Uutiset
Hobari tuo harrastukset Sipoon kouluihin
Sipoon kunta on mukana opetusministeriön käynnistämässä Harrastustoiminnan Suomen mallin pilottivaiheessa. Tukea myönnettiin hankkeille, joissa kehitetään mallia koulupäivien yhteydessä järjestettävän harrastustoiminnan toteuttamiseksi. Sipoon kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden Hobari-mallille myönnettiin 100 000€:n suuruinen avustus. Toimintaa pilotoidaan avustuksen turvin kevätlukukauden 2021 aikana kaikissa Sipoon peruskouluissa. Sipoon avustus oli pääkaupunkiseudun kolmanneksi suurin, Helsingin (1,0m€) ja Vantaan (312t€) jälkeen.
Hobari-toiminta on avointa ja maksutonta kaikille peruskouluikäisille ja harrastuksia tarjotaan monipuolisesti liikunnasta taiteisiin ja kokkauksesta koodaukseen. Ensimmäiset harrastukset alkavat 1.2. alkavalla viikolla ja koronatilanteen salliessa uusia harrastuksia käynnistyy viikoittain pitkin kevättalvea. Toimintaan voi tutustua tarkemmin Harrastustoiminnan sivuilla.
Linkki Harrastustoiminnan sivuille
Harrastuksia järjestetään ensisijaisesti koulujen tiloissa iltapäivisin klo 14-17 välisenä aikana. Suurin osa harrastuksista tapahtuu viikottain läpi kevätlukukauden, mutta myös lyhyempiä ja intensiivisempiä kokeilujaksoja järjestetään. Mukana on yli 20 yhteistyökumppania, mutta toimintaan mahtuu mukaan vielä uusiakin palveluntarjoajia. Toimintaa voi ehdottaa koordinaattoreille kimmo.sillanmikko@sipoo.fi 040 359 3976 ja maria.sundman@sipoo.fi 040 191 4527.
Lisätiedot:
Viimeksi muokattu 05.07.2022