Uutiset
Sipoonkorpi Hop-On Hop-Off -bussi vie jälleen Sipoonkorven kansallispuistoon
Bussiyhteys helpottaa Sipoonkorven kansallispuistoon saapumista ja kannustaa kävijöitä suosimaan julkista liikennettä. Samalla on haluttu välttää kansallispuiston pysäköintialueiden ajoittaista ruuhkautumista.
Linja on kolmen kunnan yhteisponnistus
Hop-On Hop-Off -reitti kulkee Tikkurilasta Koivukylän aseman ja Kuusijärven kautta Sipoon Nikkilään. Nikkilästä bussi ajaa Sipoon Vanhan kirkon, Sipoonjoen Perinnesaunan ja Korvenportin kautta Itäkeskuksen metroasemalle. Bussin päätepysäkit ovat Tikkurila, Nikkilä ja Itäkeskus. Pysäkkejä on tänä vuonna 17, kun niitä oli viime vuonna 15.
”Linja on jälleen uudistunut ja bussia ajetaan hieman pidemmälle syksyyn. Toivomme, että uudet pysäkit saavat yhä useammat saapumaan Sipoonkorven kansallispuistoon nauttimaan luonnosta ja grillaamaan eväitä tulentekopaikoilla. Reitin varrella on myös paljon muita kohteita, joihin pääsee tutustumaan näppärästi Hop-On Hop-Off -bussilla, kertoo Sipoon elinkeinopäällikkö Katri Roivainen”.
Linja on Sipoon kunnan ja Vantaan ja Helsingin kaupunkien yhteinen ponnistus.
”Haluamme olla mukana parantamassa Sipoonkorven kansallispuiston saavutettavuutta. Bussilinjan päätepysäkki Itäkeskuksessa metroaseman lähellä tarjoaakin taas helsinkiläisille ja kaupungissamme vieraileville helpon ja ekologisen yhteyden kansallispuistoon”, kertoo Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen.
Vitosen päivälipulla kansallispuistoon
Ventoniemi Oy voitti kilpailutuksen, eikä reittiä enää ajeta matalalattiabussilla, kuten vuosina 2022–2023. Myös koirat ovat tervetulleita kyytiin.
Bussin päivälipun hinta on 5 euroa ja yhdensuuntaisen kertalipun hinta 3 euroa. Alle 7-vuotiaat lapset matkustavat veloituksetta. Lippu ostetaan kuljettajalta, ja maksuvälineinä käyvät käteinen tai maksukortit. Linjalla suositaan tasarahaa, jotta sisääntulo bussiin tapahtuu mahdollisimman juohevasti.
HSL-bussilinja jatkaa myös liikennöintiä
HSL-bussilinja 712 jatkaa tänä vuonna liikennöintiä. Se liikennöi kesäkaudella 4.5.-29.10.2024 viikonloppuisin tunnin vuorovälein Tikkurilan ja Kuusijärven välillä. HSL-bussilinja kulkee Kuusijärvelle Hakunilan kautta. Linjalla otetaan käyttöön uusi päätepysäkki Kuusijärven pysäköintialueella. Laurintien ja Vanhan Porvoontien reittiosuus poistuu käytöstä. Matkalipuksi käy HSL:n matkalippu.
”Vantaalaiset pääsevät kesällä Kuusijärven uimarannalle ekologisesti taas kahdella bussiyhteydellä. Kun paikalle saapuu bussilla etenkin viikonloppuisin, ei tule pysäköintiongelmia”, Kuusijärven kohdevastaava Anniina Laitala huomauttaa.
Linjan suosio kasvoi viime vuonna
Sipoonkorpi Hop-On Hop-Off -bussin suosio kasvoi jälleen viime kesänä. Bussilla tehtiin liikennöintikauden eli 13.5.2023-1.10.2023 välisenä aikana yhteensä lähes 1 100 matkaa. Koko liikennöintikauden ajalta kasvua vuoteen 2022 verrattuna kertyi 26 prosenttia.
Suosituimmat matkustuskuukaudet olivat touko-elokuu, joiden aikana tehtyjen matkojen määrä nousi edellisvuoteen verrattuna huimat 57 prosenttia. Sen sijaan syyskuu oli edellisvuotta hiljaisempi, jolloin matkustusmäärä laski 21 prosenttia vuodesta 2022.
Eniten matkustajia Sipoonkorpi Hop-On Hop-Off -bussin kyytiin hyppäsi viime vuonna käytössä olleen Mellunmäen metroasemalta. Toiseksi suosituin pysäkki sijaitsi Tikkurilassa. Sipoonkorvessa suosituimpia pysäkkejä olivat vuoden 2022 tapaan Korvenportin ja Bakunkärrin pysäkit.
HSL:n linjan 712 suosituimmat pysäkit olivat bussilinjan päätepysäkit Tikkurilan matkakeskuksessa ja Kuusijärven pysäköintialueella. Liikennöintikauden aikana matkoja tehtiin yhteensä 4 600. Suosituimmat matkustuskuukaudet olivat heinä-, syys- ja lokakuu, joista jokaisen aikana tehtiin noin 1 100 matkaa.
”Toivomme, että yhteistyötä Kuusijärven joukkoliikenneyhteyksien kehittämiseksi voidaan jatkaa myös tulevaisuudessa. Vantaan kaupunki kehittää aluetta sen ympäristöarvot huomioiden. Hyvät ja vähäpäästöiset liikenneyhteydet ovat olennainen osa tätä työtä”, Anniina Laitala lisää.
Sipoonkorpi Hop-On Hop-Off-bussin aikataulu ja reittikartta
www.sipoo.fi/hoponhopoff
www.vantaa.fi/fi/sipoonkorpi-hop-hop
Reittiaikataulu on tulossa myös HSL:n reittioppaaseen.
Viimeksi muokattu 14.05.2024