Jokipuiston esiopetus, Lukkarin esiopetus ja Metsärinteen kielikylpyesiopetus muuttavat syksyksi

Jokipuiston esiopetus pääsee siirtymään väistötiloista Solåkerista juuri remontoituihin tiloihin Jokipuiston koulun yhteyteen. Esiopetus aloittaa lukukauden syksyllä korjatuissa tiloissa osoitteessa Pilvilinnantie 7.

Lukkarin esiopetus saa lukukauden alusta alkaen omat tilat Nikkilän Sydämen uudesta siivestä, Sipoonjoen yhtenäiskoulun yhteydestä (Iso Kylätie 12). Lukkarin esiopetus on toiminut väistötiloissa niin kutsutussa C-talossa Nikkilän Sydämen naapurissa. Nikkilän Sydämessä toimii siis jatkossa kaksi esiopetusryhmää, sekä Lukkarin esiopetus että Sipoonjoen esiopetus.

-Lukkarin koulun yhteydessä ei ole vapaata luokkatilaa esiopetukselle ja samaan aikaan esiopetukseen soveltuvia tiloja oli käytettävissä muutaman sadan metrin päässä Nikkilän Sydämessä, joten tästä syystä Lukkarin esiopetus sijoitetaan toistaiseksi Nikkilän Sydämeen, varhaiskasvatuspäällikkö Mervi Keski-Oja kertoo.

Etelä-Sipoossa Metsärinteen kielikylpyesiopetus siirtyy päiväkodista Miilin kiinteistöön, eli kielikylpykoulun Miilin yksikön yhteyteen. Kielikylpyesiopetuksen syyslukukausi alkaa Miilissä osoitteessa Söderkullan koulutie 7.

Esiopetuspäätöksissä voi näkyä nykyhetken osoite

Lasten huoltajien saamissa päätöksissä lapsen esiopetuspaikasta voi näiden kolmen esiopetuspaikan osoite näkyä virheellisesti.

-Valitettavasti ainakin osassa perheiden saamissa esiopetuspäätöksissä voi näkyä vanhat osoitteet. Tietokonejärjestelmä poimii päätöksiin esiopetuspaikkojen osoitetiedot tämän kevään tiedon perusteella. Pyydämme huoltajia huomioimaan tämän, ja olemme tiedottaneet tästä huoltajia myös Daisyn kautta, Keski-Oja sanoo.

 

Viimeksi muokattu 01.04.2022

Nikkilän sosiaali- ja terveysasema palvelee hoitajalakosta huolimatta – HUS:in labororatoriopalvelut ja koronatestipiste Sipoossa sulkeutunevat

-Terveyskeskusten on ilmoitettu jäävän lakon ulkopuolelle. Näin ollen Nikkilän sosiaali- ja terveysasema palvelee sipoolaisia hoitajalakon aikanakin. Lakko hankaloittaa ja ruuhkauttaa kuitenkin merkittävästi laboratoriotutkimuksia, röntgentutkimuksia ja muita kuvauspalveluita sekä koronavirustestausta. Myös jatkohoito erikoissairaanhoidossa voi viivästyä, kertoo sosiaali- ja terveystoimen johtaja Leena Kokko.

Hoitajajärjestöjen lakon aikana suljetaan merkittävä osa HUSin laboratorio-, röntgen- ja kuvantamistoimipisteistä ja tämän vuoksi palvelut voivat ruuhkautua. Kohdunkaulasyöpäseulonnat siirtyvät lakon jälkeiseen aikaan ilman erillistä viestiä asiakkaalle.

Kunnan saamien tietojen mukaan HUS on sulkemassa kokonaan Nikkilän terveysaseman laboratorion ja myös koronavirustestauspisteen Sipoossa. Ajantasaiset tiedot päivittyvät HUSin verkkosivuille.

-Monella sipoolaisella voi olla lähete esimerkiksi luuston, keuhkojen ja hampaiston röntgenkuvauksiin. Toiveena on, että mahdollisuuksien mukaan potilaat menisivät näihin tutkimuksiin vasta lakon jälkeen, jos tutkimukset eivät ole ehdottoman kiireellisiä, Kokko kertoo.

HUS kokoaa internetsivuillensa ohjeita ja tietoa lakon vaikutuksista osoitteeseen hus.fi/lakko. Sivulta löytyvät tiedot avoinna ja suljettuna olevista yksiköistä kunnittain tai alueittain.

