Söderkullan kartanoon tulee kahvila-ravintola, yrityshotelli ja etätyötiloja

Söderkullan kartanon edellisen vuokralaisen sopimus päättyi lokakuun lopussa, minkä jälkeen kunnan Toimitilat-yksikkö on laatinut vuokrausstrategian toiminnan käynnistämiseksi uudelleen rakennuksessa. Strategian ajatuksena on ollut saada rakennus vahvemmin kuntalaisten ja alueen yrittäjien käyttöön. Ehdotus vuokrauksesta esiteltiin tekniselle valiokunnalle, joka hyväksyi sen keskiviikkona 10.2.2021.

Tiloihin tulee Söderkullan kakkukartano

Kartanon ensimmäisen kerroksen ravintolatila on vuokrattu 1.5.2021 alkaen Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy:lle. Yritys käynnistää kartanolla oman kahvila-ravintolatoimintansa nimeltä Söderkullan kakkukartano.

Yrityksen toiminta-ajatus kartanolla on tarjota asiakkailleen nautiskelumatka 1900-luvun alkupuolelle, nykyisen kartanorakennuksen rakennusaikaan, joka maailmalla tunnetaan Belle Époquena. Tarjolle tulee muun muassa laaja valikoima käsintehtyjä makeita ja suolaisia leivonnaisia sekä laaja teevalikoima ja kuohuvaa. Näiden lisäksi yritys tarjoaa yksityistilaisuuksien järjestämistä yleisölle normaalien aukioloaikojen ulkopuolella.

Tee- ja Kahvihuone Helmi Oy on perustettu 1983 restaurointimaalarimestari Airi Kallion toimesta. Nykyisin myös Airin pojista kondiittorimestari Otto-Ville sekä toimitusjohtaja Leo-Matti ovat toiminnassa mukana.  Yrityksellä on Söderkullan kartanon lisäksi toimintaa Porvoossa (Tee- ja kahvihuone Helmi, Galleria Helmi, Teekauppa Teehelmi) ja Loviisassa (Loviisan kappeli). Yritys tiedottaa itse Söderkullan kakkukartanon avajaisista ja aukioloista lähempänä ajankohtaa.

Toimistohuoneet vuokrataan yrittäjille

Söderkullan kartanon toisen ja kolmannen kerroksen toimistotiloiksi sopivat huoneet kunta vuokraa alueen yrittäjille. Vuokraamisesta tiedotettiin aiemmin, ja tällä hetkellä suurin osa huoneista on jo varattu.

Kunta vuokraa toimistohuoneita yrityshotellitoimintana. Tiloja vuokrataan sekä määräaikaisilla että toistaiseksi voimassa olevilla sopimuksilla. Yrityshotellin vuokralaiset saavat käyttöönsä myös tauko- ja neuvottelutilan, joka kuuluu vuokrahintaan. Yrityshotellitoiminta alkaa 1.5.2021.

Työllisyysyksikkö Risteyksen toiminnoista osa siirtyy kartanoon

Kartanon kolmannen kerroksen saunatilat vuokrataan kokonaisuudessaan kunnan sisäiseen käyttöön Työllisyysyksikkö Risteykselle. Tiloissa aloitetaan keväällä 2021 nuorten työpajatoiminta. Tämän lisäksi osaa tiloista käytetään Risteyksen neuvottelu-, tauko- ja toimistotiloina.

Työllisyysyksikkö Risteys ottaa samassa yhteydessä hallintaansa myös kartanon vanhan navettarakennuksen sekä kanalan. Lisäksi Risteys ottaa käyttöönsä pientalon Villa Norgen (Hansaksenkuja 3). Kaikki nämä rakennukset kuuluvat kiinteästi Söderkullan kartanoalueeseen.

Tarkoituksena on lähteä selvittämään, miten Risteys voi hyödyntää rakennuksia toiminnassaan ja minkälaisia korjauksia rakennukset vaativat toiminnan käynnistämiseksi. Tiloihin on suunniteltu alustavasti muun muassa kunnan kalustekierrätystä ja myyjäistoimintaa.

Kuntalaisille etätyöpisteitä ja yhteiskäyttötilaa

Kartanon toisessa kerroksessa olevat entiset juhlatilat muutetaan kuntalaisten käytettäviksi. Tiloihin tehdään muun muassa etätyöpisteitä ja yhteiskäyttötilaa, joita voidaan käyttää esimerkiksi niin kutsuttuun coworking-työskentelyyn tai vaikkapa yhdistysten kokouksiin.

Nämä tilat otetaan syksyllä 2021 käyttöön ja asiasta tiedotetaan tällöin tarkemmin. Tilat tullaan pääsääntöisesti kalustemaan Sipoon kunnan sisäisessä kierrossa olevilla kalusteilla tai muualta hankituilta käytetyillä julkisen tilan kalusteilla.

Kartanoa remontoidaan ennen vuokrausta

Tekninen valiokunta on myöntänyt Söderkullan kartanon remontointiin määrärahan, jolla rakennuksen kuntoa pystytään parantamaan niin sisätilojen kuin talotekniikankin osalta. Korjauksia lähdetään toteuttamaan helmikuussa 2021 sisätiloissa. Tiloihin muun muassa maalataan seiniä ja lattioita sekä tehdään erillinen taukotila yrityshotellille.

Lisäksi ravintolan keittiötilat saneerataan kokonaisuudessaan vastaamaan nykytarpeita. Talotekniikan osalta selvitetään öljylämmityksestä luopumista ja uuden lämmitystavan käyttöönottoa. Myös ilmanvaihdon toimivuutta tutkitaan ja siihen tehdään tarvittavia parannustoimenpiteitä.

 

Viimeksi muokattu 11.02.2021