Opistoblogi
Tekstiilitaidenäyttely: ’Omaa älyä käytin’ Tupu Hultin tekstiilireliefejä
Tupu Hult on 76-vuotias sipoolainen tekstiilitaiteilija, jonka värikkäät ja kookkaat tekstiilireliefit ovat herättäneet ihastusta ympäri Suomea. Hultin teokset ammentavat inspiraationsa luonnosta ja villistä mielikuvituksesta, mikä näkyy hänen töidensä runollisissa nimissä, kuten ”Pilvisinä päivinä linnut nukkuu” ja ”Sade loppuu sunnuntaina”. Tekoälyä ei Tupu Hult työssään käytä, vaan kaikki kumpuaa hänen omasta luovuudestaan omin käsin toteutettuna.
– Ideoita on paljon enemmän, mitä ehtisi tehdä, Hult toteaa.
Taiteessa Hultia kiinnostavat värit ja pintamateriaalit. Luovuus näkyy Hultin mukaan ”kaikessa olemisessa ja tekemisessä”.
– Taiteessa minulle tärkeintä on luomisen intohimo. Toivon, että katsoja saa iloa ja elämyksiä, sekä yllätyksiä taiteestani.
Hultin taiteellinen matka alkoi jo varhain, mutta muodollista taidekoulutusta hänellä ei ole. Sen sijaan hänellä on modistin tutkinto, joka sivuaa taiteen alaa. Hultin teokset syntyvät kierrätysmateriaaleista, joita hän hankkii kirpputoreilta. Hän kutoo ensin pohjakankaan kangaspuilla ja rakentaa sitten pintakuvion eri materiaaleista, kuten peileistä, helmistä ja puurenkaista.
Hult avasi Sipoon opiston näyttelytoiminnan vuonna 2018 näyttelyllään Tuulten sylissä. Siitä lähtien hän on pitänyt noin 50 näyttelyä eri puolilla Suomea, erityisesti kirjastoissa, joissa taide on helposti saavutettavissa kaikille. Hän pitää kirjastonäyttelyistä, koska ne ovat taiteilijalle edullisempia ja tavoittavat laajemman yleisön kuin perinteiset galleriat. Hultin mielestä kirjastot, kuten opistotkin, ovat loistavia paikkoja ihmisen ja taiteen kohtaamiselle.
Hultin elämä on ollut monivaiheinen. Hän on ajanut tukkirekkaa ja valmentanut naisnyrkkeilijöitä, mutta nykyään hän keskittyy täysipainoisesti taiteeseen. Hult asuu miehensä kanssa luonnon keskellä Sipoon Hagalundissa ja viljelee kesällä ruuat pariskunnalle Noitapuistossaan, jossa myös järjestetään muun muassa Sipoon opiston kursseja laatikkoviljelystä.
Tupu Hultin uusin näyttely ”Omaa älyä käytin” avautuu Nikkilän opistotalon Näyttelytila Art Colorosassa 27. tammikuuta 2025 ja on avoinna 26. helmikuuta 2025 asti opiston toimiston aukioloaikoina (suljettu viikolla 8). Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 22. tammikuuta 2025 klo 17–19. Tämä näyttely tarjoaa jälleen mahdollisuuden sukeltaa Hultin värikkääseen ja sadunomaiseen maailmaan.
AVOINNA 27.1.–26.2.2025 (suljettu viikolla 8)
MA ja KE 10–14
AVAJAISET KE 22.1.2025 17–19
NÄYTTELYTILA ART COLOROSA
NIKKILÄN OPISTOTALO
ISO KYLÄTIE 8, SIPOO
Viimeksi muokattu 21.01.2025