Sipoon sivistyksen palveluverkkoselvitys ja -suunnitelma on valmistunut

Palveluverkkoselvityksessä ja -suunnitelmassa käydään läpi kaikki sivistysvaliokunnan alaiset koulutus- ja varhaiskasvatuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut. Suunnitelmassa tarkastellaan kyseisten toimintojen palveluita, nykyistä palvelutarjontaa ja palveluverkkoa, tulevia tarpeita sekä annetaan suosituksia toteutettavista toimenpiteistä.

Suunnitelmassa on koottuna taustatietoja, lapsi- ja oppilasmääriä, talousvertailuja, toimenpidesuosituksia ja skenaarioita. Lisäksi liikuntapalveluista laaditaan erillinen liikuntapalvelusuunnitelma. Sen käsittely alkaa ensi viikolla vapaa-ajan jaostossa. Tavoitteena on, että molemman suunnitelmat käsitellään ensi vuoden alussa yhtä aikaa sivistysvaliokunnassa ja sen jälkeen kunnanhallituksessa ja –valtuustossa.

Kyseessä on FCG:n (Finnish Consulting Group Oy) kokoama suositus, joka nyt etenee luottamuselinten käsittelyyn. Mitään päätöksiä suunnitelman sisältämistä asioista, suosituksista tai skenaarioista ei ole tehty. Asiakirja merkitään kaikissa sitä käsittelevissä toimielimissä tiedoksi.

FCG:n kokoama raportti on tukimateriaali ja pohja jatkotyöstöä ja tulevaa päätöksentekoa varten. Jos tulevaisuudessa tehdään jotain palveluverkkoon ja palveluiden tuotantoon liittyviä päätöksiä, ne tehdään erikseen kunnan päätöksentekojärjestyksessä niissä toimielimissä, joiden toimivaltaan päätöksen tekeminen kuuluu.

Sipoolaiset ovat saaneet aiemmin antaa näkemyksiään suunnitelmaa varten kahdessa kuulemistilaisuudessa syyskuussa ja verkkokyselyssä. Myös kunnan henkilöstöä on kuultu kahdessa kuulemistilaisuudessa ja kyselyn kautta.

Sivistysvaliokunnalle ehdotetaan, että valiokunta pyytää seuraavaksi suunnitelmasta lausuntoja kunnan muilta toimielimiltä ja vaikuttamistoimielimiltä tammikuun loppuun mennessä. Palveluverkkoselvityksen ja -suunnitelman käsittelyä on tarkoitus jatkaa, kun lausunnot on saatu.

Linkit

Sivistysvaliokunnan esityslistat ja pöytäkirjat
Palveluverkkoselvityksen ja -suunnitelman verkkosivu sipoo.fi:ssä
Ehdotus palveluverkkoselvitykseksi ja -suunnitelmaksi

 

Viimeksi muokattu 08.12.2023

Vuoden kulttuuripalkinnon 2023 saa Sibbo Spelmanslag

Sibbo Spelmanslag tunnetaan siitä, että he soittavat perinteistä sipoolaista pelimannimusiikkia, niin kun sitä soitettiin sata vuotta sitten. Ryhmää johtaa Eeva-Liisa Hannu.

” Sipoon kunnan kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain ansioituneelle luovan alan edustajalle, henkilölle tai yhdistykselle, joka on tehnyt merkittävää työtä kulttuurin hyväksi Sipoossa. Tämän vuoden palkinnonsaajaa ja heidän arvokasta kulttuuritekoaan voisi kuvata sanoin: Musiikki on osa meitä, osa ihmisyyttä. Se luo yhteyden ja vie meidät lähelle sitä, mikä on meille tärkeää. Musiikki antaa energiaa tai rauhoittaa, tuo iloa tai lohduttaa, vie meidät toisiin kulttuureihin tai sitoo meidät meidän omaan kulttuuriimme. Musiikki yhdistää meitä, se kertoo ajastamme, se kertoo tarinaamme. Kirjoitettujen nuottien ja tallenteiden avulla musiikin saavuttaa helposti, mutta aina ei ole ollut näin. Kansanmusiikki on siirtynyt opettamalla sukupolvelta toiselle, suullisena perinteenä ja muistinvaraisesti. Tätä arvokasta historiaa on tallentanut tämän vuoden kulttuuripalkinnon saaja. Sibbo Spelmanslag vaalii ja pitää elossa sipoolaisten omaa vanhaa tarinaa, kulttuuriperintöä, joka muuten olisi jo kadonnut.”, kertoo vapaa-ajanjaoston puheenjohtaja Satu Pärssinen.

Kulttuuripalkinto jaettiin Sibbo Spelmanslagille kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa Topelius-salissa.

Soittajat esiintyvät yhdessä. Useita soittajia. Esim. viulisteja, kitaristi ja haitarin soittaja.

 

Viimeksi muokattu 05.12.2023

Valtuuston kokous 11.12.2023

Sipoon valtuusto kokoontuu Juhlatalolla, Brander-salissa ja sähköisenä kokouksena maanantaina 11. joulukuuta 2023 klo 16. Kokouksessa käsitellään Vuoden 2024 talousarvio ja vuosien 2024 – 2026 taloussuunnitelma, Aloite sipoolaisten Sipoon Energian asiakkaiden määräaikaisten sähkösopimusten kohtuullistamiseksi sekä muut esityslistalla olevat asiat.

Esityslista on julkaistu kunnan nettisivuilla 5. joulukuuta 2023 ja pöytäkirja julkaistaan 19. joulukuuta 2023. Valtuuston kokoukset esitetään reaaliaikaisina ja ne tallennetaan Sipoon kunnan YouTube-kanavalla. Pääset YouTube-kanavalle sipoo.fi:n kautta: Etusivu > Demokratia > Valtuusto ja kunnanhallitus > Valtuusto > Sipoon kunnan YouTube-kanava. Kokousta on mahdollista seurata myös Juhlatalolla (Vanha vesitornimäki 1).

