Pilke päiväkoti Söderkulla on lopettamassa toimintansa kesän jälkeen – Kunnan varhaiskasvatus harkitsee laajentamista päiväkodin tiloihin

Kunta harkitsee parhaillaan Pilke päiväkoti Söderkullalta vapautuvien tilojen käyttöönottoa kunnalliseen päiväkotitoimintaan. Kunnallisen varhaiskasvatuksen järjestäminen tiloissa on tarkoitus viedä sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi 19.4.2023.

Pilke päiväkoti Söderkullassa olevilla lapsilla olisi mahdollisuus jatkaa varhaiskasvatuksessa tutuissa tiloissa kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, jos tilat päätetään vuokrata kunnan käyttöön.

Sipoon kunnan varhaiskasvatuksella on käyttöä päiväkotitiloille, ja samaan aikaan Pilke-päiväkodit on ilmaissut aikovansa päättää toimintansa Taasjärvellä sijaitsevassa päiväkodissaan. Toiminta ei ole ollut kannattavaa Pilke-päiväkodeille. Päiväkoti aloitti toimintansa Taasjärvellä vuonna 2020 toisen yksityisen päiväkodin lopetettua toimintansa samoissa tiloissa, mutta päiväkodin lapsimäärä ole noussut riittävälle tasolle.

Asiaan on haettu ratkaisua hyvässä yhteistyössä kunnan ja Pilke-päiväkotien välillä. Kunta valmistelee mahdollisuutta ottaa tilat käyttöönsä heinä-elokuun vaihteessa 2023.

 

Viimeksi muokattu 14.04.2023