 

HUS:in tiedote:
HUSissa aloitetaan aikojen peruminen hoitajajärjestöjen lakon vuoksi

-Torstaista 31.3. lähtien perumme aikoja ja tiedotamme potilaille ajan peruuntumisesta tekstiviestillä tai soittamalla. Koska lakon kesto ei ole tiedossa, perumme aikoja vähitellen. Tämän vuoksi on mahdollista, että peruutus tulee vasta edellisenä päivänä, kertoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

HUSin internetsivuille hus.fi/lakko tullaan kokoamaan tietoa lakon vaikutuksista potilaiden hoitoon ja ohjeita potilaille. Potilaita neuvotaan vastaamaan tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun ja kuuntelemaan vastaajaviestit. Jos potilas ei ole saanut HUSista tietoa ajanvarauksen peruutuksesta tekstiviestillä tai puhelimitse, hän voi saapua vastaanotolle normaalisti.

HUSin laboratorio-, röntgen- ja kuvantamispalveluiden osalta palvelujen saatavuus on heikkoa hoitajalakon vuoksi

Hoitajajärjestöjen lakon aikana suljetaan merkittävä osa HUSin laboratorio-, röntgen- ja kuvantamistoimipisteistä ja tämän vuoksi auki olevat palvelut ruuhkautuvat. Ruuhkautumisella on vaikutusta myös kiireellisten tutkimusten saatavuuteen.

Tehyn ja SuPerin lakon alkaessa kaikki kiireetön hoito HUSissa joudutaan siirtämään lakon jälkeiseen aikaan. Arkisin pyritään tarjoamaan samat kiireelliset palvelut kuin päivystysaikoina eli esimerkiksi viikonloppuisin, mutta tämäkin on käytössä olevalla hoitohenkilökunnalla hyvin haasteellista ja ruuhkat ovat hyvin todennäköisiä monissa toiminnoissa.

Varattuja laboratorio- ja kuvantamistutkimusten aikoja perutaan torstaista 31.3. lähtien ja potilaille tiedotetaan ajan peruuntumisesta tekstiviestillä tai soittamalla. Potilaita neuvotaan vastaamaan tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun ja kuuntelemaan vastaajaviestit

Lakon alkaessa kaikki kohdunkaulasyövän seulonnan näytteenottoajat peruutetaan. Näistä peruuntuneista ajoista ei kuitenkaan tule erillistä ilmoitusta tekstiviestillä, sähköpostilla tai kirjeellä. Lisätietoa uuden ajan varaamisesta internetsivulla hus.fi/kohdunkaulasyövän-seulonta.

Potilaita, joilla on lähete luuston, keuhkojen tai hampaiston röntgenkuvauksiin, pyydetään hakeutumaan tutkimukseen vasta lakon jälkeen.

-Merkittävä osa laboratorioistamme ja röntgeneistämme on lakon aikana kiinni. Lakko tulee vaikuttamaan myös kiireelliseen hoitoon, kun palvelut ruuhakutuvat. Asiakkaidemme kannattaa varata reilusti aikaa tutkimukseen tullessaan, kertoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Lisätietoa poikkeavasta toiminnastamme HUSin nettisivuilta

HUSin internetsivulle hus.fi/lakko on koottu ohjeita ja tietoa lakon vaikutuksista laboratorioiden, röntgeneiden, kliinisen fysiologian ja neurofysiologian sekä isotooppiyksiköiden toiminnasta. Myös osa koronavirusnäytteenottopisteistä on suljettuna. Sivulta löytyvät tiedot avoinna ja suljettuna olevista yksiköistämme kunnittain tai alueittain.

Lakon aikana sairaaloiden poliklinikoiden näytteenotot on suljettu. Ne palvelevat vain päivystyspotilaita.

Sairaaloiden yhteispäivystykset ja Uudenmaan Päivystysapu 116117 toimivat vajaalla miehityksellä

Sekä aikuisten että lasten yhteispäivystykset HUSin sairaaloissa toimivat vajaalla miehityksellä. Päivystyksissä hoidetaan vain kiireellistä hoitoa vaativia potilaita, joiden hoito ei voi lainkaan odottaa. Odotettavissa on ruuhkia ja pidentyneitä hoitoaikoja muun muassa vähäisen tutkimuskapasiteetin vuoksi. Myös Uudenmaan Päivystysavun palvelunumero 116117 toimii vajaalla miehityksellä ja takaisinsoittopalvelu ei toimi. Helsingin Päivystysapu toimii normaalisti.

Oman terveysaseman aukioloaikoina apua saa omalta terveysasemalta.

Henkeä uhkaavissa hätätilanteissa tulee soittaa numeroon 112. Yleiseen hätänumeroon ei tule soittaa tilanteissa, joissa muihin palveluihin ei saada yhteyttä.

Pahoittelemme työtaistelutoimenpiteiden aiheuttamaa häiriötä toiminnassamme.

