Päivä kotihoidon matkassa on iloisten kohtaamisten kokemus

Toimivat tilat kauniissa puurakennuksessa

Nikkilän sote-keskuksen vieressä sijaitsevasta seniorikeskuksesta, paloasemaa vastapäätä olevasta kauniista puutalosta löytyy kotihoidon hermokeskus. Täällä pidetään palaverit, jaetaan päivän työt ja tehdään hoitotyön suunnittelua. Taukohuone toimii lounaseväiden syöntipaikkana ja siellä voivat kotihoidon eri toimintojen parissa työskentelevät myös keskenään pallotella työhön liittyviä kysymyksiä. Kotihoidon moniammatilliseen tiimiin kuuluu fysioterapeutteja, toimintaterapeutti, sosiaalityöntekijöitä, lääkäri, lähihoitajia ja sairaanhoitajia.

Olen saanut ikääntyneiden ja vammaisten palvelujen palvelupäällikkö Marko Hyväriseltä luvan tutustua aamupäivän ajan kotihoidon toimintaan.

-Pääset hoitajamme matkaan tapaamaan muutamia mukavia asiakkaitamme – eihän meillä muita olekaan, Hyvärinen toteaa.

Aamukierrokselle Söderkullan alueelle

Minut on määrätty sairaanhoitaja Suvi Annanmäen matkaan ja tänään edessä on Söderkullan alueen aamukierros. Sairaanhoitaja Annanmäellä on pitkä kokemus perusterveydenhuollon kotihoitotyöstä, mutta alkuvuodesta alkaen hän on viihtynyt Sipoon kotihoidon palveluksessa.

-Kotihoidon sairaanhoitaja työaika on perinteisesti ollut päivätyötä arkisin, mutta Sipoossa minulla on mahdollisuus tehdä kaksivuorotyötä omasta halusta. Lisäksi on mukavat asiakkaat ja jokainen päivä on aina hieman erilainen kuin edellinen, Annanmäki luettelee parhaita puolia kotihoidossa työskentelemiselle yleisellä tasolla.

Kollegiaalinen tuki erinomaista, työssä joustavuutta ja lääkäri saa vuolaat kehut

Kun taas päästään Sipooseen hän löytää vielä muutaman syyn, miksi ei näkisi itseään välttämättä enää kolmivuorotyössä.

-Meillä on Sipoossa aivan mahtava tiimi, jossa joustetaan puolin ja toisin tarpeen mukaan, työmenetelmät ovat ajanmukaiset ja esimies on tarkka, oikeudenmukainen ja luova, henkilö, joka vaatii paljon, mutta myös antaa paljon – ja meillä on aivan fantastinen lääkäri, häntä saat oikeasti kehua kirjoituksessasi, Annanmäki nauraa.

-Kotihoidon lääkäri Merja Arokoski on todella ihminen täysin oikeassa tehtävässä, hän on helposti lähestyttävä ja erittäin avulias ja kaikki meidän asiakkaamme ja koko henkilökunta pitävät hänestä, kotihoidon sairaanhoitaja Suvi Annanmäki toteaa.

Matkalaukku olalle ja menoksi

Ennen lähes uuden Skoda Fabian kyytiin hyppäämistä, Annanmäki käy vielä kertaalleen listansa läpi ja tarkastaa, että oikeiden asiakkaiden avaimet ovat mukana. Vielä vilkaisu hoitolaukkuun, että kaikki tarvittava on mukana. Suurelta näyttävä laukku ei ole kovin painava, mutta tavaraa siellä on monenmoista. Kertakäyttöhansikkaita, kasvosuojaimia ja tietysti erinäinen valikoima hoitotarvikkeita vievät tilaa. Laukku sujahtaa tottuneesti Skodan takapenkille ja matka kohti ensimmäistä asiakasta voi alkaa.

