Kerava-Sipoo liikuntahallien rakentamiseen miljoonan euron valtionavustus

Hankkeessa on tarkoitus rakentaa Keinukallioon puolilämmin jalkapallohalli, lämmin monitoimihalli sekä molempia halleja palvelevat sosiaali- ja huoltotilat. Halliyhtiö on Keravan kaupungin ja Sipoon kunnan yhdessä omistama yhtiö, jonka tarkoituksena on rakennuttaa, omistaa, hallinnoida ja kunnossapitää hallikokonaisuutta.

Nyt myönnetty avustus täyttää Sipoon valtuuston vuonna 2021 päättämän edellytyksen hankkeelle. Sipoon valtuusto edellytti päättäessään halliyhtiön perustamisesta, että hankkeelle myönnetään noin miljoonan euron valtionavustus liikuntapaikan perustamiseen.

Hankkeen toteuttamisesta päätetään myöhemmin erikseen. Liikuntahallien varsinainen toteutuspäätös tuodaan aikanaan käsittelyyn Keravan kaupunginhallitukseen ja Sipoon kunnanhallitukseen.

Linkit:

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote: Liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 32 miljoonaa euroa

 

Viimeksi muokattu 03.04.2023