Sipoon kunta on nimittänyt yhdyskuntajohtajan

Hakuaika Sipoon kunnan yhdyskuntajohtajan virkaan päättyi 2. kesäkuuta. Virkaan saatiin hakuaikana yhteensä 11 hakemusta.  

Yhdyskuntajohtaja johtaa Sipoon yhdyskuntakehittämistä ja kuntatekniikan palveluita. Yhdyskunnan ja ympäristön toimialaan kuuluvat muun muassa kunnan kaavoitus, ympäristövalvonta, rakennusvalvonta, katu- ja viheralueyksikkö, toimitilapalvelut sekä mittaus- ja kiinteistöyksikkö. 

 

Taustalla organisaation uudistuminen 

Toimialajohtajien haun taustalla on organisaatiouudistus, jonka tavoitteena on ollut rakentaa hyvinvointialueuudistuksen jälkeen toimiva organisaatiorakenne, joka tukee sujuvasti töiden tekemistä. Sipoon kunnan organisaatio on uudistunut 1.5.2023 alkaen. Kunnalla on nyt viisi toimialaa: varhaiskasvatus, koulutus, yhdyskunta ja ympäristö, arki ja vapaa-aika sekä konsernipalvelut. Organisaatiouudistus ei aiheuta muutoksia tai häiriötä kuntalaisten palveluihin. 

 

Kunnanhallitus valitsi kesäkuussa koulutusjohtajan virkaan Tommi Eränpalon. Varhaiskasvatusjohtajan ja Arjen ja vapaa-ajan toimialajohtajan virat on jo aiemmin täytetty virkasiirtomenettelyllä. Konsernipalveluiden toimialaa johtaa kunnanjohtaja Mikael Grannas.  

Kunnanhallitus päätti esittää koulutusjohtajan ja yhdyskuntajohtajan virat täytettäväksi julkisella haulla, koska niitä ei ollut edellytyksiä täyttää virkasiirtomenettelyllä sisäisesti toteutetun kyselyn ja tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella. 

 

Linkit:  
Aiempi tiedote aiheesta: Sipoon kunta on nimittänyt koulutusjohtajan (20.6.2023) 
Aiempi tiedote aiheesta: Sipoon kunnan koulutusjohtajaksi hakee 20 hakijaa ja yhdyskuntajohtajaksi 11 hakijaa (6.6.2023) 
Aiempi tiedote aiheesta: Sipoo on nimittänyt kahden uuden toimialan johtajat (28.3.2023) 

Viimeksi muokattu 18.07.2023