Taide harrastuksena on loppumaton matka

Aavistin ehkä, mutta en todellakaan tiennyt miten ja mihin taideharrastus minua liikuttaa. Söderkullan kartanon parakkirakennuksen maalausluokasta lehahti öljyvärien, tärpätin ja puuhakkaan luovuuden kutsuva tuoksu, kun aloitin Carin Bengtsin tomerassa ohjauksessa maalausharrastuksen Sipoon opistossa syksyllä 2012

Maalaaminen vei mukanaan, veti imuunsa. Opin kokoamaan kiilapuut, pohjustamaan kankaan, sekoittamaan värejä ja siirtämään jotain sisälläni liikkuvaa kankaalle. Tapa katsoa näkemääni muuttui. Kotimatkalla illan maalaussession jälkeen räntäsateisella kotitiellä ihailin auton valokiilassa kuraisia renkaan jälkiä ja mietin, miten maalaisin noin kiinnostavat sävyt. Lähimetsän tummuus ei ollut enää vain vihreää vaan violetteja varjoja ja sinisiä kuusia ja taivas todellakin oli välillä keltainen.

Kun oppii, haluaa oppia lisää. Kun pitkäaikainen työni aikuiskoulutuksessa muuttui ja ilmassa alkoi olla epävarmuutta, hakeuduin uusille taidekursseille ja yhä syvemmälle taiteen tekemiseen. Lopulta opiskelin lähes päivittäin eri taidekouluissa. Aivan huikeata oli lopulta eläkeiän kynnyksellä päästä Turun taideakatemiaan, josta valmistuin tammikuussa 21 kuvataiteilijaksi, varmaan iäkkäimpänä tutkinto-opiselijana akatemian historiassa. En tosin varmistanut.

Kun on jotain merkittävää itse saanut halua sitä toisille jakaa. Sipoon opiston kevään 22 tarjonnassa on kolme ohjaamaani kuvataidekurssia: Temperamaalaus, Luova maalaus ja Taiteilijakirja.

Munatemperalla maalaaminen on ihanaa. Se taipuu tarkkaan sivellintyöskentelyyn tai ekspressiiviseen väreillä ilotteluun. Jotain syvästi tyydyttävää on maalata ikivanhalla tekniikalla itse maalin munasta ja pigmenteistä sekoittamalla. Munatempera käyttäytyy toisin kuin öljy tai akryyli, joten se tarjoaa haastetta myös tottuneelle maalarille. Toisaalta aloitteleva saa käyttää omaa luovuuttaan pigmenttien houkuttavassa ja koukuttavassa maailmassa.

Kuva: Riitta Posti

Riitta Posti – Häiriötekijä 2019

Luovan maalauksen kurssilla lähestytään maalausta maalauksen ehdoilla, maalausta kuunnellen. On pieni ihme, miten maalaus edetessään alkaa neuvoa tekijäänsä. Lähtökohtana maalaukselle voi olla värit, muodot muistikuvat tai vaikka kuulo- tai tuntohavainto. Tällä päiväkurssilla maalataan rohkeasti antaen maalauksen imun viedä.

Taiteilijakirja on itsenäinen, kuvataiteen moninaisin keinoin toteutettu teos. Teoksen voi toteuttaa itselle mieluisalla tekniikalla: maalata, piirtää, käyttää sekatekniikoita tai vaikka grafiikkaa. Sen voi rakentaa kirjan muotoon tai poimia siihen viitteitä kirjasta.  Kurssilla perehdytään osallistujat taiteilijakirjan moniin mahdollisuuksiin, suunnitellaan ja toteutetaan uniikki taiteilijakirja. Opastan myös japanilaisen kirjansidonnan.

Taideharrastus on polku elämän mittaiseen itsensä kehittämiseen ja samalla kokemukseen yhdessä oppimisesta ja taiteen herättämien tunteiden jakamisesta.

 

Riitta Posti

Kuvataiteilija ja ikuinen opiskelija, jonka mielestä taiteen yhdessä tekiminen on hauskaa

 

Viimeksi muokattu 01.02.2022