäädä toteamatta ja tauti pääsee leviämään ikään kuin piilossa. Pyydämme sipoolaisia hakeutumaan koronatestiin, jos heillä on edes yksi lieväkin koronavirukseen viittaava oire. Koronatesti on ilmainen, ajanvarauksen voi tehdä itse netissä ja tuloksetkin tulevat tällä hetkellä yleensä vuorokauden sisällä testistä, sosiaali- ja terveysjohtaja Leena Kokko kertoo.

Ajan näytteenottoon voi varata itse Koronabotin kautta tai soittamalla arkisin klo 8-16 Sipoon terveyskeskukseen numeroon 09 2353 6001 ja muina aikoina Päivystysapu-puhelinpalveluun 116 117.

Koronavirustaudin oireita ovat flunssaoireet, kuten yskä, hengenahdistus, lihaskivut, kurkkukipu, nuha, väsymys ja kuume. Myös haju- tai makuaistin äkillinen katoaminen voi olla taudin oire. Ripuli ja vatsaoireet saattavat liittyä koronavirustautiin, jos niillä ei ole muuta ilmeistä syytä.

 

 

Viimeksi muokattu 15.01.2021