Sipoo avaa uuden rokotuspisteen Söderkullaan koronarokotuksia varten

Söderkullan apteekin yhteydessä sijaitseva Terveyspiste Söderpointti  sijaitsee Söderkullan keskustassa (Terveystie 2).

Ensimmäiset rokotusajat ovat saatavilla Söderpointtiin viikolla 9, eli ensi viikolla. Ajanvarausmahdollisuus Söderpointtin avataan tiistaina 23.2. klo 9. Aikoja voivat varata Sipoossa tällä hetkellä rokotusvuorossa olevat:

  • Tänä vuonna 75 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat sipoolaiset (vuonna 1946 syntyneet ja sitä vanhemmat) ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja yli 65-vuotiaat.
  • 60-69-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus (ryhmä 1, vuosina 1952-1961 syntyneet)

Rokotuspisteen voi valita aikaa varatessa. Aika varataan ensisijaisesti internetissä koronarokotusaika.fi-palvelussa. Jos ajanvaraus internetissä ei ole mahdollista, ajan voi varata puhelimitse terveysaseman numerosta 09 2353 6001 maanantaista perjantaihin klo 9-15. Samassa taloudessa asuvat omaishoitajat ja yli 65-vuotiaat voivat toistaiseksi varata ajan vain puhelimitse.

Saatavat rokotemäärät pysyvät pieninä lähiviikkoina

Kunnan saamien ennakkotietojen mukaan Sipooseen ei saada lähiviikkoina suurempia määriä rokotteita kuin tähänkään saakka. Saatavien rokotteiden annosmäärät pysyvät edelleen pieninä. AstraZenecan rokotetta on saatu noin 80-200 annosta viikoittain ja Pfizer-Biontechin rokotetta 280-300 annosta viikoittain. Rokotukset etenevät saatavien rokotemäärien tahdissa ja THL:n valtakunnallisesti ohjeistamassa järjestyksessä.

Pienistä rokotemääristä huolimatta ajanvarauksessa ajat eivät ole vielä loppuneet kesken Sipoossa.

– 75 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille sipoolaisille on vapaita rokotusaikoja lähiviikoille hyvin tarjolla. Jos siis kuulut tähän rokotusryhmään, kannattaa nyt varata itselleen aika, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Leena Kokko sanoo.

Rokotusvuorot ja eri rokotusryhmien alustavan rokotusaikataulun voit tarkistaa milloin tahansa kunnan verkkosivuilta osoitteesta www.sipoo.fi/koronarokotukset. Sivulta saat myös lisää tietoa rokotteista, Sipoon rokotuspisteistä ja ajan varaamisesta.

 

Viimeksi muokattu 12.05.2021