Uutiset
Sipoon Äänet- kansainvälinen kitarafestivaali 11.-13.10.2024
-Tänä vuonna Sipoon Äänet keskittyvät laulamiseen ja sen kitaristisiin heijastuksiin. Ihmisääni on aina ollut malli myös soittimille, ja nyt kuulemme monipuolisesti, miten se kitaramusiikissa näyttäytyy, kertoo taiteellinen johtaja Petri Kumela.
Kansainvälinen solistivieraamme on tänä vuonna tsekkiläinen Petra Polačkova, josta on nopeasti tullut yksi maailman arvostetuimmista klassisista kitaristeista. Polačkova tuo mukanaan 9-kielisen kitaran ja upean kattauksen vokaalimusiikista innoittunutta musiikkia renessanssin ja romantiikan ajoilta.
Petra Polačkova pitää myös mestarikurssin Topeliussalissa Sipoon- ja Porvoonseudun musiikkiopiston nuorille kitaristeille.
Ja koska teemamme on laulaminen, on suuri ilo saada Suomen kansainvälisesti kysytyin tenori, huikea Tuomas Katajala festivaalin päätöskonserttiin esiintymään yhdessä festivaalin taiteellisen johtajan, Petri Kumelan kanssa. Astumme silloin Franz Schubertin Winterreisen hyytävään maailmaan.
Tuomas Katajala.
Petri Kumela.
Näiden upeiden konserttien lisäksi juhlistamme myös Musiikkiopiston 60-vuotista taivalta kitaraopettajien ja oppilaiden yhteisellä konsertilla, Mark Reid Bulatovič yllättää meitä October Ballads ohjelmallaan, tarjoamme perheille barokkia à la Aurinkokuninkaan oikut, ukulelekurssin, kotikonsertin ja konserttien esittelyjä sekä taiteilijatapaamisia.
Festivaalin järjestää Sipoon kunnan kulttuuripalvelut yhteistyössä Musiikkiopisto Sipoossa, Sibbo svenska församling, Sipoon suomalainen seurakunta ja Lilla Villan kanssa.
Esiintymispaikat:
Artborg 35, Nikkilä
Lilla Villan, Nikkilä
Söderkullan kirkko, Söderkulla
Topeliussali, Nikkilä
Linkit:
https://www.sipoonaanet.fi/
https://www.facebook.com/sipoonaanet
Viimeksi muokattu 25.09.2024