Sipoo saa uuden julkisen taideteoksen – tiput saapuvat Nikkilän viidenteen liikenneympyrään

Sipoon kunnan kulttuuripalvelut tuo tällä viikolla Nikkilän keskustaan uuden julkisen taideteoksen. Teos täydentää Nikkilän keskustan Turvapaikka-teossarjan, johon kuuluvat ennestään puput ja porkkanat (2010), perhoset (2017) sekä sudet (2020). Nyt vuonna 2026 sarja saa päätöksensä tiputeoksen myötä.

Teos sijoittuu koulukeskuksen läheisyyteen, ja tiput symboloivat uuden elämän alkua, uteliaisuutta, kasvua sekä Nikkilän nuorta sukupolvea.

”Koulukeskuksen vieressä tiput kertovat erityisesti lapsista ja nuorista, jotka rakentavat Nikkilän tulevaisuutta. On hienoa saada olla mukana täydentämässä teossarjaa, joka on ollut osa Nikkilän katukuvaa jo vuosien ajan. Tipuympyrä jatkaa nyt teossarjaa omalla taiteellisella näkemyksellään ”, kertoo Mari Paikkari.

Kuva: Mari Paikkari

Osittain asennettu taideteos liikenneympyrässä. Tipuhahmoja niille kaivetuissa kuopissa ja liikenneympyrää ympäröivää maisemaa.

Viralliset avajaiset

Teoksen virallisia avajaisia vietetään keskiviikkona 21.10.2026 klo 14.00 teoksen luona. Avajaisissa kuullaan Arjen ja vapaa-ajan toimialan johtaja Jukka Pietisen sekä taiteilijat Mari ja Pekka Paikkarin tervehdykset. Yleisöllä on myös mahdollisuus tavata taiteilijat ja keskustella teoksesta heidän kanssaan.

Tietoa taiteilijoista

Mari Paikkari

Mari Paikkari (s. 1983) on helsinkiläinen kuvanveistäjä, joka työskentelee Keravalla. Hän on työskennellyt saven ja keramiikan parissa vuodesta 2008 lähtien, ja hänen teoksiaan on ollut esillä laajasti Suomessa ja kansainvälisesti, mm. Japanissa Doinel Shop -galleriassa ja Ranskassa Le Don du Fel -galleriassa. Lisäksi hän on valmistanut astioita ja veistoksia kymmenille Michelin- ja fine dining -ravintoloille. Hän on valmistunut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi sekä opiskellut Kuvataideakatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on myös Sipoon lukion ja Sipoon yläasteen kasvatti.

Mari Paikkarin taiteessa korostuvat luonnon muodot, orgaaniset rakenteet sekä materiaalin luonnolliset ominaisuudet. Hän on Suomen Kuvanveistäjäliiton sekä kansainvälisen keramiikkajärjestö IAC:n jäsen.

Pekka Paikkari

Pekka Paikkari (1960) on sipoolainen kuvanveistäjä, joka työskentelee Helsingissä. Hän on työskennellyt Arabialla vuodesta 1983 lähtien. Uransa aikana hän on toiminut suunnittelijana ja tehnyt uniikkikeramiikkaa sekä tuottanut lukuisia kulttuurihankkeita ja mittavia julkisia taideteoksia. Paikkari on Arabian Taideosastoyhdistys ry:n perustajajäsen. Hänellä on ollut viime aikoina teoksia esillä mm. Hostler Burrow -galleriassa New Yorkissa sekä Opus Wine -viinitilalla Yhdysvalloissa. Myös Pekka Paikkari on Suomen Kuvanveistäjäliiton sekä kansainvälisen keramiikkajärjestö IAC:n jäsen.

Viimeksi muokattu 16.10.2026