Söderkullan nuorisotila Pleissi

Nuorisotila Pleissi on nuorten oma oleskelupaikka, josta löytyy monenlaista tekemistä jokaiselle. Tilalle voi tulla viettämään aikaa kavereiden kanssa, tekemään läksyjä, askartelemaan, laittamaan ruokaa tai juttelemaan nuoriso-ohjaajien kanssa. Voit myös osallistua toiminnan suunnitteluun ja olla osana järjestämässä erilaisia tapahtumia, kuten elokuvailtoja.

Nuorisotilalta löytyy mm. biljardi- ja pingispöytä, tietokoneita, pelikonsoleita sekä lauta- ja korttipelejä jotka ovat vapaasti nuorten käytössä. Pleissiltä voi myös lainata frisbeegolfkiekkoja. Lisäksi Pleissillä on kioski, josta voi ostaa pientä välipalaa tai herkkuja.

Pleissillä järjestetään pitkin lukuvuotta erilaisia kerhoja sekä askartelupajoja sekä muita lasten ja nuorten toivomia tapahtumia.

Pleissin tiloja vuokrataan myös yksityisten ja yhdistysten käyttöön (esimerkiksi synttärit ja kokoukset). Tarkista ensin Timmi-tilavarausohjelmasta onko haluttu ajankohta vapaa, rekisteröidy, kirjaudu ja tee varaus. Linkki "Vuokrattavat ja varattavat tilat" löytyy alapuolelta. Vastaava nuoriso-ohjaaja auttaa tarvittaessa varauksen tekemisessä.

Tilaisuuksia järjestettäessä on huomioitava että päihteiden ja alkoholin nauttiminen nuorisotiloissa ja sen välittömässä läheisyydessä on kielletty.

Palveluajat

13-20 -vuotiaille

Maanantai17:00 - 21:00
Keskiviikko17:00 - 21:00
Torstai17:00 - 21:00
Perjantai16:00 - 23:00
Lauantai16:00 - 23:00

7-13 -vuotiaille

Maanantai13:00 - 17:00
Keskiviikko13:00 - 17:00
Torstai13:00 - 17:00

Yhteystiedot

Sähköposti

etunimi.sukunimi@sipoo.fi

Puhelin

Nuorisotila Pleissi

+358 503448173

Vastaava nuoriso-ohjaaja Marjo Tani

+358 401914285

Nuoriso-ohjaajan sijainen Nea-Mari Vallin

+358 404810591

Verkkosivu

Käyntitiedot

Opintie 6 B, 01150 Söderkulla