Hankesuunnitelma Sipoon uimahallille valmistuu pian – poliittinen ohjausryhmä nimitetty ohjaamaan päätöksentekoa

Kunnanhallituksen nimeämä poliittinen ohjausryhmä seuraa uuden uimahallin suunnittelua ja valmistelee linjauksia päätöksenteon tueksi. Ohjausryhmän jäseniksi valittiin Lilli Kahri, Tom Sundbäck, Joona Vainio, Tapio Virtanen, Sonja Hällfors, Heikki Vestman, Jokke Härmä ja Sari Rauvanto-Eriksson. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Tapio Virtanen. Lisäksi kunnanhallitus nimitti ohjausryhmän jäsenille varajäsenet.

Poliittisen ohjausryhmän tehtävänä on varmistaa, että uimahallin hankesuunnitelma etenee kohti päätöksentekoa kunnan strategisten linjausten, taloudellisten reunaehtojen ja poliittisten tavoitteiden sekä aiempien päätösten mukaisesti. Ryhmä toimii poliittisena neuvonantajana, tukee valmistelua ja varmistaa, että päätöksentekijöillä on riittävä tieto ja ymmärrys hankkeesta.

Ryhmä pyrkii myös yhteensovittamaan poliittisia näkemyksiä ennen päätöksentekoa. Ohjausryhmän toimikausi on 31.12.2026 saakka tai siihen saakka, että valtuusto on päättänyt hankesuunnitelmasta.

Pian valmistuva hankesuunnitelma esittää mahdollisen ratkaisun uimahallin toteutukselle

Uimahallin hankesuunnitelma on valmistumassa vielä tämän vuoden loppuun mennessä. Siinä tulee olemaan määriteltynä uimahallin keskeiset toiminnalliset tavoitteet, tilatarpeet ja palvelukonseptit.

Hankesuunnitelma tulee esittämään mahdollisen ratkaisun uimahallin toteuttamiseksi. Siinä arvioidaan myös hankeen kustannuksia ja tarkastellaan riskejä.

Hankesuunnitelma tuottaa tietoa ja muodostaa kokonaiskuvan, jonka avulla voidaan tehdä linjauksia ja päätöksiä hankkeen etenemisestä ja uimahallin toteuttamisesta. Hankesuunnitelma viedään sen valmistuttua luottamuselinten käsiteltäväksi. Jos hankkeesta tehdään investointipäätös, voidaan alkaa valmistella hankkeen jatkosuunnittelua.

Hankesuunnittelua on edeltänyt muun muassa vesiliikuntaselvitys, teknis-taloudellinen selvitys ja kuntalaiskysely. Luottamuselimet ovat eri selvityksistä tehtyjen päätösten perusteella päättäneet mahdollisen uimahallin sijainnista ja hankesuunnittelun lähtökohdista.

Hankesuunnittelun lähtökohtana on ollut niin kutsuttu perusuimahalli, johon tulisi 25 metrin kunto- ja kilpauintiallas, lasten- ja opetusallas sekä monitoimiallas. Uimahallin rakentamispaikka olisi laajenevan Nikkilän kartanon alueen eteläosassa, Lival SC -jalkapallohallin pohjoispuolella ja Monitoimihallin lähistössä. Jos uimahalli päätetään toteuttaa, voisi halli valmistua noin vuonna 2030.

Viimeksi muokattu 09.12.2025

Sipoonrannan Storörintien pysäköintialue avataan yleiseen käyttöön 8.12. – muistutus alueen pysäköintirajoituksista

Samalla muistutamme, että Sipoonrannan alueella on voimassa aluepysäköintikielto kaikkialla muualla paitsi erikseen merkityillä pysäköintipaikoilla. Pysäköithän siis ainoastaan luvallisille ja merkityille paikoille, jotta liikenne, kunnossapito ja turvallisuus toimisivat Sipoonrannassa sujuvasti koko talvikauden ajan.

Sipoonrannan pysäköintialue on tarkoitettu lyhytaikaiseen pysäköintiin, eikä siellä saa säilyttää ajoneuvoja pitkäaikaisesti. Esimerkiksi peräkärryjen ja trailereiden säilytys ei ole sallittua pysäköintialueella.

