Hobarin kevätkauden ilmoittautumiset avautuvat 14.11.2022

Toista vuotta Sipoossa käynnissä olevaan Hobari – toiminnan pariin on löytänyt Sipoossa syyslukukaudella jo 400 lasta. Vaikka toiminta on käynnistynyt jo syyskuussa, osassa ryhmiä on vielä tilaa. Mielenkiintoisiin harrastuksiin voi ilmoittautua myös vaikka se ei sijaitsisi oman koulun tiloissa.

“Hankkeen suunnittelu aloitetaan joka hankekausi nollasta rahoituksen määrän varmistuttua. Suunnitelmia tehdessä on pidettävä mielessä mukana olevien koulujen määrän ja kunnan alueen laajuus ja kaksikielisyys. Jo alusta asti pilottijaksolla mukana olleet ovat olleet sitä mieltä, että tarjontaa tulee olla kaikille sipoolaisille 15 koululle, ja että tarjonnan tulee olla mahdollisimman monipuolista, sekä liikuntaa, taidetta ja viihdettä yhdistellen. Hankkeessa mukana olo on jatkuvaa kehitystyötä ja otamme mielellämme vastaan rakentavaa palautetta koko toimintakauden ajan”, koordinaattori tiivistää.

Hankkeen Suomen harrastamisen mallin hakuperiaatteiden mukaisesti harrastustoiminnan pariin haluttaisiin tavoittaa erityisesti ne lapset ja nuoret, joilla ei ole aiempaa harrastusta tai harrastaminen on jostakin syystä haastavaa. Tämä on erityinen hankkeen kehittämistyön aihe myös Sipoossa tulevina kausina. Hankkeen koetaan olevan myös tärkeä tilaisuus lapsille ja nuorille kokeilla jotain täysin uutta, johon ei välttämättä hakeutuisi vapaa-ajalla, ja tarjota väylä jatkaa harrastuksen parissa lisää ja tavoitteellisemmin. Joillekin lapsille harrastamisen merkitys on puuhailla jonkin häntä kiinnostavan aiheen parissa ilman tavoitteita tai muita paineita. Hankkeen käyttötavoista on siis moneksi.

Kevätkauden ilmoittautumiset käynnistyvät Sipoon kunnan verkkosivuilla 14.11.2022 klo 8.00.

Valtakunnallinen kehittämishanke on käynnissä toista kokonaista lukuvuotta Hobari on osa Suomen harrastamisen mallin valtakunnallista kehittämishanketta, jonka ajatuksena on tuoda matalan kynnyksen harrastaminen maksuttomana osaksi lasten koulupäivää koululla tai sen läheisyydessä. Suomen harrastamisen mallia on esitetty kirjattavaksi Nuorisolakiin, mutta toiminta säilyy kunnille vapaaehtoisena.

”Harrastustoiminta on kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden yksi tärkeimmistä työkaluista lasten ja
nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Mielekkään harrastuksen positiivista vaikutusta kaikenikäisten
ihmisten sekä fyysiselle, että mielen hyvinvoinnille on vaikea kiistää.” Kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Christian Sandström täsmentää.

Lisää harrastusohjaajia, erityisesti ruotsin kieltä taitavia, kaivataan vielä mukaan. Jos olet kiinnostunut toimimaan harrastusohjaajana, olethan yhteydessä projektikoordinaattori Elina Hallaan tai Maria Sundmaniin.

Elina Halla, kulttuuri- ja vapaa-aikakoordinaattori, puh. 050 5983 083, elina.halla@sipoo.fi
Maria Sundman, liikuntakoordinaattori, puh. 040 191 4527, maria.sundman@sipoo.fi

 

 

Viimeksi muokattu 03.11.2022

Kuntalaiset osallistuivat aktiivisesti Nikkilän kartanon keskuksen asemakaavaprosessiin

Kuva: Kaavan nähtävilläolon aikana suunnitelmat on myös esitetty paikan päällä maastonäyttelyn muodossa.

Viimeksi muokattu 03.11.2022

Liikerakennusten tontin tarjouskilpailu käynnistynyt Jokilaaksossa Nikkilässä

Viimeksi muokattu 01.11.2022

Sipoo järjestää kaikille avoimen Mielen hyvinvointi -ryhmän – Tule mukaan!

Ryhmä on avoin kaikille. Voit tulla paikalle ilman ilmoittautumista tai lähetettä joko vain yksittäiselle kerralle tai vaikka kaikille kerroille.
Jokaisella ryhmäkerralla on oma teema.

Ryhmä kokoontuu torstaisin kello 16 terveysaseman 1. kerroksessa aulassa/kahviotilassa, josta osallistujat ohjataan ryhmätilaan. Kokoontuminen kestää noin 1,5 tuntia, eli klo 16–17.30. Ryhmä on suomenkielinen.

Aika:
20.10.-15.12. torstaisin klo 16-17.30

Paikka:
Nikkilän sosiaali- ja terveysasema, Jussaksentie 14, 1. krs. aula/kahvilatila.

