Uutiset
Sipoon kunta on palkittu pientalomyönteisyydestään
Perusteena palkinnolle ovat muun muassa, että Sipoossa ja Rovaniemellä rakennetaan pientaloja asukasmäärään nähden suhteellisen paljon, pientalojen rakentaminen on kasvussa ja rakennuslupapalvelut toimivat jouhevasti. Lisäksi perustelujen mukaan tonteissa huomioidaan luonnonläheisyys, asukkaiden kuuleminen on säännöllistä sekä alueelliset maksut, kuten vesi- ja jätemaksut sekä kiinteistövero, ovat maltillisella tasolla.
Vuoden pientalomyönteisimpiä kuntia valittiin kaksi, yli ja alle 50 000 asukkaan kunta. Valinta tehtiin kymmenettä kertaa. Tunnustuksen jakaneet Omakotiliitto, Hirsitaloteollisuus ja Pientaloteollisuus kiittävät kuntia siitä, että ne edistävät hyvää asumista, kuuntelevat asukkaita herkällä korvalla ja vastaavat suomalaisten haaveisiin pientaloasumisesta. Valintaan osallistuu asukkaita, rakentajia ja talotoimittajia.
Sipoon strategisena tavoitteena on toteuttaa Nikkilän, Söderkullan ja Talman keskuksiin monipuolinen pientalovaltainen asuntotarjonta, joka mahdollistaa hyvän arjen kuntalaisille elämänkaaren eri vaiheissa. Kunta on jo useamman vuoden ajan edistänyt pientalovaltaisia asuinalueita, joita on parhaillaan rakentumassa useita. Tontteja omakotiunelman toteuttamiseen on parhaillaan myynnissä Puu-Talmasta, Söderkullan kartanosta ja Taasjärveltä. Lähivuosina myyntiin on tulossa tontteja myös Metsärinteen alueelta ja Nikkilän kartanon alueelta.
Turvallinen ja kodikas Sipoo mahdollistaa toimivan arjen Helsingin naapurissa. Sipoossa kaikki on ihanan lähellä: luonto, palvelut, pääkaupungin tarjonta, tilaa olla ja elää sekä kaikki se, mitä arkeesi tarvitset. Sipoossa yhdistyvät laadukas asuminen, luonnonläheisyys ja vahva yhteisöllisyys. Voit tutustua tontteihin ja siihen, minkälaista olisi asua Sipoossa verkkosivulla: www.sipoo.fi/koti .
Linkit:
Omakotiliiton, Pientaloteollisuuden ja Hirsitaloteollisuuden tiedote tunnustuksesta
Lisää asumisesta Sipoossa ja omakotitalotonteista
Kuva: Justus Hirvi

Viimeksi muokattu 20.05.2026