Kotihoidon laukun sisältöä.
Kotihoidon laukussa kulkevat mukana monenmoiset tarvikkeet, suuresta koostaan huolimatta laukku ei ole kovin painava.

Pienessä suuressa kunnassa etäisyydet ovat pitkiä

Matkalla Nikkilästä kohti ensimmäistä asiakastapaamista Söderkullan keskustan kupeessa ehtii jutella, tai miettiä omia asioitaan, kuten Annanmäellä on usein tapana.

-Tällä eteläisellä alueella saa tosiaan istua autossa jonkin verran, mutta minua se ei haittaa, tulee mietittyä kaikenlaisia asioita ja toisinaan sitten suunniteltua, vaikka missä järjestyksessä mitäkin jonkun asiakkaan luona tekee, tai esimerkiksi missä järjestyksessä asiakaskäynnit kannattaa toteuttaa, Annanmäki kuvailee.

Kotihoidon sairaanhoitaja lähdössä autolla asiakaskäynnille.
Kotihoidon henkilökunta Sipoossa taittaa matkat uudenkarheilla Skoda Fabia-henkilöautoilla. Ennen seuraavaan asiakkaan luokse lähtöä tarkastetaan vielä, että kaikki tuli kirjattua edellisestä käynnistä ja samalla tarkastetaan vielä seuraavan asiakkaan luona tehtävät työt.

Itsenäinen työ kollegoiden tuella

Yleisesti ottaen päivän kulun voi niissä puitteissa, kuin on mahdollista, suunnitella melko vapaasti. Annanmäki priorisoi luonnollisesti hoitotehtävät tärkeyden mukaan, mutta järjen käyttäminen esimerkiksi asiakkaiden keskinäisen järjestyksen välillä on sallittua. Etenkin etäisyyksien ollessa pitkiä, ei edes-takaisin ajamisessa ole järkeä.

-Aina pyritään saamaan mahdollisimman iso osa päivästä käytettyä nimenomaan asiakkaan hyväksi ja luona, Annanmäki vakuuttaa.

Välillä hoitotehtäviä voidaan lennosta vaihtaa, mikäli päivän kulku sen vaatii. Joustavuus ja mukautumiskyky ovat selvästi hyvällä tolalla Sipoon kotihoidossa.

Ihmisarvoisia kohtaamisia hymyllä

Tälle päivälle aamupäivän kohdalle on sattunut ensimmäisiksi asiakkaiksi muistisairaita asiakkaita, joista ensimmäinen on itsekseen asuva. Annanmäki hoitaa rutiinilla aamutoimet, mutta aina kaikkea ei saada tehtyä, eikä se varsinaisesti ole kenenkään vika. Vanhalta ihmiseltä ei välttämättä näytteen saaminen onnistu juuri sillä hetkellä, eikä ketään ole tarpeen kiusata tai hätäännyttää. Ei-kiireelliset asiat voi hyvin siirtää seuraavalle päivälle, ei perjantaihin mennessä tarvittavaa näytettä ole pakko ottaa juuri tiistaina.

Ilahduttavaa on seurata Annanmäen reipasta, mutta silti omituisella tavalla kiireettömän tuntuista tapaa kohdata asiakkaat. Esimerkiksi muistisairaalla voi olla siinä määrin kognitiivisia haasteita, että nopeasti puhutut asiat eivät tule ymmärretyiksi. Ja joskus jotain joutuu toistamaan useita kertoja, ennen kuin ollaan samalla viivalla.

Kasvomaskin takaa ei suuta näe, mutta hymyn voi nähdä silmistä – sitä ei väkisin hymyiltäessä näy. Annanmäen hymy asiakkailleen on aito, hänestä näkee, että hän välittää heistä.

Odotettu vieras

Muistisairaan rouvan omaishoitajana toimiva mies kertoo, että kotihoidon käynnit ovat odotettuja vieraita. Hänen vaimonsakin aina piristyy, kun Suvi, tai joku muu kotihoitajista tulee auttamaan aamutoimien kanssa. Samalla on mahdollisuus puuron lämmetessä istahtaa itse hetkeksi juomaan kahvia.

