Sipoon kunnalle käyttöön uusi koulukuljetusten palvelujärjestelmä

Palvelujärjestelmä otetaan käyttöön kesän aikana, ennen koulujen syyslukukauden alkua. Järjestelmä kattaa taksikuljetuksena hoidettavat koulukuljetukset. Se ei koske bussiliikenteessä kuljettavia koulumatkoja.

Syyslukukaudesta alkaen huoltajien on mahdollista seurata nykyistä tarkemmin lapsensa taksikuljetuksia, sillä huoltajat saavat järjestelmästä aiempaa tarkempia tietoja kuljetuksista. Palvelujärjestelmästä saa halutessaan tiedon muun muassa siitä, milloin oppilas on noussut koulutaksiin sekä missä ja milloin oppilas on poistunut kyydistä.

Reittisuunnittelu siirtyy kunnalle

Järjestelmän käyttöönoton myötä myös kuljetusreittien suunnittelu siirtyy kunnalle. Tähän saakka palveluntarjoajat ovat suunnitelleet koulukuljetusten reitit, mutta jatkossa reitit suunnittelee kunta itse uutta järjestelmää apuna käyttäen. Järjestelmän on kehittänyt kotimainen Suomen Kuntalogistiikka Oy.

Huoltajia ohjeistetaan lisää elokuussa

Huoltajat saavat lisää tietoa järjestelmästä ja sen käytöstä ennen syyslukukauden alkua. Ohjeet palvelujärjestelmän käyttöön julkaistaan elokuun alussa huoltajille Sipoon kunnan kotisivuilla ja Wilmassa.

Koulukuljetusten liikennöitsijöille tiedotetaan palvelujärjestelmän käyttöönottoon liittyvistä asioista lisää kesäkuun aikana.

Linkki:

Lisää tietoa koulukuljetuksista sipoo.fi:ssä

 

Viimeksi muokattu 14.06.2023