Uutiset
Valtuusto on hyväksynyt Sipoolle uudistetun rakennusjärjestyksen
Merkittävimmät muutokset uudistetussa rakennusjärjestyksessä ovat minimitonttikoon vaatimuksen pienennys ja sivuasuntojen rakentamisen mahdollistaminen. Jatkossa rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 2 500 neliömetriä. Tosin jos rakennus liitetään vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkostoon, voi rakennuspaikan koko olla pienempi, kunhan se on vähintään 1000 neliömetriä.
Vähintään 3000 neliömetrin suuruiselle rakennuspaikalle voi olla mahdollista rakentaa enintään 100 kerrosalaneliömetrin suuruinen sivuasunto. Sivuasunnon voi toteuttaa myös kiinteästi pääasunnon yhteyteen, eli rakentaa pääasunnosta kaksiasuntoinen pientalo. Saariston ja rannikon osayleiskaavan alueella rakennuspaikalta edellytetään vähintään 5000 neliömetrin kokoa sivuasunnon toteuttamiseen.
Rakennusjärjestykseen on myös sisällytetty uuteen rakentamislakiin tukeutuen muitakin rakentamista helpottavia määräyksiä. Valtuuston puheenjohtaja ja uudistusta ohjanneen poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Heikki Vestman sanoo uudistetun rakennusjärjestyksen antavan sipoolaisille vapautta rakentamiseen.
– Uudella rakennusjärjestyksellä annetaan sipoolaisille vapautta rakentaa omalle tontille ilman turhaa byrokratiaa. Rakennuspaikan vähimmäiskokoa pienennetään. Eräitä omakotiasujan pihan hankkeita, kuten avoimia terasseja, matalia aitoja ja vähäiset aurinkopaneelit, saa rakentaa jatkossa ilman lupaa tietyin edellytyksin. Saariston ja rannikon kaava-alueella mahdollistetaan kaavan salliman rantasaunan ja venevajan rakentaminen rantaviivaan, Vestman sanoo.
Puiden kaataminen rantavyöhykkeellä saattaa kuitenkin edellyttää maisematyölupaa. Sipoolaisten tulee myös huomioida, että laki ja kaavamääräykset menevät rakennusjärjestyksen edelle. Jos laki tai kaavamääräykset sanovat toisin kuin rakennusjärjestys, niitä noudatetaan. Lisäksi kunta muistuttaa, että rakennuspaikan muodostaminen ja useimmiten asuinrakennuksen, kuten sivuasunnon tai loma-asunnon, rakentamismahdollisuus arvioidaan sijoittamisluvan ja/tai poikkeamisluvan kautta.
Uudistettu rakennusjärjestys on julkaistu Sipoon kunnan verkkosivuilla ja se astuu voimaan muutoksenhakuajan jälkeen. Siihen saakka noudatetaan voimassa olevaa rakennusjärjestystä.
Viimeksi muokattu 11.06.2026