Sipoo yrittää – ja onnistuu: Rita Manninen on rautainen asiakaspalveluammattilainen, joka on erikoistunut purentalihashierontaan. Hänellä on toimitilat sekä Söderkullassa että Nikkilässä

Kuka olet ja mikä on yrityksesi nimi, kerro myös hieman taustastasi?

Olen Rita Manninen ja yritykseni nimi on Ritan hieronta (Tmi Rita Manninen), minulta löytyy hoitotilat sekä Söderkullasta että Nikkilästä. Työskentelen yksinyrittäjänä, mutta Söderkullan liiketilassani toimivat vuokralla myös kaksi muuta hyvinvointialan yrittäjää. Söderkullassa toimivat shiatsuterapeutti Peuccupaja ja jalkojenhoitaja Jaana Kangaskokko.

Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi Porvoon Edupolista joulukuussa 2014 ja yrittäjän aloitin heti seuraavan kuukauden aikana. Valmistumisen jälkeen olen jatkokouluttautunut useiden lisäkurssien muodossa, perehtyen sekä erilaisiin hoitomuotoihin että ihmismielen toimintaan liittyviin asioihin.

Yrittäjänurani alkutaipaleella tein hieronnan ohella paljon muutakin, muun muassa siivoustöitä pääasiassa vanhuksille, mutta leivoin myös tilauksesta kakkuja ja järjestin juhlia.

Olen ennen hieronta-alan yrittäjyyttä toiminut ravintola-alalla monenlaisissa tehtävissä ja ylipäätään asiakaspalvelutaustaa minulla on vuosikymmenien ajalta.

Oliko yrittäjäksi ryhtyminen sinulle itsestään selvyys, liittyikö siihen jotain huolia tai pelkoja?

Opiskellessani uuden ammatin hierojana, tapahtui yrittäjäksi ryhtyminen luontevasti. Aloittaessani en tiennyt yrittäjyydestä mitään, mutta olen aina ollut kova tekemään töitä ja innokas oppimaan.

Onko yrittäjyys vastannut odotuksiasi? Mikä on ollut raskainta ja mikä taas parasta yrittäjyydessä?

Parasta on ehdottomasti asiakkaat. Saan auttaa ja helpottaa muiden oloa ja opin joka päivä jotain uutta. Oppiminen on loputon prosessi. Töihin on aina mukava mennä ja jokainen ihminen on tärkeä. Vaikeaa on ollut oppia tuntemaan omia rajojaan. Mitkä asiat kannattaa hoitaa itse – kuten itse hoitotyö – ja mihin yrittäjyyteen liittyvissä asioissa olisi parempi ottaa vastaan apua muualta?

Kerro hieman työstäsi, millaisia esimerkiksi ovat tyypilliset asiakkaasi?

Olen onnellinen siitä, että saan täydellä sydämellä tehdä työtä, jota rakastan ja voin olla avuksi niin monille. Jokainen päivä tuo tullessaan lisää ymmärrystä ihmiskehon ja -mielen toimintaan. Onnekseni saan tehdä töitä hyvin monenlaisten ja eri ikäisten ihmisten parissa.

Olen erikoistunut purentalihashierontaan. Purentalihasten käsittelyllä voidaan helpottaa muun muassa pään, leukojen, niskan ja hartioiden alueen särkyjä. Syitä näihin kireyksiin voivat olla esimerkiksi purennan ongelmat, hampaiden narskuttelu, pinnallinen hengitys, stressaavat elämäntilanteet – ja paljon muuta. Oireet voivat olla hyvin moninaisia ja asiakas on saattanut hakea apua hyvin monesta paikasta, ennen kuin löytää luokseni. Kotisivuiltani löytyy aiheesta enemmän tietoa.

Onko korona-aika vaikuttanut yrityksesi toimintaan tai toimeentuloosi?

Kaikesta huolimatta korona-aika on ollut yritykselleni hyvää, asiakkaat ovat olleet ymmärtäväisiä ja annettuja ohjeita ja suosituksia on noudatettu hienosti ja noudatetaan edelleen. Asiakkaiden tuki ja välittäminen on ollut mahtavaa – silloin kun hierontaan ei ole syystä tai toisesta voinut tulla, on kyselty kuulumisia ja hankittu lahjakortteja hierontaan läheisille käytettäväksi myöhempänä ajankohtana.

Miten Sipoon kunta voisi mielestäsi tukea sipoolaisia yrittäjiä?

On hyvä, että Sipoon kunta ja Keuke tekevät yhteistyötä, saadaan hyviä koulutustilaisuuksia myös tänne Sipooseen. Yrityskoordinaattorin vierailut yrittäjien luona on hyvä juttu, välillä etenkin yksinyrittäjällä on hyvä olla joku kuuntelija. Tämä yritysesittelytempaus on myös tervetullut.

Onko jotain terveisiä, joita haluaisit lähettää asiakkaillesi – niin olemassa oleville, kuin mahdollisille tuleville?

Jokaisen paikallisen palvelun ja tuotteen ostaminen merkitsee työtä ja hyvinvointia! Sipoossa on melko kattava valikoima hyvinvointiin liittyviä palveluita – suosi lähipalveluita!

Tervetuloa hoidettavaksi jo tutut sekä uudet asiakkaat! Palveluihini ja minuun voitte tutustua tarkemmin nettisivuillani.

Yhteystiedot

Ritan hieronta / Tmi Rita Manninen

Söderkulla:

Graniittitie 7A
00150 Söderkulla
Vastaanottoajat maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin
Söderkullan toimipisteessä toimivat myös shiatsuterapeutti Peuccupaja ja jalkojenhoitaja Jaana Kangaskokko

Nikkilä:

Bubbiksentie 1
04130 Nikkilä
Vastaanottoajat keskiviikkoisin ja torstaisin

Puh. 040 592 6624

ritamanninen20@hotmail.com

www.ritanhieronta.com

Viimeksi muokattu 06.08.2021