Lisätietoja talvikunnossapidosta saat kunnan verkkosivuilta tästä linkistä.

Viimeksi muokattu 08.12.2025

Vuoden kulttuuripalkinto 2025 Lilla Villanin Ystäville

Vuonna 2011 perustettu yhdistys toimii vanhassa kunnantalossa Nikkilässä, kauniissa hirsitalossa, joka on Sipoon kunnan omistuksessa. Elokuussa 2013 kulttuuritalo avasi ovensa yleisölle, ja nykyään Lilla Villan tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille. Sen kautta on syntynyt lukuisia tapahtumia, näyttelyitä ja työpajoja, jotka rikastuttavat kuntalaisten arkea.

Lilla Villan palvelee sekä suomen- ja ruotsin- että monikielisiä asukkaita, mikä vahvistaa Sipoon identiteettiä ja yhdistys käyttää myös uutta näytelmäkirjallisuutta ja teatteria osana toimintaansa.

Kulttuuripalkinto jaettiin Lilla Villanin Ystävät ry:lle Sipoon kunnan itsenäisyyspäivän juhlassa Topelius-salissa.

Viimeksi muokattu 05.12.2025

Sipoon Vesi on ottanut käyttöön uuden tekstiviestipalvelun

Viimeksi muokattu 03.12.2025

Uudet Välkky-suojatievaroittimet parantavat liikenneturvallisuutta Nikkilässä ja Söderkullassa

Sipoon kunta on asentanut LähiTapiola Uusimaan liikenneturvallisuuskampanjan tukemana uusia Välkky suojatievaroittimia Nikkilään ja Söderkullaan. Sipoon Välkkyjen sijoituspaikat on valittu yhteistyössä kunnan koulutuspalvelujen kanssa, jotta laitteet sijoittuvat turvallisuuden kannalta kriittisiin risteyksiin. Suojatievaroittimet on sijoitettu Nikkilässä Isolle Kylätielle Kyrkoby skolan läheisyyteen ja Söderkullassa Uuden Porvoontien ja Söderkullan koulutien risteykseen Ingman-areenan läheisyyteen. Liikenne on näissä kohteissa vilkasta ja onnettomuusriski tavallista korkeampi.

Välkky-järjestelmä tunnistaa suojatiealueelle tulevan jalankulkijan tai pyöräilijän ja käynnistää varoitusvilkutuksen autoilijalle. Järjestelmä toimii automaattisesti ympäri vuorokauden myös päiväsaikaan, jolloin kulkijoita on yleensä enemmän liikkeellä.

– Välkyt lisäävät erityisesti lasten ja nuorten turvallisuutta koulumatkoilla. Samalla ne muistuttavat kaikkia tielläliikkujia siitä, että nopeusrajoitusten ja suojatiesääntöjen noudattaminen on ehdottoman tärkeää, toteaa Sipoon kunnan kuntatekniikan päällikkö Sami Palmu.

Välkky on kotimainen innovaatio, ja Välkky-suojateitä on satoja eri puolilla Suomea. Ne ovat osoittautuneet tehokkaaksi tavaksi lisätä autoilijoiden huomiokykyä ja vähentää vaaratilanteita.

 

Viimeksi muokattu 02.12.2025

Nikkilän kartanon uusi ulkoilureitti avataan joulukuussa

Nikkilän kartanon alueen uuden ulkoilureitin rakennustöitä jatketaan aiemmin suunnitellusta kolmella viikolla. Leuto syyssää mahdollistaa ulkoilureitin lopullisen pintamateriaalin asettamisen sekä reittivalaistuksen kaapelitöiden teon vielä tämän vuoden aikana. Siksi ulkoilureitin rakennustöitä jatketaan säiden salliessa vielä kolmella viikolla. Näin ulkoilureittiä ei tarvitse katkaista rakennustöiden takia keväällä enää uudelleen. Alun perin pintamateriaali- ja kaapelityöt oli suunniteltu tehtävän keväällä.