-Onhan tämä välillä rankkaa, kun ei [muistisairas asiakas] oikein enää minun lisäkseni muita tunnista, mutta aina hän on iloinen, kun aamuhoitaja tulee ja saadaan päivä kunnolla käyntiin, ja minäkin saan hetkeksi istahtaa, mies toteaa keittiön pöydän äärellä.

Jalkojen ja haavojen hoitoa, kauppalistan tekoa ja insuliinitasojen seurausta

Kotihoidon tehtäväkirjo on laaja, eikä kahta samanlaista päivää ole. Joskus tehtävien pääpaino on hoitotoimenpiteissä, kun taas joskus asiakkaan tarpeet ovat arkisempia. Onneksi myös viestintäharjoittelijasta voi olla jotain iloa, kolmannen asiakkaan kohdalla en enää aristele yhtä paljon, kuin ensimmäisen.

Sillä aikaa, kuin sairaanhoitaja Annanmäki käy läpi kauppalistaa asiakkaan kanssa, kaadan asiakkaalle kahvia ja pilkon valmiiksi kurkkua ja tomaattia jääkaappiin. Ravintolapäällikkönä ja pitopalveluyrittäjänä uraa tehneenä, minulla on luonnollisesti hygieniapassi voimassa, mitä tietysti näissä tehtävissä edellytetään hyvän käsihygienian lisäksi.

Kotihoidon sairaanhoitaja sitoo asiakkaan jalkaa.
Sairaanhoitaja Suvi Annanmäki sitoo tottuneesti asiakkaan jalat. Tärkeää on, että sidos on napakka, mutta se ei saa sattua eikä estää verenkiertoa. Joskus jo tehty sidos täytyy purkaa ja tehdä uudestaan, mutta näppäräsormiselta Annanmäeltä se käy kirjaimellisesti käden käänteessä.

Vaikka kello tikittää, kiire ei näy asiakkaalle

Aamupäivän asiakaskäynnit saadaan suunnitellusti ja ajallaan hoidettua, vaikka yksittäinen toimenpide jouduttiin siirtämään seuraavaan päivään. Tai itse asiassa, aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan ei mennyt, koska työvoimaresurssien jakautuessa poikkeuksellisella tavalla, oli Suvi Annanmäelle tälle päivälle useampi asiakaskäynti kuin normaalisti, mutta hyvällä suunnittelulla selvittiin tästäkin ja lopulta päivä meni kuten kuuluisassa suomenruotsalaisessa lifestyle-ohjelmassa.

Lounastauon kautta kohti uusia kohtaamisia

Sairaanhoitaja Suvi Annanmäellä on vuorossa lounastauko, jonka jälkeen hänen kierroksensa vielä jatkuu, kun taas viestinnän harjoittelijan on siirryttävä omimpiin työympäristöihinsä. Mielenkiintoisen aamupäivän saldona voin todeta vain, että toivon, että sitten kun itse olen kotihoidon avun tarpeessa, toivottavasti se hoituu yhtä hienosti kuin Sipoossa vuonna 2021.

Sipoon kunnan kotihoidon sairaanhoitaja Suvi Annanmäki.
Sipoon kunnan kotihoidon sairaanhoitaja Suvi Annanmäki nauttii työstään ja on pidetty asiakkaiden keskuudessa. Ruotsinkieliset asiakkaat arvostavat sitä, että suomenkielinen Annanmäki haluaa ainakin yrittää puhua ruotsia. Kielioppivirheitä ei tarvitse pelätä ja asiakkaat ovat kannustavia. Jos jokin sana ei tahdo löytyä, se sanotaan suomeksi ja tuleepahan se sitten opittua samalla myös ruotsiksi itsekin.

Viimeksi muokattu 06.07.2022