Sipoon kunta muistuttaa päiväkodeissa vierailevia huolellisuuteen porteilla

Pieni lapsi pääsi hetkeksi huomaamatta ulos päiväkoti Miilin portista siitä kulkeneen aikuisen perässä. Tämä aikuinen havaitsi lapsen päiväkodin ulkopuolella noin minuutti – kaksi minuuttia tämän jälkeen ja ohjasi lapsen takaisin päiväkotiin ja henkilöstön luokse.

-Päiväkotimme ulkovalvonnassa on tapahtunut virhe. Olemme selvittäneet tapahtumien kulun ja ryhtyneet toimiin, ettei mitään vastaavaa pääsisi tapahtumaan. Tilanne on myös käyty läpi kyseisen lapsen huoltajien kanssa, varhaiskasvatusjohtaja Mervi Keski-Oja kertoo.

Tapahtuneen takia kaikkia päiväkotien porteista liikkuvia muistutetaan huolellisuudesta. Kunnan päiväkotien porteilla olevat muistutukset porttien huolellisesta sulkemisesta tarkistetaan ja tarvittaessa uudistetaan. Varhaiskasvatuksen ulkovalvonnan käytännöt käydään myös läpi ja varmistetaan, voidaanko käytäntöjä parantaa.

 

Viimeksi muokattu 10.05.2023