Viimeksi muokattu 01.04.2022

Päätös tilapäisestä melua- ja tärinää aiheuttavasta toiminnasta, louhinta ja murskaus – NHP-Yhtymä Oy, Jokivarrentie 17, Nikkilä

 

Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunnan 17.5.2018 (55 §) tekemän ympäristövalvonnan ratkaisuvallan toimivaltajaon nojalla vs. ympäristövalvontapäällikkö on hyväksynyt ilmoitukset ja antanut niiden johdosta toimintoja koskevia määräyksiä.

Ympäristövalvontapäällikön päätökset ja niihin liittyvät valitusosoitukset ovat julkisesti nähtävinä Sipoon kunnan verkkosivuilla www.sipoo.fi ja www.julkipano.fi

 31.3. 9.5.2022

Valitusaika päättyy 9.5.2022.

Lisätietoja antaa  Anu Juvonen p. 050 5487596

Kuulutus (pdf)

Päätös (pdf)

 

Viimeksi muokattu 31.03.2022

Päätös ilmoituksesta joka koskee melua ja tärinää aiheuttavaa tilapäistä toimintaa, louhinta ja porausta – Betoco Asunnot Oy, Amiraalintie 4, Söderkulla

 

Sipoon kunnan rakennus- ja ympäristövaliokunnan 17.5.2018 (55 §) tekemän ympäristövalvonnan ratkaisuvallan toimivaltajaon nojalla vs. ympäristövalvontapäällikkö on hyväksynyt ilmoitukset ja antanut niiden johdosta toimintoja koskevia määräyksiä.

Ympäristövalvontapäällikön päätökset ja niihin liittyvät valitusosoitukset ovat julkisesti nähtävinä Sipoon kunnan verkkosivuilla www.sipoo.fi ja www.julkipano.fi

31.3. 9.5.2022

Valitusaika päättyy 9.5.2022.

Lisätietoja antaa Anu Juvonen p. 050 5487596

Kuulutus (pdf)

Päätös (pdf)

 

Viimeksi muokattu 31.03.2022

Sipooseen saapuville ukrainalaislapsille järjestetään esi- ja perusopetusta

Sipooseen saapuvien ukrainalaislasten huoltajat tai heidän avustajansa voivat olla yhteydessä Sipoon koulutuspalveluihin lapsen koulujärjestelyistä:

  • Peruskouluikäisen lapsen koulujärjestelyistä pyydämme olemaan yhteydessä opetuspäällikkö Riikka Strandströmiin, puh. 040 683 6890, riikka.strandstrom@sipoo.fi .
  • Esikouluikäisen lapsen esiopetusjärjestelyistä tulisi olla yhteydessä varhaiskasvatuspäällikkö Mervi Keski-Ojaan, puh. 050 362 5279, mervi.keski-oja@sipoo.fi .

Jokaiseen esiopetus- ja koulupäivään kuuluu maksuton lämmin ateria. Lapset ja nuoret saavat maksutta opetuksessa käytettävät kirjat ja muut materiaalit.

Ukrainasta tulevat voivat hakeutua halutessaan myös varhaiskasvatukseen. Ukrainalaislapsia voidaan ottaa vapaana oleville varhaiskasvatuspaikoille. Varhaiskasvatuksesta Suomessa peritään maksuja perheen tulojen mukaan. Varhaiskasvatus voi olla tulojen vuoksi myös maksutonta. Varhaiskasvatuspäivään päiväkodissa ja perhepäivähoidossa sisältyy lämmin ateria. Ukrainalaislapsen varhaiskasvatuksen järjestelyistä Sipoossa voi olla yhteydessä varhaiskasvatuspäällikkö Mervi Keski-Ojaan, puh. 050 362 5279, mervi.keski-oja@sipoo.fi .

Viimeksi muokattu 31.03.2022

S30 Joensuun tilan asemakaavaluonnos nähtäville  

Asemakaavaluonnoksen valmisteluaineisto asetetaan nähtäville. Suunnittelualue sijaitsee Uuden Porvoontien tuntumassa, noin 1,5 km Söderkullasta länteen. Asemakaavatyön tarkoituksena on mahdollistaa Joensuun kartanon tuntumaan sen toimintaa tukevien loma-asuntojen ja asuintonttien rakentaminen. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia palvelujen laajentamiseen alueella.

Asemakaavaluonnos on maankäyttö- ja rakennuslain 62 § ja -asetuksen 30 § mukaisesti nähtävillä 31.3.2022 – 2.5.2022 asiakaspalvelu Info Nikkilässä (Pohjoinen Koulutie 2) Infon aukioloaikoina, Söderkullan kirjastossa, (Amiraalintie 2, Söderkulla) ja kunnan verkkosivuilla osoitteessa https://www.sipoo.fi/kaavoitus-ja-kehittaminen/vireilla-olevat-asemakaavat/s30-joensuun-tila/.