Tavoitteena on, että ulkoilureitti on käytettävissä 19.12.2025 alkaen. Tämän jälkeen reitillä voi ulkoilla normaalisti talvikauden ajan, ja säiden salliessa reitille vedetään myös maastohiihdon ladut. Reittivalaistus valmistuu kevään 2026 aikana. Samalla viimeistellään myös alueelle rakenteilla oleva uusi frisbeegolfrata.

Uuden ulkoilureitin lisäksi Pohjanmetsän alueella valmistuu lyhyt reittiosuus, joka avataan käyttöön 19.12.2025. Kun lyhyt reittiosuus avataan, useita työmaan vuoksi suljettuja reittejä voidaan avata uudelleen ulkoilijoille. Katso karttakuva uusista, käytössä olevista ja vielä suljetuista reiteistä tästä.

Uusi 18-väyläinen frisbeegolfrata käyttöön keväällä 2026

Frisbeegolfradan rakentaminen on käynnissä, ja rata valmistuu käyttöön keväällä 2026. Uusi rata sijoittuu vanhan radan pohjoispuolelle ulkoilualueelle ja siinä hyödynnetään osittain entisiä väyliä.

Rata rakennetaan 18-väyläiseksi, ja se kulkee metsässä osin kuntorataa seuraten. Kunta on tilannut radan suunnittelun ja toteutuksen frisbeegolfiin erikoistuneelta yritykseltä DiscGolfParkilta. Voit tutustua rakennettavan frisbeegolfradan suunnitelmaan tästä.

Viimeksi muokattu 01.12.2025

Suursuon rakennettavuusselvityksen maastotutkimukset alkavat viikolla 49

Maastotutkimuksista vastaa Ramboll Finland Oy. Mittaus ja pohjatutkimusten työt suoritetaan arkipäivinä pääasiassa aikavälillä 8–16.

Maastotyöt sisältävät geoteknisiä tutkimuksia. Tutkimuskohdat merkitään maastoon puurimoilla, joita ei tule merkitsemisen jälkeen siirtää tai poistaa maastosta. Rimat poistetaan maaperätutkimusten yhteydessä.

Maastoon asennetaan yhteensä kolme kappaletta pohjaveden havaintoputkia. Maaperän ominaisuuksia tutkitaan puristinheijarikairauksilla, lisäksi alueelta otetaan maanäytteitä eri syvyyksiltä. Tutkimukset suoritetaan telakairavaunulla.

Kairauksia tehdään vain kunnan omistamilla kiinteistöillä: katualueilla, julkisten rakennusten tonteilla ja muilla kunnan omistamilla tonteilla. Ennen maastotöiden aloitusta, alueen putket ja johdot selvitetään. Pyydämme olemaan yhteydessä, mikäli teillä on tiedossa kiinteistön omia putkia ja johtoja tutkittavilla alueilla.

Tutkittava alue kartalla. Voit tarkastella karttaa suurempana, klikkaamalla kuvaa.

Lisätietoja projektista antaa:
Dennis Söderholm, 040 141 7043, dennis.soderholm@sipoo.fi

Lisätietoja maastotutkimusten tekemisestä antaa:
Esa Kääriä, 040 355 9340, esa.kaaria@ramboll.fi

Viimeksi muokattu 01.12.2025

Nuorten kokemasta väkivallan uhasta puhuttava kotona 

Viime viikkojen aikana Nikkilän alueella on tapahtunut useampia turvallisuutta uhkaavia tilanteita nuorten keskuudessa. Nuorisopalveluihin ollaan oltu yhteydessä niin poliisin kuin vanhempien sekä muiden kunnan palveluntuottajien suunnalta ja tilanteisiin on reagoitu sen hetkisten resurssien sallimalla voimalla. 

Kosto, velkojen perintä ja alistaminen ovat jo tekoja myös Sipoossa. Ne eivät ole enää pelkkiä sanoja joita ulkopaikkakuntien uutisista saa lukea. Päihteet, ilkivalta ja rikokset, sekä väkivalta lisääntyvät myös täällä meillä.  