 

Mielen hyvinvointi -ryhmän teemat:

20.10. Tunteet ja niiden säätely

27.10. Päihteet ja mieli

3.11. Sisäinen puhe/Itsemyötätunto

10.11. Mielialalääkityksen vaikutukset -lääkärin ryhmä

17.11. Ahdistus ja kriisitaidot

24.11. Hyvinvoinnin ylläpitäminen arjessa

1.12. Unelmien aarrekartta ja tavoitteiden merkitys

8.12. Tulevaisuuden muistelu (edellisen aiheen jatkoa)

15.12. Rentoutus, hengitys ja tietoinen läsnäolo

 

Ryhmää ohjaavat depressiohoitaja Tiina Kinnunen ja sosiaaliohjaaja Lotta Sjöblom. On mahdollista, että ryhmän ohjelmaan voi tulla pieniä muutoksia.

 

Viimeksi muokattu 26.10.2022

Päätös kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan 25.11.-2.12.2022, Kaartin jääkärirykmentti

 

Päätöksen yleistiedoksianto

Kaartin jääkärirykmentti on tehnyt 21.10.2022 puolustusvoimista annetun lain 14 §:n perusteella päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan 25.11.-2.12.2022.

Päätös koskee Porvoon ja Lohjan kaupunkien sekä Sipoon ja Kirkkonummen kuntien alueella olevia harjoituskäyttöön tarvittavia alueita. Päätös on nähtävillä edellä mainittujen paikkakuntien kaupungintaloilla sekä Kaartin jääkärirykmentin komendantin toimistossa Helsingin Santahaminassa.

Lisätietoja päätöksestä antaa majuri Timo Korpimäki 0299 800.

Päätöstä pidetään nähtävillä 30 päivän ajan tiedoksisaamisesta, jonka katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä tämän ilmoituksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivuilla.

Päätös (pdf)

Kaartin jääkärirykmentissä 21.10.2022

 

Viimeksi muokattu 24.10.2022

Kiinteistönomistaja – tiedätkö vastuusi katualueiden kunnossapidossa?

 

Kiinteistöjen puut ja pensaat ovat kasvaneet kesän aikana paikoin niin, että oksat roikkuvat liian matalalla peittäen näkyvyyden tai ne levittäytyvät kevyen liikenteen väylälle ja ajoradalle. Kiinteistönomistajan tai vuokraajan vastuulla on huolehtia siitä, että puut ja pensaat kasvavat oman kiinteistön puolella. Tontin ulkopuolelle levittäytyvää kasvillisuutta on karsittava tarvittaessa, jottei se heikennä kevyen liikenteen väylän tai ajoradan käyttöä tai haittaa kunnan toimesta toteuttavaa katualueiden talvikunnossapitoa. Erityisen tärkeää näkyvyydestä huolehtiminen on risteysalueilla ja tonttiliittymien kohdalla.

Sipoon kunta pyytää kiinteistönomistajia tarkistamaan ja tarvittaessa leikkaamaan tontin rajojen ulkopuolelle levittäytyvää kasvillisuutta, jotta kaikkien olisi turvallista liikkua kaduilla ja kevyen liikenteen väylillä syksyn iltojen pimentyessä.

Tarkistathan alla olevista havainnekuvista, että tonttisi ja katualueen rajalle sijoittuva kasvillisuus noudattaa lakisääteisiä korkeus- ja leveysrajoituksia.

Kiinteistönomistajien vastuut talvikunnossapidossa

Lähestyvän talven varalta kunta haluaa muistuttaa kiinteistönomistajia kasvillisuuden hoitovelvoitteen ohella myös kiinteistön ja sen välittömään ympäristöön liittyvistä talvikunnossapidon vastuista. Kiinteistönomistajan talvikunnossapidon vastuisiin kuuluu tonttiliittymän ja kulkutien talvikunnossapito, tonttiliittymän aurausvallin ja hiekoitushiekan poistaminen sekä ojarummun kunnossapito.

Kiinteistönomistajien talvikunnossapidosta huolehtiminen edesauttaa kunnan toimesta toteutettavaa katujen ja määriteltyjen yleisten alueiden talvikunnossapitoa sekä yleistä liikenneturvallisuutta.

Lue lisää kiinteistönomistajien vastuista täältä: Kiinteistön omistajan vastuu – Sipoo – Sibbo

Viimeksi muokattu 21.10.2022

Sipoon nuorisovaltuuston kokous 27.10.2022

 

Asialista

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
2. Pöytäkirjatarkastajien valinta
3. Esityslistan hyväksyminen
4. Kunnanvaltuuston, eri valiokuntien ja jaostojen edustajien raportit kokouksista onko joku asia käsittelyssä johon nuorisovaltuuston pitäisi ottaa kantaa?
5. Nuorisovaltuuston hupparit
6. Yhteistyö Porvoon nuorisovaltuuston kanssa
7. Nuorisovaltuuston virkistysretki
8. Roskapantti
9. Muut asiat
10. Seuraavat kokoukset
11. Kokouksen päättäminen

SIPOO 20.10.2022
Ahti Pokkinen
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja

 

Viimeksi muokattu 20.10.2022