Mahdolliset mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällöstä tulee toimittaa kirjallisesti 2.5.2022 mennessä osoitteeseen Sipoon kunta, Kirjaamo, PL 7, 04131 SIPOO tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@sipoo.fi, kirjekuoreen tai sähköpostin otsikkoon kaavahankkeen nimi.

Lisätietoja antavat kaavoituspäällikkö Jarkko Lyytinen puh. 050 409 3957 sekä kaavoittaja Jenny Hölttä puh. 046 921 4938, sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@sipoo.fi.

 

Kehitys- ja kaavoituskeskus
Sipoossa 31.3.2022

Viimeksi muokattu 23.03.2022

Brobölen padon kunnostusratkaisu selvillä – koskialue kunnostetaan ja kalatie korjataan

 

Hyväksytyn kunnostusratkaisun pohjalta toteutettavan yksityiskohtaisemman suunnittelun on tarkoitus käynnistyä kevään 2022 aikana. Varsinainen kunnostustyö on tarkoitus ajoittaa kesälle 2022.

Hankkeen toteutusaikataulu tarkentuu suunnittelutyön ja lupaprosessien edetessä.

Esiselvityksen pohjalta tunnistettiin kaksi mahdollista kunnostusvaihtoehtoa

Tekniselle valiokunnalle esiteltyjä kunnostusvaihtoehtoja varten kunnan tekniikka- ja ympäristöosaston Katu- ja viheralueet -yksikkö on  pyytänyt lausunnot Uudenmaan ELY-keskukselta ja museovirastolta sekä toteuttanut laajan esiselvityksen yhteistyössä AFRYn kanssa.

Brobölen padon kunnostusvaihtoehtoja on käsitelty myös aikaisemmin kunnanhallituksessa helmikuussa 2021.

Hankkeessa kootun tiedon pohjalta tekniselle valiokunnalle esitettiin päätöksenteon pohjaksi kaksi mahdollista kunnostusvaihtoehtoa: padon purkaminen ja koskialueen kunnostaminen tai nykyisen kalatien korjaaminen niin, että pato voidaan pääosin säilyttää ja koskialue kunnostaa. Katu- ja viheralueet -yksikön esityksen mukaan jälkimmäisen kunnostusvaihtoehdon mukaisella kalatien korjaamisella ja koskialueen kunnostamisella voidaan turvata kohteen maisemalliset, kulttuurihistorialliset ja toiminnalliset arvot kokonaisuudessaan parhaiten.

Alustava kustannusarvio toteutettavalle kunnostusratkaisulle on 175 000 euroa.

Hankkeen toteutus palvelee kalankulun ja tulvasuojelun edistämistä

Hankkeen peruslähtökohtana on kalojen ja muun eliöstön vapaan liikkuvuuden turvaaminen sekä alueen luonnon monimuotoisuuden ja elinympäristöjen lisääminen tulvasuojelun edellyttämiä toimenpiteitä unohtamatta.

Lisäksi hankkeessa toteutettavat toimenpiteet palvelevat vuosikymmenien ajan tehtyjen taimenkannan tukitoimenpiteiden jatkamista, alueen viihtyisyyttä ja virkistysmahdollisuuksia.

Viimeksi muokattu 30.03.2022

Kuulemis- ja kommentointitilaisuus Etelä-Sipoon varhaiskasvatuksen tulevista tilaratkaisuista järjestetään 12.4. klo 18

Sipoon kunta valmistelee tilaratkaisua Etelä-Sipoon päiväkotien tulevaisuudelle. Landsängens daghemille, Västerskogin päiväkodille ja Metsärinteen kielikylpypäiväkodille etsitään ratkaisua, jolla niille saataisiin varmistettua tulevaisuudessa toimivat, terveelliset ja turvalliset tilat. Kaikkien kolmen päiväkodin nykyisten tilojen on todettu olevan sellaisessa kunnossa, ettei tiloja ole kannattavaa peruskorjata.

Sipoolaisten näkemyksiä tilaratkaisuista kuullaan kuulemis- ja kommentointitilaisuudessa. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan tilaisuuteen.

Jos haluat osallistua tilaisuuteen etäyhteydellä, ilmoittauduthan etukäteen sähköpostitse petra.salomaa@sipoo.fi. Saat sähköpostitse linkin, jonka kautta pääset liittymään tilaisuuteen Teams-sovelluksen kautta.

Paikan päälle tullessa ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tilaisuus järjestetään sivistyskeskus Miilin (Sipoonlahden koulu) ala-aulassa Söderkullassa osoitteessa Söderkullan koulutie 7. Sisäänkäynti pääovesta.

Tervetuloa!

 

Viimeksi muokattu 30.03.2022