Ari Oksanen
valtuuston puheenjohtaja
5.12.2023

 

Viimeksi muokattu 30.11.2023

Ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 16.11.2023

Ympäristöterveysjaoston pöytäkirja 16.11.2023 on nähtävillä 4.12.–17.12.2023.

Pöytäkirja

Porvoon ympäristöterveysjaosto toimii Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Pornaisten, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon yhteisenä terveydensuojeluviranomaisena.

 

Viimeksi muokattu 04.12.2023

Yleistiedoksianto: Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella

Asia
Vesilain 2 luvun 6 §:n mukainen ilmoitus ruoppaus- ja niittotyöstä yhteisen alueen järjestäytymättömän osakaskunnan vesialueella.

Ilmoituksen sisältö
Suunnitelma ruoppaustyöstä Sipoossa kiinteistön 753-419-4-799 edustan yhteisellä vesialueella 753-419-876-5.

Asian käsittely
Vesilain 2 luvun 6 §:n mukaan lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta vesistön käyttöä koskevasta haitasta kärsivä saa ilman vesialueen omistajan suostumusta suorittaa haitan poistamiseksi tarpeellisen toimenpiteen. Oikeuden edellytyksenä on, että ruoppaus tai niitto ei vesilain nojalla edellytä lupaa eikä siitä aiheudu vesialueen omistajalle haittaa tai ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua pilaantumista vesialueella.

Ruoppauksesta tai niitosta on ilmoitettava ELY-keskukselle ja vesialueen omistajalle 30 vuorokautta ennen toimenpiteen suorittamista. Yhteisen alueen järjestäytymättömälle osakaskunnalle ilmoitus voidaan toimittaa julkaisemalla tieto ilmoituksesta ELY-keskuksen ja kunnan verkkosivuilla.

Tiedoksiannon julkaisupäivä
1.12.2023
Ilmoituksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tiedoksiannon julkaisemisajankohdasta, eli 8.12.2023.

Nähtävilläpito
Tämä tiedoksianto on yleisesti nähtävillä 1.12.2023-7.1.2024 ELYkeskuksen verkkosivuilla osoitteessa: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/kuulutukset

Tiedoksiannettavat asiakirjat voi pyytää nähtäväksi Uudenmaan ELYkeskuksen kirjaamosta: kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi

Lisätietoja
Juha Kuvaja, puh. 0295 021 413, sähköposti: juha.kuvaja@ely-keskus.fi

Yleistiedoksianto (pdf)

UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS

 

Viimeksi muokattu 01.12.2023

Asiakaspalvelu on auki lauantaina klo 10-14.

Mekin olemme mukana avajaisissa!

Tule tutustumaan palvelupisteeseen, meidät löydät kirjastotalosta, Pohjoinen koulutie 2, Nikkilä.  Voit samalla hoitaa asioitasi.

Viimeksi muokattu 29.11.2023

Sibben tonttupolku 8.12.2023

Viimeksi muokattu 29.11.2023

Vireillä rakennusvalvonnassa

Seuraavat lupahakemukset ovat vireillä rakennusvalvonnassa:

  • Rakennuslupahakemus, Opintie 4, kiinteistötunnus 753-419-4-1251, linjasaneeraus: käyttövesijohtojen ja kylpyhuoneiden uusiminen.
    Käsittelijä Juho Eskelinen.
  • Rakennuslupahakemus, Kitöntie 369, kiinteistötunnus 753-430-7-13, rantasauna 30 k-m², kylpytalo 30 k-m² yhdistetyllä paviljongilla (katos) 30 m² ja uima-allas. Vähäinen poikkeaminen rantasaunan etäisyydestä rantaviivaan.
    Käsittelijä Tytti Mäntyoja.

Naapureille varataan mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus hakemuksesta. Muistutuksesta tulee ilmetä muistutuksen kohteena olevan kiinteistön kiinteistötunnus, tekijän nimi, yhteystiedot ja muistutuksen tekijän omistaman tai hallitseman kiinteistön kiinteistötunnus.

Lisätietoja antaa hakemuksen käsittelijä etunimi.sukunimi@sipoo.fi
Juho Eskelinen, 050 476 9467, puhelinajat ma, ke, pe klo 10.00–11.00.
Tytti Mäntyoja, 040 191 4236, puhelinajat ma, ke, pe klo 10.00–11.00.

Kirjalliset rakennusvalvonnalle osoitettavat muistutukset tulee toimittaa viimeistään 13.12.2023 klo 16:00 osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi tai Sipoon kunta, Rakennusvalvonta, PL 7, 04131 SIPOO.

Rakennusvalvonta
Sipoossa 29.11.2023

 

Viimeksi muokattu 28.11.2023

Sipoon Hobarin kevätkauden kurssit julkaistaan 4.12.

Hobari-toiminta on avointa ja maksutonta kaikille peruskouluikäisille.  Harrastuksia tarjotaan monipuolisesti liikunnasta taiteisiin ja kokkauksesta koodaukseen.

Harrastukset järjestetään pääasiassa kerran viikossa iltapäivisin ja harrastusryhmät jatkuvat koko lukukauden. Ilmoittautua voi mihin tahansa ryhmään, ei vain omassa koulussa järjestettävään toimintaan.

Hobari-kurssien järjestämisestä vastaa Sipoon opisto. Hobariin liittyvissä palautteissa ja kysymyksissä voit olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen hobarisipoo@sipoo.fi .

 

Viimeksi muokattu 28.11.2023