Me vetoamme nyt vanhempiin, huoltajiin ja kaikkiin teihin, jotka olette ensi kädessä vastuussa lastenne ja nuortenne kasvatuksesta. Pyydämme teiltä apua.  

Tarkkailkaa omienne vointia, kaveriporukoita ja käyttäytymistä. Sopikaa säännöistä, asettakaa ja pitäkää kiinni rajoista ja näyttäkää että välitätte. Nuoret ovat itse kertoneet tänä syksynä, että heille on todella tärkeää, että omilla aikuisilla olisi aikaa kysyä ja kuunnella kuulumisia. Kysykää, kuunnelkaa ja olkaa aidosti läsnä! 

Nuoret tarvitsevat meidän aikuisten ohjausta sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen harjoittelussa ja tässä työssä tarvitaan kaikkien nuorten kanssa tekemisissä olevien aikuisten aktiivista työtä. Ei riitä, että kiellämme toimimasta väärin, vaan meidän on annettava malli toistemme asianmukaisesta kohtaamisesta ja ohjattava nuoria toimimaan samoin toistensa kanssa. 

Olkaa herkästi yhteydessä meihin, jotka omalta osaltamme tuemme teitä kasvatustehtävässänne. Olkaa yhteydessä myös toisiinne ja selvittäkää asioita jo siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä pieniä ja helposti ratkottavissa.  

Perheillä ja vanhemmilla on valtava rooli nuorten hyvinvoinnille. Ilman teitä emme saa suuntaa kääntymään. Me Sipoon kunnan nuorten parissa työskentelevät olemme tukenanne. Teemme sen minkä voimme omissa toimintaympäristöissämme.

Viimeksi muokattu 29.11.2025

Tiesitkö: Näin voit vaikuttaa Sipoon lähiympäristöön osallistuvan budjetoinnin kautta

Osallistuva budjetointi on talouden ja demokratian yhdistävä toimintatapa, jossa asukkaat ideoivat ja äänestävät projekteista, jotka parantavat kuntalaisten arkea. Ideointivaiheen jälkeen kaikki ehdotukset arvioidaan, ja toteutettaviksi kelvolliset viedään äänestykseen. Toteutettavat ideat pyritään viemään käytäntöön saman vuoden aikana.

#MunSipoo vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vuoropuhelua Sipoon kunnan ja sen asukkaiden välillä. Se tarjoaa asukkaille aidon mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaiset palvelut, viihtyisyys, lähiympäristö ja nuorten ympäristöt kehittyvät heidän omilla kotialueillaan. Osallistuvan budjetoinnin määräraha varataan vuosittain Yhdyskunnan ja ympäristön toimialan käyttötaloudesta.

#MunSipoo on ollut toiminnassa vuodesta 2022 alkaen. Aiemmissa hankkeissa on edistetty pienimuotoisesti muun muassa kylien lähiympäristön viihtyisyyttä, saariston hoitoa, tyhjien tonttien käyttöä Nikkilässä ja Söderkullassa sekä nuorten ympäristöjen kehittämistä.

Näin voit osallistua

  1. Seuraa tiedotusta: Kaikki osallistuvan budjetoinnin aikataulut ja ohjeistukset löytyvät Sipoon kunnan verkkosivuilta ja kunnan viestintäkanavista.
  2. Ideoi: Osallistumisvaiheessa asukkaat voivat jättää ehdotuksia esimerkiksi lähiympäristön viihtyisyyden parantamisesta tai palveluiden kehittämisestä.
  3. Äänestä: Kelvolliset ideat asetetaan äänestykseen. Asukkaat päättävät äänestämällä, mitkä ideat toteutetaan.

 

Lue lisää: Osallistu ja vaikuta Sipoon kaavoitus- ja kehittämishankkeissa – Sipoo – Sibbo. 

 

Tämä on kolmiosaisen tiedotesarjan viimeinen osa. Tiedotesarjassa esitellään tapoja, kuinka asukkaat voivat vaikuttaa rakennetun ympäristön kehittämiseen.

Viimeksi muokattu 28.11.2025