Sipoo yrittää – ja onnistuu: Paulina Virtanen palvelee hieronta-asiakkaat molemmilla kielillä ja kohta häneltä löytyy myös fysioterapeutin pätevyys

Kuka olet ja mikä on yrityksesi, kerro myös hieman taustastasi?

Olen Paulina Virtanen, koulutettu urheiluhieroja. Työskentelen Söderkullassa yksinyrittäjänä omalla toiminimelläni ja opiskelen parhaillani ammattikorkeakoulussa fysioterapeutiksi.

Olen pienestä pitäen liikkunut ja touhunnut paljon ulkona ja harrastanut erilaisia liikunnan muotoja. Tämä myötä kiinnostukseni liikunta- ja hyvinvointialaan oli aika itsestään selvää. Lähdin heti peruskoulun jälkeen opiskelemaan liikuntaneuvojaksi Solvallan urheiluopistoon. Haaveilin jo tuolloin myös fysioterapeutin ammatista.

Muutama vuosi sen jälkeen, kun olin suorittanut liikuntaneuvojan tutkinnon, opiskelin koulutetun hieronnan pätevyyden, erikoistuen urheiluhierontaan. Hierojan ammattitutkinto vei minut askelta lähemmäs haaveilemaani fysioterapeutin ammattia ja nyt tämä unelma on toteutumassa, valmistun loppusuoralla olevista ammattikorkeakouluopinnoistani vuonna 2022!

Urheiluhierojaksi erikoistuminen oli alun perin jo luontevaa, sillä olenhan ollut aktiivinen urheilija koko elämäni. Kaikenlaisia liikuntamuotoja on tullut harrastettua, mutta päälajini on salibandy, jota olen pelannut alakoulun aivan ensimmäisiltä luokilta lähtien. Kaksi kautta pelasin salibandyä myös Ruotsissa. Paras saavutukseni on kuitenkin Suomesta: saavutimme joukkueeni kanssa pronssimitalit tyttöjen Suomenmestaruuskilpailuissa!

Omasta urheilullisesta elämäntavastani olen saanut niin paljon iloa, oppia, hyvää oloa ja kaveruutta, että haluan tulevaisuudessa ammatillisessa mielessä toimia ihmisten hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja liikkumisen edistämisen hyväksi.

Oliko yrittäjäksi ryhtyminen sinulle luonteva ratkaisu, liittyikö siihen jotain pelkoja? Entä mikä on mielestäsi parasta yrittäjänä toimimisessa?

Minulle ei ollut mitenkään itsestään selvää ryhtyä yrittäjäksi. Asia kuitenkin muuttui täysin, kun opiskelin koulutetuksi hierojaksi. Koulu kannusti ryhtymään yrittäjäksi, koska siellä nähtiin minussa potentiaalia pärjätä alalla – jopa hierontatyön kehittäjänä. Kaipaan haasteita ja vähän jännitystä elämään, olen myös valmis tekemään paljon töitä saavuttaakseni unelmani.

Vanhempani kannustivat minua, koska molemmilla on yritystaustaa. Tästä syystä minun oli lopulta aika helppoa lähteä yrittäjäksi itsekin.

Onko yrittäjänä toimiminen vastannut odotuksiasi?

Sain hyvän pohjan yrittäjyyteen jo opiskelujeni aikana, joten toiminta on vastannut odotuksiani, itse asiassa yrittäjänä toimiminen on jopa ylittänyt omat odotukseni. Parasta yrittäjyydessä on, että saat luoda yrityksestäsi omannäköisen, johtaa ja tehdä päätökset itse ja lisäksi pääset seuraamaan omaa edistymistäsi ja omia saavutuksiasi.

Asiakkaat, heidän antamansa palaute ja keskustelut heidän kanssaan ovat yrittämisen kohokohta. Asiakkaan auttamisessa onnistuminen, helpottamalla hänen vaivaansa, antaa uskoa omaan tekemiseen ja innostaa kehittymään edelleen.

Tietysti yrittäjyys tuo mukanaan myös haasteita ja esimerkiksi korona-aika toi mukanaan suoranaista pelkoakin. Epävarmuustekijät tulevaisuudessa voivat toisinaan mietityttää myös, esimerkiksi tulevat lakimuutokset ja sote-uudistus.

Kerro hieman omasta hierojan työstäsi, minkälainen on esimerkiksi tyypillinen asiakkaasi?

Asiakaskuntani on laaja ja ikähaarukka on lapsista eläkeläisiin. Kohtaan jokaisen asiakkaan aina yksilönä ja keskityn vain häneen. Minulle on tärkeää löytää juuri kullekin asiakkaalle sopivin apu. Monilla asiakkaistani on niska-hartiaseudun vaivoja, mutta asiakkainani käy myös paljon aktiiviliikkujia sekä urheilijoita. Nämä asiakkaat tarvitsevat toisinaan erityisen yksilöityä hoitoa.

Koska olen kaksikielinen, luokseni ovat löytäneet sekä suomen- että ruotsinkieliset asiakkaat. Moni asiakkaani arvostaa sitä, että pystyn palvelemaan heitä heidän omalla äidinkielellään.

Onko korona-aika vaikuttanut liiketoimintaasi tai toimeentuloosi?

Korona-aika toi tullessaan epävarmuutta. Onneksi olin juuri aloittanut ammattikorkeakouluopinnot ennen koronaa ja olen saanut myös tehdä työtä opiskelujeni lomassa. Kiitos asiakkailleni, jotka ovat jatkaneet palveluideni käyttöä vallitsevassa tilanteessa!

Miten Sipoon kunta voisi mielestäsi tukea yrittäjiä?

Mielestäni on hienoa, että Sipoon kunta tällä tavalla markkinoi paikallisia yrittäjiä. Olen erittäin iloinen, että pääsin tähän mukaan.

Onko sinulla jotain terveisiä, joita haluaisit lähettää asiakkaillesi, joko nykyisille tai mahdollisille tuleville?

Kiitos jokaiselle, joka on käyttänyt palveluitani. On suuri kunnia saada palvella niin omia kuntalaisia, kuin ulkopaikkakuntalaisia hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja liikkumisen edistämisen parissa. Jokainen vastaanotolleni saapuva asiakas saa yksilöllisen palvelun ja haluan jatkossakin tarjota parasta osaamistani hänen hyväkseen. Asiakkaan kuunteleminen on tärkeää, kuten myös sen vaivan hoitaminen, joka asiakkaan mielestä hoitoa vaatii.

Fysioterapiaopintojen myötä olen alkanut oppia vielä paremmin, miten ihmisen fysiologia toimii ja täten kykenen löytämään entistä paremmin jonkin tietyn vaivan syyn, joka voi olla jossain aivan muualla kuin missä kipu tuntuu.

Tervetuloa, nähdään vastaanotolla!

Yhteystiedot

Tmi Paulina Virtanen
Katajankaari 18
00150 Söderkulla

Puh. 040 656 0002

tmipaulinavirtanen@gmail.com

Viimeksi muokattu 05.08.2021